Nenä vuotaa valtoimenaan, aivastuttaa ja silmät syyhyävät – on taas se aika vuodesta. Tämä kevät on koivulle allergisille erityisen tuskainen.
– Sellaiset henkilöt, jotka eivät ole ennen saaneet oireita, ovat nyt saaneet, sanoo allergia- ja astmaneuvoja Terhi Hurme Pirkanmaan allergia- ja astmayhdistyksestä.
Turun yliopiston Norkko-palvelu kertoo Suomen tämän hetken siitepölytilanteen.
Vaikka koivu vaivaa allergikkoja juuri nyt rajusti, on sen kausi etelässä jo lopuillaan. Maan keskiosissa tilanne on laantumassa, Lapissa kukinta jatkuu ja on voimakasta. Ilmavirrat kuljettavat pohjoisen siitepölyä vielä etelänkin riesaksi.
Pinnat peittävä keltainen siitepöly on kuusista
Joka paikkaan tunkeutuva siitepöly koettelee hermoja, mutta ei välttämättä aiheuta allergiaoireita. Ikkunoille, pinnoille ja veteen kertyvä keltainen siitepöly on nimittäin peräisin lähinnä havupuista.
Havujen siitepöly ei juurikaan aiheuta allergiaoireita, toisin kuin koivu.
– Koivuahan on edelleen erittäin paljon ilmassa, mutta tuo näkyvä siitepöly on havupuiden eli kuusen ja männyn siitepölyä. Havupuiden siitepöly aiheuttaa oireita erittäin harvoin, sanoo allergianeuvoja Terhi Hurme.
Kuusen kukinta on ollut tänä keväänä poikkeuksellisen runsasta maan eteläosissa. Jukka Reiniharju Turun yliopiston Siitepölytiedotuksesta arvioi, että runsaan kukinnan taustalla on viime vuoden lämmin kesä.
– Männyllä runsas kukinta on tyypillistä, mutta kuusella vastaavia, runsaita kukintavuosia on harvemmassa.
Voiko keltaiseen veteen mennä uimaan?
Lahdessa pienellä Mytäjäisen rannalla kesäkausi on avattu ja ensimmäiset uimarit polskivat jo vedessä.
Uimarannan puolella vesi on kirkasta, vastapäätä rantavedessä on tahmeaa, keltaista siitepölyä kasaumina ja lauttoina. Uimareiden onneksi tuuli on painanut siitepölyn toiselle puolelle rantaa.
Mutta kannattaako keltaiseen veteen mennä uimaan?
– Jos on ihan terve, en näe estettä. Suihkuun kannattaa mennä uimisen jälkeen ja tietysti allergiset ovat asia erikseen. Silloin suihku on erittäin tärkeä asia, allergianeuvoja Hurme opastaa.
Keltainen toukokuu jatkuu vielä tovin. Koivun jälkeen vuorossa on heinä, joka piinaa allergisia loppukesään asti. Toistaiseksi heinä vasta aloittelee kukintaansa etelässä. Loppukesästä vuoronsa aloitta pujo.
– Valitettavasti moni koivuallergikko on allerginen myös heinille ja loppukesästä pujolle. Tämä tuska saattaa jatkua pitkin kesää aina syysmyöhään asti.