Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Yhdenvertaisuusvaltuutettu: PS-nuorten viesti loi halventavan ilmapiirin, tarkoitus levittää valkoisen väestön asemaa korostavaa sanomaa

Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan PS-nuorten toiminta on ollut selkeässä ristiriidassa nuorisolain tavoitteiden kanssa ja järjestöä epäillään lain kieltämästä etnisestä häirinnästä.

Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Asseri Kinnunen
Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Asseri Kinnunen puolueen vaalivalvojaisissa Helsingissä 14. huhtikuuta 2019. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
  • Antti Pilke

Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä tulkitsee, että Perussuomalaiset Nuoret ovat rikkoneet etniseen alkuperään perustuvan syrjinnän kieltoa tai vähintään loukanneet tummaihoisten suomalaisten ihmisarvoa.

Taustalla on PS-Nuorten Twitter-tilillä julkaistu kuva tummaihoisesta perheestä, jonka saatetekstinä oli kehotus äänestää EU-vaaleissa perussuomalaisia, "jotta Suomen tulevaisuus ei näyttäisi tältä".

Opetus- ja kulttuuriministeriö pyysi yhdenvertaisuusvaltuutetulta lausuntoa siitä, onko PS-Nuorten toiminta yhdenvertaisuuslain mukaista. Pimiä kirjoittaa lausunnossaan, että toiminta on ollut selkeässä ristiriidassa nuorisolain yhdenvertaisuuden edistämistavoitteen kanssa.

Perussuomalaisten nuorten tälle vuodelle myönnetty 115 000 euron valtionapu saatetaan periä takaisin, koska tviitti oli opetusministeriön mukaan ristiriidassa nuorisolain tavoitteiden ja lähtökohtien kanssa.

Valtuutettu: Päivitys loi halventavan ilmapiirin

PS-Nuoret on vastustanut valtionavun takaisinperintää muun muassa sillä perusteella, että kyse oli "yksittäisen jäsenen erehdyksissään tekemästä Twitter-päivityksestä, joka ei edusta järjestön kantaa". Tviittaaja oli järjestön varapuheenjohtaja Toni Jalonen.

PS-Nuoret poisti myöhemmin tviittinsä ja myönsi, että se oli harkitsematon ja hyvien tapojen vastainen.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan jo kannanotto itsessään, erityisesti yhdessä siihen liitettyjen kommenttien kanssa, loi mahdollisesti tummaihoisia henkilöitä kohtaan vihamielisen, halventavan ja nöyryyttävän ilmapiirin.

Kirsi Pimiän mukaan kommentit osoittavat, että ainakin osan PS-nuorten johtavassa asemassa toimivien henkilöiden kantana on, että päivityksellä on tarkoitus levittää valkoisen väestön asemaa korostavaa etnonationalistista sanomaa.

– On syytä huomioida, että päivitys on julkaistu Suomen toiseksi suurimman eduskuntapuolueen nuorisojärjestön viestintäkanavalla, ja että viestiin liitettyjä ihmisarvoa loukkaavia kommentteja ei ole poistettu, Pimiä toteaa lausunnossa.

Valtuutettu katsoo, että toiminta osoittaa perustavanlaatuista kunnioituksen puutetta tummaihoisia henkilöitä kohtaan ja loukkaa tummaihoisen henkilön ihmisarvoa hänen alkuperänsä vuoksi.

Pimiän mukaan PS-Nuorten Twitter-päivityksessä ei sinänsä kehoteta syrjimään ketään ihonvärin perusteella, mutta siinä kehotetaan kuitenkin tekemään äänestyspäätös "etniseen alkuperään perustuvaksi syrjinnäksi katsottavissa olevan toiminnan edistämiseksi".

Opetusministeriö oli myös kutsunut Perussuomalaisten Nuorten edustajan jo maaliskuussa keskusteluihin, koska ministeriössä oli herännyt huoli järjestön aiemmista julkisista maahanmuuttoon liittyvistä kannanotoista, joiden epäiltiin olevan ristiriidassa nuorisolain tavoitteiden kanssa.

Lue lisää:

Perussuomalaisten nuorten vaalitwiitti voi täyttää rikoksen tunnusmerkit, arvioi rikosoikeuden professori

PS-Nuoret pahoittelevat kohuttua twiittiä: "Twiitti oli ajattelematon ja toimin impulsiivisesti idean syttyessä"

Poliisi aloitti rikostutkinnan Perussuomalaisten nuorten EU-vaaleihin liittyvästä twiitistä – "Jutussa on kaksi epäiltyä"

PS-nuorten tviittijupakka jatkuu: kiistää eilisen olleen virallinen kannanotto, kutsuu ministeriön toimintatapoja "häpeällisiksi"