Toukokuun tuulet puhaltavat Porin Puuvillan takana, missä sijaitsee Rakastajat-teatterin toimisto.
Toimistoon sisään astuessa palaveri keskeytyy. Kiireiseltä vaikuttava Angelika Meusel huikkaa viereisellä sohvalla istuvalle Kai Tannerille, että nyt mennään.
Läheisessä kahvilassa Meusel ja Tanner viedään parinkymmenen vuoden taakse.
– Ensimmäinen tunne on shokki, miten tässä on voinut kulua näin pitkä aika, miettii Tanner.
Rakastajat-teatterin järjestämä Lainsuojattomat-teatterifestivaali täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Ensimmäiset "laikkarit" ovat vielä hyvin perustajien Kai Tannerin ja Angelika Meuselin mielessä.
– Silloin sai juosta tukka putkella joka paikkaan. Sitä oli vaan jossain huumakoomassa, sanoo Meusel.
Ensimmäisestä festarista lähtien isolla kynällä
Lainsuojattomien syntytarina alkaa helsinkiläisestä baarista. Kansallisteatteri oli kutsunut vapaita teattereita keskustelemaan, ja tilaisuuden jälkeen lähdettiin baariin. Angelika Meusel muistaa istuneensa samassa pöydässä muun muassa Kristian Smedsin ja Leea Klemolan kanssa.
– Puhuimme siitä, että vapaa kenttä tarvitsisi oman katselmuksen. Sitä ei haluttu Helsinkiin, koska se hukkuisi kaiken muun tapahtuman alle. Minä sitten ehdotin, että me järjestämme sen Porissa, Meusel kertoo.
Seuraavana päivänä hän matkusti junalla takaisin Poriin ja kertoi ideasta Kai Tannerille.
– Kaitsuhan aina innostuu hulluista ideoista, niinpä sitä alettiin sitten tekemään.
Voisi olettaa, että ensimmäinen festivaali olisi pienehkö kokeilu siitä, toimiiko Lainsuojattomien kaltainen teatterifestivaali Porissa. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan festarista tuli heti iso.
– Käsiohjelma oli niin kuin Raamattu, naurahtaa Tanner.
Laikkarit on osa Poria
Lainsuojattomat on vuosien aikana saanut vahvan jalansijan Porista. Siitä on tullut jokavuotinen perinne, vähän kuin Pori Jazzista.
– Pori Jazzilla on tietysti ne megakonsertit, Angelika Meusel jarruttelee.
Lainsuojattomilla on silti vahva asema Porissa. Tämän Meusel ja Tanner myös ymmärtävät.
– Pori on kuitenkin imagoltaan kulttuurikaupunki, eikä sitä ihan tajuta, Meusel miettii.
Pori on kuitenkin imagoltaan kulttuurikaupunki, eikä sitä ihan tajuta.
Angelika Meusel
Festivaali on joutunut hakemaan nykyistä muotoaan kahdenkymmenen vuoden aikana osittain itsestään riippumattomista syistä, osin tarjonnan paljouden takia.
– Viisi-kuusi vuotta sitten laikkarit oli vaan kertakaikkiaan liian iso. Esityksiä oli liikaa, joten ihmisille tuli ähky. He eivät ehtineet käydä tarpeeksi haluamissaan esityksissä, Meusel muistelee.
Tämän päivän malli, eli kahdelle viikonlopulle venyvä festivaali tuntuu sopivan kävijöille parhaiten.
– Nyt on huomannut, että yksi ihminen on saattanut ostaa lippuja jopa yli kymmeneen esitykseen.
Ikuinen rahakysymys
Lainsuojattomat sai alkuaikoinaan monena vuonna EU-tukea. Se tipahti yllättäen eräänä vuonna pois ja veti järjestäjät vakavaksi.
– Silloin oli lähellä, ettei koko festivaalia peruttu. Mutta lopulta tulijoita majoitettiin Anniksella ja kotimajoituksessa, ei hotelleissa. Ja osallistuvat ryhmät maksoivat itse jopa osallistumismaksun, jotta festari saatiin järjestettyä, Angelika Meusel muistaa.
Teatteriala joutuu aina taistelemaan rahoituksesta, etenkin vapaat ryhmät. Se harmittaa teatterin tekijöitä.
– Kun lasketaan Porin kolmen suurimman teatterin eli Porin teatterin, Rakastajat-teatterin ja Kirjurinluodon kesäteatterin kävijämäärät yhteen, päästään yli 100 000:een kävijään vuodessa. Se ei ole vähän, Kai Tanner sanoo.
Viimeiset kolme vuotta perustajajäsen Tanner on ollut sivussa aktiivisesta roolista Lainsuojattomien järjestelyissä. Yksi syy on juurikin raha.
– Minä väsähdin. Väsähdin siihen, että joutuu ruinaamaan ja tarjoamaan ammattilaisille liian pientä palkkaa, hän kertoo.
Taideala on tunnetusti aina ollut osittain taiteilijoiden uhrautumista ja liian pienillä palkoilla elämistä. Apurahat ovat isossa osassa päätoimisten taiteilijoiden elämässä. Valtion budjetista taiteelle ja kulttuurille on varattu 0,8 prosenttia.
– Sitä on jo pitkään yritetty nostaa prosenttiin. On laskettu, että taide ja kulttuuri kuitenkin tuovat valtion budjettiin kaksi prosenttia, Meusel sanoo.
Tanner sai oivalluksen festivaalin siirtämisestä syksystä kevääseen jäätyään pois aktiivisesta roolista järjestelyissä.
– Ihmiset imetään aika kuiviin kesän aikana, koska tapahtumia on niin paljon. Lisäksi syksyllä laikkarit olivat täsmälleen samaan aikaan, kun Rakastajilla pyörähti käyntiin uusi kausi.
Se kuuluisa porilainen hulluus
Mitä 20-vuotisen teatterifestivaalin järjestäminen on sitten opettanut? Järjestäjilleen ainakin sen, että teatteritaiteen raja-aidat – jos niitä koskaan on ollutkaan – ovat aikaa sitten jo kaatuneet.
– Perusteatteria ei Lainsuojattomilla oikeastaan nähdä ollenkaan. Noin viidessä vuodessa esitystaide on muuttunut rajusti. Itse olen vanhan polven teksti-ohjaaja –lähtöinen tekijä ja nykyään näkee paljon vapaita ryhmiä, joissa keskitytäänkin johonkin ihan muuhun. Katsojan näkökulmasta se on varmasti vapauttavaa, että vihdoin teatterilavallakin näkee jotain uutta, Kai Tanner pohtii.
Molemmat Lainsuojattomien perustajajäsenet pitävät yhtenä teatterin tehtävänä opettamisen.
– Nuorten luku- ja kirjoitustaito huononee koko ajan. Esittävä taide on yksi osa-alue, joka ylläpitää oppimista. Sen takia onkin hullua, että esimerkiksi urheilusta puhutaan mediassa paljon enemmän kuin taiteesta.
Tämän päivän Lainsuojattomat on olemukseltaan dynaaminen, energinen, avoin ja arvaamaton, listaavat Angelika Meusel ja Kai Tanner. Sekä tietenkin vähän hullu.
– Samaa ensimmäisen festarin kanssa on ehdottomasti se hulluus, joka sai porilaiset löytämään uuden teatterifestivaalin heti ensimmäisestä kerrasta lähtien.
Lainsuojattomat-teatterifestivaali Porissa 11.–19.5.2019.