TURKU. Se oli tunteikas hetki. Ella Junnila oli juuri tehnyt korkeushypyn Suomen ennätyksen lämpimässä kesäillassa Paavo Nurmen stadionilla. Junnila säntäsi perheensä luokse, joka tuli häntä vastaan stadionin päätykatsomossa.
Ensimmäisenä onnittelemassa oli äiti Ringa Ropo, joka halasi tytärtään kyyneleet silmissä.
– Jännitin tuota kilpailua ihan hirveästi, kuten jännitän aina, kun lapseni kilpailevat. Sen takia yritän aina kuvata, että olisi jotain tekemistä, Ropo kertoi Yle Urheilulle.
Entinen korkeus- ja pituushyppääjä Ropo sanoi, ettei tiennyt, mitä ajatella tiistain kilpailun aikana. Junnila oli ongelmissa esimerkiksi korkeudessa 186, jonka hän ylitti vasta kolmannellaan.
– Se ei missään nimessä ollut kaunis kilpailu. Ellan hypyistä näki, että siinä on sellaista keskeneräisyyttä, mikä on alkukaudesta tyypillistä.
Junnila pudotti kerran myös 179:stä ja 184:stä. Hän oli itsekin sitä mieltä, ettei hyppääminen ollut teknisesti kovin hyvää. Äiti ja tytär kutsuivat molemmat tiistain kilpailua Paavo Nurmen kisoissa työvoitoksi, vaikka tuloksena oli SE ja Dohan MM-raja 194.
– Ella joutui tekemään pään sisällä ihan hirveästi töitä, kun hyppy ei luistanut. Hyppy ei tule automaattisesti selkärangasta, kun sellaista herkkyyttä ei ole, Ropo totesi.
Henkisesti kova temppu
Junnilan hyppy alkoi luistaa, kun hän ylitti korkeuden 191 ensimmäisellään. Siinä vaiheessa kilpailu oli jo ratkennut, kun Linda Sandblom oli jäänyt korkeuteen 186.
Tuon ylityksen jälkeen äidinkin jännitys hieman helpotti. Hän näki, että tytär on saamassa juonen päästä kiinni.
SE-korkeudesta 194 Junnila pudotti riman kaksi kertaa, mutta onnistui kolmannella yrityksellään.
Turun ennätyskilpailu oli ennen kaikkea osoitus 20-vuotiaan Junnilan henkisestä kovuudesta.
– Ella on kovapäinen tyyppi, jolla on vahva itseluottamus. Hän on ehdottomasti kilpailija. On todella tärkeää, että hän saa noita korkeita hyppyjä tehtyä, koska se on teknisesti ihan eri maailma kuin alle 190 sentin korkeuksissa, Ropo sanoi.
Junnila yritti vielä kolme kertaa korkeudesta 196, mutta parhaat eväät olivat syöty.
– Lähdin yrittämään sitä ihan tosissaan, mutta jalat alkoivat olla loppu ja ylitys 194:stä vei vähän latausta, Junnila kertoi.
"Hyvä, että Suomen ennätys on nyt hoidettu"
Junnila aloitti ulkoratakautensa komeasti Tampereella toukokuussa, kun hän ylitti 190. Viime viikon GP-avaus Lahdessa meni vaisummin ja toi tuloksen 181.
– Lahden jälkeen en osannut odottaa, että Suomen ennätys tulisi tänään. Olen sitä SE:tä jo muutaman kerran yrittänyt. Nyt olot olivat hyvät ja henkinen tila oli oikea, Junnila sanoi.
Viime kesänä kansallisen läpimurtonsa tehneen nuoren korkeushyppylahjakkuuden Suomen ennätyksellä on spekuloitu jo toista vuotta.
– Hyvä, että se on nyt hoidettu. Tiesimme, että Ella sen hyppää. Kyse oli vain siitä, missä vaiheessa hän sen tekee, Ropo sanoi.
Junnilan potentiaali on paljon tätä korkeammalla. Hän on itse puhunut kahden metrin ylityksestä pidemmän aikavälin tavoitteena. Nyt se on taas muutaman sentin lähempänä.
– Tunnen tyttöni ja tiedän, että hän pääsee varmasti eteenpäin korkeushyppyurallaan. Hän on edennyt vuosi vuodelta askel kerrallaan, Ropo kertasi.
– Ominaisuudet ovat olemassa, mutta tämäkin kilpailu osoitti, että paljon on vielä tehtävää.
Nuorten EM-kisoissa mitalisauma
Junnilalla on tälle kesälle kaksi päätavoitetta. Ensimmäinen on 22-vuotiaiden EM-kilpailut Ruotsissa heinäkuun puolivälissä. Toinen on aikuisten MM-kilpailut Dohassa Qatarissa syys-lokakuussa.
SE-tulos 194 riittää alle 23-vuotiaiden Euroopan tilastossa toiseen sijaan. Edellä on vain Valko-Venäjän Karina Taranda, joka on ylittänyt tällä kaudella 196.
Tilaston perusteella mitali olisi Junnilalle realistinen tavoite nuorten EM-kisoista.
– En ole ehtinyt miettiä vielä niin pitkälle. Nuorten EM-kisojen tavoitteet ja odotukset mietitään vasta heinäkuussa, Junnila sanoi.
– Onhan se nyt ihan päivänselvä asia, että hän tavoittelee menestystä. Jos hän on tilaston kärkikolmikossa jo ennen kisoja, olisi tyhmää lähteä tavoittelemaan muuta kuin mitalia, äiti Ropo kuitenkin linjaa.
Perheessä on nyt kaksi Suomen ennätystä, sillä Ropolla on hallussaan naisten pituushypyn Suomen ennätys 685 vuodelta 1990.
Lue myös: