TOMMI SEPPÄLÄN ÄNÄRIKIRJE. Se on moi! Niinhän siinä sitten, arvoisat kirjetoverit, kävi, että Stanley Cupin loppuotteluita raastetaan tänä kesänä täydet seitsemän ottelua. Stanley Cupia vuosituhannen alussa Coloradon kanssa juhlinut Pelicans-luotsi Ville Nieminen totesi allekirjoittaneelle sarjan alussa, että käsillä on seitsemän pelin sarja, mutta enhän minä Jankan miestä uskonut.
Olen ollut aina huono ennustamaan, niin tälläkin kertaa.
Mutta hienoahan tämä on! Jääkiekkomaailmassa ei ole mitään suurempaa kuin Stanley Cupin loppuotteluiden seitsemäs peli. Eikä tätä herkkua ole liioin ollut viime vuosina tarjolla. Edellisen kerran Lord Stanley pytystä tapeltiin seitsemän ottelun verran kesällä 2011 Bostonin ja Vancouverin välillä.
Boston voitti ratkaisevan ottelun Vancouverissa Patrice Bergeronin, Brad Marchandin ja Tim Thomasin johdolla 0-4.
Tuo sarja oli muuten kaikessa eeppisyydessään huimaa ”älä poistu jääkaapille”-viihdettä. Homma karkasi lapasesta viimeistään sen jälkeen, kun Aaron Rome taklasi Nathan Hortonin sairaalaan. Sen jälkeen hässäkkää riitti niin jäällä kuin sen ulkopuolella riittämiin. Alexandre Burrows puri Bergeronia sormeen, Roberto Luongo valitti lehdistössä, kun Tim Thomas ei suostunut kehumaan tätä ja niin edelleen.
Viha on voimakas, mutta oikea sana kuvaamaan joukkueiden välistä suhdetta tuolloin.
Monet muistavat myös, mitä tapahtui Vancouverissa ratkaisevan ottelun jälkeen. Huligaanit polttivat ottelun päätyttyä kauniin kaupungin maan tasalle. Kauppojen ikkunoita särjettiin, tavaroita varastettiin, autoja rikottiin ja mitä kaikkea. Metro suljettiin, toimittajia käskettiin pysymään jäähallilla ja kaupunkiin päin liikkuminen kiellettiin.
Käräjiä aiheen tiimoilta käytiin vuosia.
Toivottavasti Bostonissa juhlitaan, voitti ottelun keskiviikkona kumpi tahansa, rauhallisemmin. Realismia kuitenkin on, että bostonilaisten irkkuveri saattaa kuohua, mikäli St. Louis poistuu kaupungista Lord Stanley mukanaan. Jo tappiollisen viidennen finaaliottelun jälkeen Bruins-fanit mukiloivat katsomossa toisiaan turpaan.
Kun poistuin jäähallilta, joku muutakin kuin kansalaisluottamusta nauttinut, korkeintaan keskivertomittainen, mies yritti päästä kolmen jääkaappipakastimen kokoisen ovimiehen kimppuun. Hänen onnekseen tämän ystävät tulivat väliin.
Boston ei muuten ole koskaan aiemmin pelannut Stanley Cupin finaalien seitsemättä peliä kotijäällään. Mestaruudenkin se on päässyt ratkaisemaan kotijäällään ainoastaan kerran, vuonna 1970. Tuolloin syntyi Bobby Orrin legendaarinen ”The Goal” nelospelin jatkoajalla.
Vastassa oli tuolloinkin St. Louis, joka ei sittemmin päässytkään finaaleihin 49 vuoteen. Blues muuten liittyi liigaan vuonna 1967 ja painoi kolmella ensimmäisellä kaudella joka kerta Stanley Cupin loppuotteluihin. Tuon sisääntulon rinnalla kalpenee Vegaskin.
Niin tai näin, keskiviikko on tämän NHL-kauden paras päivä, niin sanottu pääpäivä! Kiekkokaravaani saapui maanantaina Bostoniin ja tiistaina joukkueet harjoittelivat ja media teki ennakkojuttujaan. Tunnelma hallilla tiistaina oli hyvin odottava joka sektorilla.
Paitsi Brad Marchandilla, joka oli oma rento itsensä. Samaan aikaan, kun Suomi-media haastatteli Tuukka Raskia, Marchand päätti kontata Raskin ja toimittajien välistä ja potkia ohimennen skribenttejä sukille. Aika velikulta. Tällaiselle velmuilulle on aina tilaa – ainakin minun maailmassani.
Panokset kasvavat muuten voittomaalipoolissakin, josta aiemmin kerroin. Perinteisesti voittomaalikisaan osallistuminen on maksanut 20 taalaa, mutta keskiviikkona mennään 40:llä. Tämä tarkoittaa sitä, että se, kuka nostaa kiposta itselleen voittomaalin tekijän nimen, kuittaa kuivaa käteistä itselleen 1440 jenkkitaalaa.
Ei ole ihme, että tiistaina hallilla voittomaalipoolin ympärillä kävi valtava kuhina.
Voitin muuten itse potin jälleen sunnuntaina, ja uskokaa tai älkää, Brandon Carlolla. Myös ilta-Sanomien Sami Hoffren voitti kertaalleen tänä kesänä. Suomalaiset ovat itse asiassa niianneet minun ja Hoffrenin kautta potin kotiin neljästi yhdeksässä edellisessä Stanley Cupin loppuottelussa. Kieltävät meiltä kohta osallistumisen…
Pinnalla nyt: Tuukka puhuu
Tuukka Rask, jos kukaan, on pinnalla juuri nyt. Savonlinnalaisvahti vetää sellaisia pudotuspelejä, että oksat pois – niin ja pala latvaa. On käsittämätöntä, miten Raskilla ei ole ollut käytännössä yhtäkään heikkoa hetkeä tänä keväänä. Kukaan toinen maalivahti ei ole koskaan pelannut 23 peliä putkeen pudotuspeleissä pitäen joka pelissä torjuntaprosentin vähintään 90:ssä.
Rask onkin ollut vahva ehdokas pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi läpi kevään. Tein itse asiassa aiheesta juttua Urheiluruutuun menneenä viikonloppuna. Tuossa jutussa Sportsnetin toimittajat Chris Johnston ja Elliotte Friedman sanoivat Raskin olevan selkeä voittaja, jos Boston vie kannun.
Mielenkiintoisempi kysymys kuitenkin kuului, voisiko Rask voittaa, jos Boston häviää?
Kaksikosta molemmat olivat sitä mieltä, että teoriassa se ainakin olisi mahdollista. Rask pisti kuutosottelussa St. Louisissa pystyyn jälleen kerran uskomattoman klinikan, sellaisen klinikan, joka antoi vain pontta sille skenaariolle, missä Rask vie Conn Smythen kotiin myös siinä tapauksessa, jos Boston häviää.
Friedman tulikin koputtamaan minua olalle tiistaina hallilla ja totesi, että sunnuntain jälkeen hänen äänestyslipussaan lukee Tuukka Rask, kävi seiskapelissä, miten tahansa. Tämä on kovaa kamaa, kun huomioon otetaan, että Conn Smythe on ojennettu häviävän joukkueen pelaajalle vain viidesti NHL:n pudotuspelihistoriassa.
Tiesittekö muuten, että Montrealin veskarilegenda Ken Dryden voitti Conn Smythen ennen tulokaspalkintoa? Dryden pelasi kaudella 1970-71 vain kuusi runkosarjaottelua, minkä jälkeen tämä johdatti pudotuspeleissä Montrealin Stanley Cupin voittajaksi playoffien MVP:nä. Seuranneella kaudella 1971-72 Dryden valittiin NHL:n vuoden tulokkaaksi. Siinäpä tarina!
Rask itse suhtautuu Conn Smythe-spekulointiin maltilla, vaikka kyseessä on palkinto, joka varmasti lämmittää jokaisen pelaajan mieltä viimeistään uran jälkeen. Raskin tapauksessa lisämauste tulee lisäksi siitä, että palkintoa ei ole koskaan ojennettu suomalaispelaajalle.
Vielä kovempi paukku palkinnon voittaminen olisi siinä tapauksessa, jos Boston häviää.
Rask otti aiheeseen kantaa tiistain harjoitusten jälkeen.
- Nuo on sellaisia saavutuksia, joita on hieno muistella uran jälkeen. Se palkinto, mitä tässä nyt haetaan (Stanley Cup), on kuitenkin hieman erilainen. Oli kyse sitten Vezinasta (paras maalivahti) tai Conn Smyhtesta, niin ei henkilökohtaisia palkintoja tule uran aikana mietittyä, Rask totesi.
- Niitä tulee, jos tulee, mutta aika fiilistelyille on uran jälkeen. Sitten voi katsella taaksepäin, että mitäs sitä on tullut saavutettua. Joukkue on taistellut kovasti koko kauden, joten kyllä se ultimaattitavoite on nyt vain voittaa Stanley Cup, Rask jatkoi.
Trendejä ja taktiikkaa: Game 7 numeroina
Tutkin tiistaina aikani kuluksi finaalijoukkueiden Game 7-tilastoja. Ensimmäinen huomio oli, että nämä joukkueet, ja pelaajat, eivät ole tottuneet häviämään seiskapelejä. Trendi on tältä osin selkeä, sillä esimeriksi St. Louisin joukkueesta vain Robert Bortuzzolla (0-1) ja Pat Maroonilla (1-3) on negatiivinen seiskapelirekordi.
Bostonin riveissä vain Zdeno Chara (6-7) ja Marcus Johansson (3-4) ovat hävinneet useammin kuin voittaneet. Vakuuttavin voittosaldo löytyy Brad Marchandilta, joka voittanut ratkaisevan ottelun kuudesti kahdeksalla yrittämällä.
Valmentajista Bostonin Bruce Cassidyn saldo on 2-0 ja Bluesin Craig Beruben 1-1.
Tuukka Rask on pelannut NHL:n pudotuspelien seiskapelissä viidesti urallaan voittaen otteluista kolme. Raskin seitsemänsien pelien torjuntaprosentti on 87,7 ja päästettyjen keskiarvo 3,18.
Boston on pelannut seurahistoriassaan 27 seiskapeliä, St. Louis 17. Bostonin saldo näistä otteluista on 15-12, St. Louisin 9-8. Boston on hävinnyt seitsemännen pelin viimeksi keväällä 2014 Montrealia vastaan kakkoskierroksella. Blues ei ole hävinnyt seiskapeliä kuuteentoista vuoteen, jos kohta se ei yhtäkään tällaista peliä pelannut vuosien 2004-2015 välissä.
Blues on voittanut kolme peräkkäistä seiskapeliä, Boston kaksi.
Tehokkain pelaaja näissä otteluissa on ollut Patrice Bergeron, joka on tehnyt yhdessätoista ratkaisupelissä kymmenen (6+4) tehopistettä. David Krejcin saldo kymmenestä pelistä on 0+9. St. Louisin tehokkain on ollut Robby Fabbri (2, 1+3).
Viikon paparazzi: Let's go Blues!
Viikon paparazzi tulee St. Louisin kadulta. Tapasin nimittäin kaverin, joka oli päättänyt kuutosottelun alla teettää itselleen uuden St. Louis Blues-aiheisen paidan. Tämä jeppe halusi paitaansa rokkistara Ozzy Osbournen niin sanotun ”mugshotin” vuodelta 1984, kun Osborne oli joutunut rajun viihdeillan jälkeen putkaan Memphisissä, Tenneseeessä. Osborne käyttää kuvassa St. Louis Bluesin paitaa.
Tarinan hauska osuus tulee siitä, että tietämättä tämän Blues-fanin toimista mitään, Ozzy Osborne twiittasi sunnuntaina kuutospelipäivänä itsestään saman kuvan tekstillä: ”Let’s go Blues!”
Great minds think alike!
Paparazzi-osion arvoinen idea ja sattuma!
Suomi-nurkka: Rask ei kurki taustapeiliin
Tuukka Rask ei muuten ole tässä rodeossa ensimmäistä kertaa. Siinä, missä moni pelaaja ei yllä Stanley Cupin loppuotteluihin koskaan, savonlinnalainen kiertää finaalikiertuetta jo kolmatta kertaa. Suomalaispelaajista vastaavaan ovat yltäneet ainoastaan Jari Kurri, Esa Tikkanen ja Valtteri Filppula.
Ensimmäisen kerran Rask oli mukana finaaleissa aiemmin mainitussa sarjassa Vancouveria vastaan, silloin tosin Tim Thomasin kakkosmiehenä. Veräjänvartija muistelee kesää 2011 lämmöllä.
- Olihan se jotakin erityistä. Seurasin sivusta, miten Tim ja joukkue pelasivat aivan huikeasti. Niin kuin tänäkin vuonna, niin silloinkin jokaisella oli oma roolinsa. Minun oli tuollainen ja hoidin sen kunnialla. Yritin olla viimeisessä pelissä aitiossa äänekäs ja tukea jätkiä, jotka olivat kyllä hienolla tavalla keskittyneitä, Rask muisteli.
Kaksi vuotta ensimmäisen Stanley Cup-sormuksen jälkeen Boston oli jälleen finaaleissa kesällä 2013. Chicago ei kuitenkaan antanut tuolloin Bostonille ja sen ykkösvahdiksi nousseelle Raskille armoa, vaan sarja katkesi kuudessa ottelussa Blackhawksin eduksi.
Esimerkiksi Brad Marchand sanoi ammentavansa kuuden vuoden takaisesta tappiosta tähänkin sarjaan. Rask sen sijaan ei käytä peräpeiliä, mitä pelihommiin tulee.
- Tietenkin, jos pääset näin pitkälle, niin haluat voittaa. En silti tiedä, onko mitään hyötyä alkaa ammentamaan hyvistä tai huonoista kokemuksista. Kuitenkin kaikki kaudet ja pelit ovat erilaisia. Peli menee omalla painollaan, pitää vain keskittyä aina yhteen peliin ja sarjaan kerrallaan. Ei tässä voi liikaa alkaa vanhoja miettimään.
Postilaatikko
Avataanpa lopuksi postilaatikko.
Laitoin pari viikkoa sitten kirjeeseen kuvan urkurista Bostonissa ja kerroin, miten tämän repertoaarista ei löytynyt ”Löikö mörkö sisään”-hittiä. Lisäsin, että laittakaa nuotit tulemaan, niin katsellaan tilannetta uudelleen. Ei mennyt montaakaan päivää, kun minun postilaatikkooni pamahti biisin nuotit. Mahtavaa kansalaisaktiivisuutta!
Ainakin minä sain aiheesta hyvät naurut. Katsotaan, josko urkuri huomenna soittaisi hittikappaleen.
Kiitos myös palautteista liittyen St. Louis-juttuihin. Teemu tarjoili tarkkoja lukemia liittyen murhalukuihin kaupungissa. Ilmeisesti siis keskusta-alueella lukemat ovat merkittävästi pahemmat kuin kaupungin laidoilla. Tarkoitukseni ei ollut pelotella ketään, ainoastaan tuoda esiin se, mistä kaupunkilaiset itsekin usein vieraita muistuttavat: tarkkana kannattaa olla.
Ja vielä Jarille: Vancouverissa ihmiset eivät kannata Seattle Marinersia (baseballissa), vaikka kaupungit lähekkäin ovatkin. Toronto Blue Jays on Kanadan joukkue riippumatta siitä, missä kaupungissa asut. Itse en kyllä syty Jaysista lainkaan. Olen Anaheim Angelsin vahva tukija ja ihan vain siitä syystä, että siellä näin ensimmäisen MLB-pelini livenä. NFL;ssä kannatan Seattle Seahawksia, kuten lähes kaikki vancouverilaiset tekevät.
Tällaisia tarinoita tällä kertaa. Kiitos, kun olette, luette ja tuette. Ensi viikon kirjeessä perataan mestaruustunnelmia. Pysykäähän taajuudella!
Aiempia kirjeitä: