Forssassa kuvataan pitkän tauon jälkeen pitkä elokuva loppukevään ja alkukesän aikana. Kuvaukset alkavat 9. toukokuuta ja jatkuvat kesäkuulle. Elokuvan tuottajan Jani Pösön mukaan Forssa on mahtava kuvauspaikka, missä kaikki on lähellä.
– Me kuvataan valtaosa tästä leffasta pop up -studiossa, joka on rakennettu keskelle kaupunkia vanhan S-marketin tiloihin.
Forssan lisäksi kuvauksia tehdään myös Jokioisilla. Tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen maalaiskylään, jonka nimi on Lämsä.
– Forssan seudulla on hirvittävä määrä ulkokuvauspaikkoja, jotka sopivat elokuvaan täydellisesti. Se mihin me tässä ihastuttiin on se, että ulkokuvauspaikat ja pop up -studio ovat lähellä toisiaan. Meidän elokuvatuotanto onkin tällä kertaa logistisesti kestävää, sanoo Jani Pösö.
"Ei minun takapihalle"
Nimby -nimisen elokuvan teemana on suvaitsevaisten ihmisten keskuudessa vallitseva suvaitsemattomuus. Nimby on lyhenne englanninkielisistä sanoista "Not in my back yard" eli ei minun takapihallani.
– Loppupeleissä leffa kertoo siitä, että on äärimmäisen helppoa olla suvaitsevainen, jos joku asia on kaukana. Silloin kun se on lähellä, niin se ei ehkä olekaan helpoin mahdollinen asia, sanoo Jani Pösö.
On äärimmäisen helppoa olla suvaitsevainen, jos joku asia on kaukana.
Jani Pösö
Elokuvan tuottaa It's Alive Film ja sen ohjaa Teemu Nikki. Nikin ohjaama lyhytelokuva All Inclusive on valittu Cannesin elokuvajuhlien kilpasarjaan.
Nikki tunnetaan myös pitkistä elokuvistaan Lovemilla (2015) ja Armomurhaaja (2017), joka oli viime vuonna Suomen Oscar-ehdokkaana.
Nuoria kykyjä päärooleissa
Elokuvan roolitus on jo selvillä. Molemmat pääosan esittäjät ovat nuoria naisia.
– Susanna Pukkila on valmistunut Teatterikorkeakoulusta pari vuotta sitten ja tämä on hänen ensimmäinen päärooli. Toisessa pääroolissa on saksalainen Almila Bagriacik.
– Muissa rooleissa nähdään Mari Rantasila, Antti Reini, Jouko Puolanto, Ona Kamu, Matti Onnismaa, Leila Abdullah, Stephan Schad sekä Elias Westerberg.
Forssan seudulla kuvattavan elokuvan budjetti on 1,3 miljoonaa euroa ja se tulee ensi-iltaan keväällä 2020. Myöhemmin elokuva saa tv-ensi-iltansa Ylen kanavilla.