Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Tulli löysi kahdeksan koiranpentua pahvilaatikosta takakontista – Salakuljetetut pennut jouduttiin lopettamaan

Salakuljetuksesta epäilty mies on jäänyt jo muutama vuosi sitten kiinni paperittomien koirien tuonnista.

Auton peräkontin pahvilaatikkoon tungetut koiranpennut jouduttiin lopettamaan, koska niitä maahantuovalla miehellä ei ollut esittää minkäänlaisia dokumentteja koirien alkuperästä, rokotuksista tai terveydentilasta. Pennuilla ei ollut myöskään tunnistesiruja.
Salakuljetetut pennut jouduttiin lopettamaan, koska ne olisivat saattaneet aiheuttaa terveysriskin sekä ihmisille että muille eläimille. Kuva: Helsingin poliisi
  • Susanna Siironen

Helsingissä jouduttiin lopettamaan kahdeksan salakuljetettua koiranpentua, kertoo poliisi.

Tulli pysäytti viime sunnuntaina Helsingin Katajanokan laivaterminaalissa virolaismiehen, jonka auton peräkontista löytyi pahvilaatikkoon ahdettuna kahdeksan sekarotuista koiranpentua.

Noin 50-vuotiasta miestä epäillään salakuljetuksesta. Poliisi arvelee, että miehen oli tarkoitus myydä Virosta tuodut koiranpennut Suomessa.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Anne Hietala Helsingin poliisilaitokselta kertoo poliisin tiedotteessa, ettei miehellä ollut esittää minkäänlaisia dokumentteja koirien alkuperästä, rokotuksista tai terveydentilasta. Koirilta ei myöskään löytynyt tunnistesiruja eikä niillä ollut vaadittuja EU-lemmikkieläinpasseja.

– Koirat jouduttiin lopettamaan, koska ne olisivat saattaneet aiheuttaa merkittävän terveysriskin sekä ihmisille että muille eläimille, Hietala toteaa tiedotteessa.

Epäilty on jäänyt jo muutama vuosi sitten kiinni paperittomien koirien tuonnista.

Poliisi: Ostajien on kannettava vastuu

Helsinkiin perustettiin viime syksynä Suomen ensimmäinen eläimiin liittyvien rikosten tutkintaryhmän.

Syynä on se, että Helsingin poliisin tietoon tulleiden eläinsuojelurikosten ja -rikkomusten määrä on kasvanut nopealla vauhdilla viiden viime vuoden aikana. Eläintapauksiin liittyy usein myös muuta rikollisuutta, kuten talous- ja verorikoksia.

Tutkintaryhmä pyrkii ennalta ehkäisemään eläinten salakuljetusta esimerkiksi tekemällä yhteistyötä muiden viranomaisten ja järjestöjen kanssa.

Rikoskomisario Anne Hietala muistuttaa tiedotteessa, että lemmikin hankkiminen salakuljettajalta tai pentutehtailijalta on vastuutonta ja aiheuttaa kärsimystä eläimille.

– Niin kauan kuin näille pennuille on kysyntää, on myös tarjontaa. Ostajien on kannettava vastuu ja selvitettävä, että uudella lemmikillä on taustat kunnossa, Hietala painottaa.

Lue myös:

Pentutehtailija tuomittiin sakkoihin ja vankeuteen Helsingissä – koirat todettiin pian luovutuksen jälkeen vakavasti sairaiksi ja lopetettiin

Koirahyökkäyksiä, laitonta maahantuontia, kaltoinkohtelua: Helsingin poliisi perustaa yksikön, joka alkaa tutkia pelkkiä eläinrikoksia – ensimmäisenä Suomessa