Valtaosa tytöistä haluaisi johtajiksi, mutta yhdeksän kymmenestä tytöstä uskoo, että silloin joutuisi kokemaan epäoikeudenmukaista kohtelua ja lähentelyä, kertoo tuore tutkimus.
Lastenoikeusjärjestö Plan Internationalin tutkimuksen mukaan 60 prosenttia tytöistä uskoi myös, että naisjohtajien täytyy työskennellä ankarammin kuin miesjohtajien.
– Tytöt ajattelevat niin Suomessa kuin ympäri maailmaa, että johtajan rooli tuo naiselle syrjintää ja häirintää, sanoi Plan Internationalin Suomen pääsihteeri Ossi Heinänen tiedotteessa.
Plan on koonnut tutkimustulosten pohjalta suositukset tavoista, joilla tyttöjen tasa-arvoista pääsyä johtoasemaan voi edistää. Näistä keskeisimpiä ovat koulutus, perheen tuki ja varhaiset mahdollisuudet johtamiseen.
Plan International haastatteli Taking the Lead -tutkimukseensa lähes kymmentätuhatta 15-24-vuotiasta tyttöä 19 maassa. Tutkimuksessa on mukana myös 516 suomalaistyttöä.