Heinolaan suunnitellaan manner-Suomen suurinta kalankasvattamoa.
Suomalainen sijoittajaryhmä on ostanut Stora Enson entisen aaltopahvitehtaan Heinolan Sahanniemessä. Kiinteistöön on tarkoitus rakentaa moderni kiertovesi-kasvatuslaitos, jossa kasvatetaan kirjolohia.
Sijoittajien kumppanina on toiminut selvitysvaiheessa muun muassa raudoitteiden ja betoniteräksen valmistaja HTM-Yhtiöt Oy.
– Tavoitteena on, että pystyisimme korvaamaan kotimaisella kalalla norjalaisen lohen syöntiä, sanoo hankejohtaja Markus Lindberg HTM Yhtiöt Oy:stä.
– Siirrämme kalankasvatuksen sisätiloihin teollisuushalliin. Isoissa kasvatusaltaissa kalojen kasvuolosuhteet voidaan pitää optimaalisina. Lämpötilat kunnossa ja happitasot oikeina, jatkaa Lindberg.
Tehtaan tiloihin tulee jopa sata allasta, jossa voitaisiin kasvattaa jopa kolme miljoonaa kiloa kalaa vuodessa.
Laitos voisi nopeimmillaan olla toiminnassa kolmen vuoden kuluttua. Laitos voi työllistää jopa yli 50 henkilöä. Laitoksen arvioidaan maksavan 15 miljoonaa euroa.
– Heinolasta löytyi soveltuva kiinteistö valmiina kohtuulliseen hintaan. Alueella veden laatu on hyvä. Sillä on vaikutusta kalojen makuun, perustelee hankejohtaja Lindberg Heinolan valikoitumista kiertovesikasvatuslaitoksen sijoituspaikaksi.
Kaupunginjohtaja Jari Parkkonen: Heinolan vetovoima kasvussa
Heinolan kaupunginjohtaja Jari Parkkonen iloitsee kalankasvatuslaitossuunnitelmasta ja tyhjillään olleen tehdaskiinteistön saamisesta tuottavaan käyttöön.
– Tällä hetkellä kaupungissa ei ole juurikaan suuria teollisuuskiinteistöjä tyhjillään. Näemme, että elinkeinoelämässä on aika kova luotto Heinolan vahvuuksiin ja logistiseen sijaintiin.
Kaupunki tukee hankkeen etenemistä, mutta ei sijoita siihen rahaa. Seuraava askel on Parkkosen mukaan tarvittavien ympäristölupien hankkiminen.
Heinola on tehnyt paljon työtä uusien yritysten saamiseksi kaupunkiin. Yhtenä esimerkkinä Parkkonen nimeää teollisuusalueen kaavoittamisen Vierumäelle.
– Ajoitus on erittäin täydellinen, koska sinnekin on tullut erittäin paljon kyselyitä.
Parkkonen kertoo, että moni yritys etsii yhteistyötä muiden yritysten kanssa ja haluaa muun muassa hyödyntää toisten yritysten tuotannossa syntyviä materiaalivirtoja. Tämä kiertotalouden imu näkyy Heinolasta kiinnostuneissa yrityksissä.
Kaupunginjohtaja luottaa, että kalankasvatuslaitos tulee kaupunkiin.
– Mukana on vakavaraisia ja vakavasti otettavia tahoja, jotka ovat nyt julkistaneet suunnitelman. Uskon, että jollain aikavälillä tämä homma saadaan maaliin. Työtä täytyy vielä tehdä ennen kuin päästään joulupöydästä heinolalaista lohta syömään.