5-vuotiaan muskaritaival alkaa olla ohi ja seuraavaksi pitäisi alkaa miettiä omaa soitinta. Lasta koko musiikin harrastaminen ei enää tunnu kiinnostavan. Kannattaako musiikkiharrastusta jatkaa siitä huolimatta?
– Ei. Kaikin puolin on parempi, että harrastaa sellaista mikä kiinnostaa. Musiikin lisäksi on monia muitakin hyviä ja kehittäviä harrastuksia, vastaa musiikkiin erikoistunut tietokirjailija Mikko Nurmi.
Musiikin harrastamisen hyödyistä on paljon erilaisia tutkimuksia, mutta Nurmen mielestä niiden ristiriitaisista tuloksista johtuen on vielä epäselvää, millaisia ja miten merkittäviä ei-musiikillisia hyötyjä musiikin harrastamisella voisi olla lapsen kognitiivisen kehityksen kannalta.
Nurmelta on juuri ilmestynyt kattava tietopaketti Mitä musikaalisuus on?, joka on suunnattu erityisesti vanhemmille, jotka pohtivat lapsen musiikkiharrastuksen aloittamista. Teoksessaan hän käsittelee muun muassa lasten musiikillista kehitystä ja pohtii musiikillisen minäkäsityksen yhteyttä oppimiseen. Musiikin harrastamiseen liittyviä asioita hän analysoi kirjassaan eri tutkimusten valossa.
Mutta jos hyvin alkaneen musiikkiharrastuksen lopettaa jo heti alkumetreillä, voiko mahdolliset tulevaisuuden muusikkohaaveet unohtaa? Tähänkin Nurmella on selvä vastaus, johon palataan jutussa myöhemmin.
Laulutaitoja voi aina kehittää
Nurmen mukaan musikaalisuutta ilmenee kaikilla lapsilla. Musikaalisuus on synnynnäistä ja jo vastasyntyneet kykenevät tekemään kaikenlaisia musikaalisuutta vaativia tehtäviä.
– Jo se, että lapsi tunnistaa äidin äänen muiden ihmisten äänien seasta, on osoitus musikaalisuudesta, Nurmi sanoo.
Se, että nelivuotias ei osaa laulaa nuotilleen, ei vielä kerro lapsen musikaalisuudesta mitään. Nurmen mukaan se kertoo vain siitä, että lapsen äänielimistö on vasta kehittymässä.
Niissäkin tapauksissa, joissa lähtötaso ei ole laulamisen osalta paras mahdollinen, voidaan taitoja aina kehittää, eikä kyse näin ollen ole mistään pysyvästä ominaisuudesta.
Nurmi sanoo, että musiikillisesti poikkeuksellisen lahjakkaat pienet lapset ovat harvinaisuus. Yleensä musiikillisten taitojen kehittyneisyys tulee ilmi vasta teini-iässä.
Lasten ja nuorten välillä voi olla myös suuria eroja sen suhteen, miten nopeasti he vaikkapa oppivat soittamaan tai laulamaan, mutta erot eivät niinkään liity musikaalisuuteen vaan esimerkiksi aiempiin oppimiskokemuksiin.
Myös persoonallisuuden piirteet ja itseluottamus vaikuttavat musiikillisten taitojen oppimiseen.
Ikä ei ole este
Soittamisen harjoittelu voidaan aloittaa jo hyvin varhaisella iällä. Pienille lapsille sopivia soittimia on paljon, mutta soittimen on oltava lapselle yksilöllisesti hyvä, jotta soittaminen ylipäätään on mukavaa.
Nurmi kuitenkin muistuttaa kirjassaan, että alle 4-vuotiaiden keskittymiskyky ei yleensä riitä soittotekniikan harjoitteluun eivätkä alle 6-vuotiaat tavallisesti vielä kykene itsenäiseen soitonopiskeluun. Lapsilta ei siten saisi vaatia harjoittelua tai oppimistuloksia iässä, jossa he eivät ole siihen fyysisesti tai henkisesti kypsiä.
Myöskään nuotinlukutaitoa ei Nurmen mukaan kannattaisi opettaa lapsille liian varhain. Korvakuulolta soittamaan oppiminen on hyödyllistä ja toisaalta liian varhainen nuottien lukemisen painottaminen voi johtaa luovuuden ja musiikkimuistin surkastumiseen.
Jos harjoittelu on liiallista ja keskittyy yksinharjoitteluun, voi soittoharrastuksen varhainen aloitusikä olla Nurmen mielestä jopa haitaksi kestävän musiikkisuhteen kehittymiselle ja lapsen motivaatiolle.
"Läheskään kaikkien musiikin parissa menestyneiden ihmisten taustalta ei löydy varhain aloitettuja soitto-opintoja"
Mikko Nurmi
Vaikka musiikin harrastaminen aloitetaankin nykyisin yhä varhaisemmalla iällä, Nurmi painottaa, että sen aloittaminen ei ole koskaan liian myöhäistä.
Ajatus varhaisen soitonopiskelun välttämättömyydestä on omiaan ylläpitämään käsitystä musiikista harvojen valittujen taidemuotona, jota ei kannata ryhtyä harrastamaan enää vähänkään korkeammalla iällä, toteaa itsekin vasta 15-vuotiaana soittamisen aloittanut Nurmi kirjassaan.
Musiikillisissa taidoissa voi hänen mukaansa kehittyä periaatteessa mille tahansa tasolle riippumatta siitä, missä iässä harjoittelu on aloitettu.
– Vanhempien olisi hyvä muistaa, että läheskään kaikkien musiikin parissa menestyneiden ihmisten taustalta ei löydy varhain aloitettuja soitto-opintoja.
Hän kuitenkin huomauttaa, että itseoppineet tai myöhemmällä iällä soittamisen aloittaneet muusikot ovat erityisesti klassisen musiikin puolella varsin poikkeuksellisia.
Laula, kannusta ja osallistu
Vanhempien rooli lapsen musiikkisuhteen ylläpitämisessä on erityisen tärkeä ja pohja sille luodaan jo hyvin varhain.
– Kodin musiikkiympäristön pitäisi olla mahdollisimman hyvä ja lasta innostava. Olisi hyvä, jos laulaminen olisi normaali osa arkipäiväistä toimintaa ja lapset saisivat laulaa, kuunnella musiikkia ja kokeilla eri soittimia, Nurmi sanoo.
Lasten kehuminen olisi Nurmen mukaan hyvä suunnata konkreettisiin asioihin, joissa lapsi on hyvä ja joihin hän voi omalla toiminnallaan vaikuttaa. Eli sen sijaan, että vanhempana korostaisi lapsen lahjakkuutta, olisi parempi kehua lapsen ahkeruutta harjoitella.
Musiikkiharrastuksen tyrkyttämistä tulisi välttää, sillä lapsi saattaa sen seurauksena kieltäytyä musiikista jopa kokonaan. Pitkällekin edenneestä harrastuksesta voi siis pitää taukoa, jos motivaatio on hukassa.
Motivaatio harrastuksen parissa jatkamiseen pysyy yleensä parhaiten yllä kannustamalla ja tukemalla lasta sekä osallistumalla itse aktiivisesti. Tutkimustenkin mukaan vanhempien osallistuminen musiikkiopintoihin edesauttaa lasten oppimista.
– Voisi olla hyvä, että vanhemmilla olisi jonkin verran tietoa, millaista hyvä harjoittelu on. Huonosta soittotekniikasta voi olla myöhemmin vaikea päästä irti. Mitä varhaisemmin hyvän soittotekniikan oppii, sen parempi. Siinä voisi edesauttaa jos vanhempi osallistuu soittotunneille ja pitää kirjaa opettajan antamista neuvoista, Nurmi pohtii.
Iso merkitys on myös lapsen ensimmäisellä soitonopettajalla. Nurmi kertoo, että musiikkiharrastuksen lopettaneille lapsille on ominaista se, että he ovat saaneet vähemmän tukea vanhemmiltaan ja heidän varhaiset opettajansa ovat olleet kriittisiä ja epäystävällisiä.
Nurmi muistuttaa, että negatiivinen palaute ja vähättelevä suhtautuminen lapsen musikaalisuuteen on erityisen loukkaavaa, jos se tulee omilta vanhemmilta. Jos vanhemmat ovat itse musiikkirajoitteisia, he saattavat kokea myös lapsensa musikaalisesti kyvyttömänä.
Pahimmillaan laulutaidoistaan moitteita saanut lapsi alkaa pikku hiljaa kokea kaiken laulamisen ahdistavana. Huonot kokemukset voivat vaikuttaa itsetuntoon ja siihen, miten ajattelee omista musiikillisista kyvyistään. Omilla ajattelutavoilla taas on suuri merkitys esimerkiksi siihen, millaiset oppimismahdollisuudet lapsi kokee itsellään olevan.
– Kannustaminen ja tuki musiikin harrastamisessa on tärkeää ihan aikuisikään asti, ammattilaisellekin.
Voi keskustella aiheesta klo 22.00 saakka.
Kuuntele Areenasta: Aivot sen tietävät: musiikki energisoi, hoivaa ja auttaa oppimaan