Toukokuiselle tanssilavalle on kerääntynyt muutamia kymmeniä ihmisiä. Ulkona sää on vähän viileä, mutta lavalla tarkenee. Kurssin teemana on foksi eli kaikkien paritanssien äiti, vaihtoaskeltanssi.
Hidas-hidas-nopea-nopea.
Tämän perusaskelluksen erilaisilla muunnoksilla pääsee tansseissa pitkälle. Mutta minulla on suuria vaikeuksia: tämä kurssi on suunnattu minua huomattavasti kokeneemmille tanssijoille. Turhauttaa, vähän nolottaa ja kannustustusta on vaikea ottaa vastaan. Illassa ei ole minkäänlaista hohtoa.
Helppo alku ei ollut Juha Järviselläkään. Diskot vaihtuivat paritanssiin 26 vuotta sitten Syvälahden lavalla Kangasniemellä. Ensimmäinen vuosi meni kompuroidessa ja varpaille astuessa, sillä hän ei osannut tanssia lainkaan. Järvinen haki miesten haulla naisia tanssimaan mutta kukaan ei hakenut häntä naisten haulla.
Rukkaset tulivat tutuksi.
– Alussa en osannut muuta kuin kävellä köpötellä.
Enää itsetuntoa ei koetella rukkasilla, sillä taito on nyt kunnossa. Lempitansseja ovat perinteiset tango, valssi ja humppa - suljetun otteen tanssit, joissa pidetään toisesta kiinni ja samalla on mahdollisuus jutella.
Mitä useamman kanssa tanssii ja juttelee, sitä suuremmalla todennäköisyydellä joukosta voi löytyä kiinnostava ihminen. Järvisen toiveena on löytää tansseista kumppani ja hän uskoo, että samalla asialla on moni muukin.
– Kyllä 60-70 prosenttia ihmisistä hakee tansseista parisuhdetta.
Moni ihmissuhteesta haaveileva valitsee tanssilavan sijaan baarin. Järviselle tanssiminen on luontevampi tapa lähestyä toista ihmistä. Lavoilla käy samanhenkisiä ihmisiä ja tanssi mahdollistaa luvallisen kosketuksen vieraan ihmisen kanssa.
Aloitusrepliikkejä ei tarvitse miettiä ja on jokaisen oma päätös, haluaako tanssin aikana ylipäätään puhua.
– Antaa musiikin viedä – laulaja hoitaa puhumisen, jos itse ei halua jutella. Parhaimmillaan toisilleen vieraiden tanssijoiden välille syntyy syvä yhteys – tunnetaso, jota on hyvin vaikea selittää. Kuin olisi tunnettu aina.
Paritanssi antaa luvallisen kosketuksen
Tanssin kosketus on hyväksyvä, lempeä, hellä ja ohjaava. Se tuottaa hyvää oloa ja voi myös kipinöidä, kuvailee tanssia neljännesvuosisadan opettanut Arja Könönen. Harrastus muuttui hiljalleen työksi ja virka päiväkodissa vaihtui tanssinopettajaksi.
Ennen kuin tanssista tuli työ, Könösen elämään mahtui perheenperustamisvaihe, johon tanssi ei sopinut. Tanssittomuus kävi pitkän päälle mahdottomaksi ja lopulta Könönen löysi itsensä jälleen lavalta. Samoihin aikoihin avioliitto kariutui.
Könönen muistaa hyvin ajan, jolloin kahden pienen lapsen eronneena äitinä hänkin haki tanssipaikalta aikuisen ihmisen läheisyyttä.
– Parasta oli, kun kohtasi samanhenkisen ihmisen, jonka kanssa askeleet ja kehon liike menivät yhteen. Kohtaamisen jälkeen tuntui kuin leijuisi – läheisyyden kaipuu ja toisen ihmisen nälkä tuli tyydytettyä. Sellaisen illan jälkeen lähti tyytyväisenä kotiin.
Suurin osa ihmisistä tulee Könösenkin mielestä tanssilavoille hakemaan läheisyyttä. Hän, kuten moni muukin, löysi itselleen uuden kumppanin tansseista.
Paritanssi onkin helppo keino koskettaa – pitkälle ohjeistettuna se on myös turvallista. Esimerkiksi tanssiotteet ovat tarkoin määriteltyjä eikä käpälöinti ole soveliasta. Jos tanssipari vie kätensä väärään paikkaan, asiasta pitää rohkeasti sanoa.
Rajojen asettamisesta on kyse myös silloin, kun määritellään tanssiparin etäisyyttä toisistaan. Vieraan ihmisen lähelle meneminen on joillekin vaikeaa. Könönen muistuttaa, että nainen määrittelee, missä läheisyyden raja kulkee. Perusperiaate on, että mies ei kiskaise naista syliinsä vaan nainen päättää, kuinka lähelle hän tulee ja sen jälkeen etsitään yhteinen hyvä tanssitila.
– Kaikkien ei ole helppo tanssia vartalokosketuksessa, siihen vaikuttaa myös esimerkiksi pituusero tai ruumiinrakenne.
Sama aaltopituus tuottaa tanssin iloa
Tanssitaiteilija Helena Ratinen suree sitä, että tunto- ja liikeaistit ovat ajassamme väheksyttyjä. Silmälle ja korvalle annetaan liikaakin painoarvoa.
– Omaan kehollisuuteen saatetaan herätä vasta kun polvi hajoaa, päätä särkee tai tulee syöpä.
Kehollisten taitojen rapautuminen on seurausta elämäntavastamme, jossa – vähän liioiteltuna – kyky käyttää sormia on tärkein fyysinen taito. Samaan aikaan mieli voi olla ylivirittynyt.
– Jos ymmärtäisimme, että keho on enemmän kuin päänkantoteline, kohtelisimme sitä toisin. Tanssiminen on hyvä tapa oppia tuntemaan omaa kehoaan.
Ratinen on työssään viime aikoina tanssittanut liikerajoitteisia vanhuksia. Silloin tanssiinkutsu alkaa houkutelulla ja hienovaraisella suostuttelulla – lähdetko kanssani tanssimaan?
Kun suostumus on saatu, haetaan katsekontaktia ja yhteistä tasapainoa. Kun luottamus on syntynyt, on aika aistia, mihin suuntaan tai millaisella nopeudella häntä voi tanssiin viedä. Yhteinen liike perustuu siihen, millaiset valmiudet vanhuksella on.
Samasta asiasta eli kinesteettisesta empatista on kyse myös paritanssissa. Enemmän kuin taitoa tai suorittamista, tanssi on mukautumista toisen liikkeisiin ja jopa hengitysrytmiin.
Tanssissa pyritään ennakoimaan ja aistimaan toisen liike ja vastaamaan siihen. Jokainen ihminen liikkuu omalla tavallaan ja toisen liikkeeseen virittäytyminen vaatii herkkyyttä.
Yhteisen rytmin löytyminen parin kanssa sekä pitkään kestävä kosketus tuottavat hyvää oloa myös neurotieteen näkökulmasta, kertoo tanssin neurotieteestä väitöskirjan tehnyt Hanna Poikonen. Pitkäkestoinen kosketus aktivoi aivojen palkkiojärjestelmää ja yhdessä liikkuminen rytmittää aivoaallot samaan tahtiin, ollaan niin sanotusti samalla aaltopituudella. Tästä syntyy tanssin ilo.
Tanssilavalle menoa ei kannata jättää väliin sen takia, että pitää omia taitojaan riittämättömänä. Joskus pelkkä toisiinsa nojaaminen on riittävää, jotta voi löytää paritanssin ihanuuden ja nauttia toisen syleilystä.
Yksinkertaistettuna tanssi on vain rytmissä kävelyä. Perustaitoja voi kehittää kursseilla mutta tanssimaan oppii vain tanssimalla. Mitä enemmän tanssii, sitä taitavammaksi tulee.
Paritanssin suosiosta kertoo jotain tanssileirien suosio. EsimerkiksiValasrannan tanssileirille odotetaan tänä kesänä noin 10 000 kävijää – kyseessä on Suomen suurin alan tapahtuma. Tansseissa ja tanssikursseilla käy myös nuorta väkeä.
Paritanssissa roolit ovat selkeät mutta vaativat paljon
Toukokuisena maanantai-iltana Suomi pelaa USA:ta vastaan jääkiekon MM-kisoissa. Tästä huolimatta samaan aikaan järjestettävälle valssin alkeiskurssille osallistuu viitisenkymmentä ihmistä. Miehiä ja naisia on suunnilleen saman verran.
Osa ihmisistä on keskenään tuttuja, he ovat käyneet tässä samassa salissa koko kevään ajan harjoittelemassa eri tanssilajeja. Vaikka kyse on alkeiskurssista, vain harva on aidosti vasta-alkaja - minullakin on jonkinlaiset valssitaidot.
Kursseilla tanssitaan yleensä parinvaihtoringissä. Se tarkoittaa, että pari vaihtuu muutaman minuutin välein ja jokainen pääsee tanssimaan. Seinäruusuksi jäämisen vaaraa ei ole.
Joukossa on muutamia melko taitavia tanssijoita ja saan hyviä neuvoja muun muassa askeleen pituuteen liittyen. Valssi on luonteeltaan keinuvaa ja illan aikana tunnen muutamia kertoja aitoa iloa tanssiparin kanssa onnistumisesta. Kaikkien kanssa yhteisiä askelia ei löydy.
Katossa pyörivistä tuulettimista huolimatta kädet ja kainalot kastuvat.
Paritanssissa on selkeät roolit: useimmiten mies vie ja nainen seuraa. Järvisen mukaan tärkeintä on ollut oppia sopeutumaan toisen liikkeeseen. Kaikkia naisia ei ole helppo viedä ja hän ymmärtää sen hyvin: seuraajan rooli ei hänen mielestään ole helppo.
Monelta mieheltä puolestaan puuttuu rytmitaju, väittää Järvinen ja tanssinopettaja Könönen on asiasta samaa mieltä. Vaatii herkkyyttä aistia miehen liike, silloinkin, kun mies vie väärään rytmiin.
– Naisen tehtävä on seurata, vaikka tuntuisi että itse osaisi paremmin.
Naiset ovat Könösen mukaan usein tottuneempia liikkumaan musiikin rytmiin ja sen vuoksi vaativat mieheltä viejänä paljon. Toisaalta on naisia, joiden yksinkertaisesti vain on vaikea sopeutua seuraajan rooliin.
Rooleja harjoitellaan tanssikursseilla. Molemmissa rooleissa tärkeintä on oman kehonsa kannattelu. Joskus Könönen kehottaa miestä menemään punttisalille, jotta tämä jaksaa paremmin kannatella käsiään ja pitää yllä hyvää tanssiasentoa.
Miehelle on usein vaikeaa oppia kiertämään vartaloaan, käsillä vienti on helpompaa. Naisen pitäisi puolestaan osata olla tekemättä mitään.
– Ihannetilanne olisi, että vain miehelle opetetaan askeleet. Nainen oppisi seuraamaan tanssimalla silmät kiinni: mies päättää mitä tehdään ja naisen tehtävä on seurata.
Tanssimaan oppii vain tanssimalla
Kolmatta kertaa tanssikurssille mennessäni vuorossa on taas foksi. Paikalla on kymmenittäin ihmisiä, osa samoja kuin edellisellä kerralla vaikka paikka ja opettaja ovat jälleen eri. Tämä kurssi pidetään tanssilavalla ja kesäkuinen ilta on lämmin. On selvää, että tänäänkin tulee kuuma vaikka tilassa on läpiveto.
Kaksi ja puoli tuntia myöhemmin hymy on herkässä: tänä iltana pääsin kiinni foksin joustavaan olemukseen ja tanssiminen sujui yllättävän hyvin. Tälläkin kertaa sain muutamia arvokkaita neuvoja kokeneemmilta tanssijoilta.
Tanssikumppaneiden kosketus on ollut arvostava. Suljettujen käsiotteiden tanssissa on käytännössä pakko mennä hyvin lähelle toista mutta siihen tottuu aika nopeasti.
Jokainen mies tosiaankin vie eri tavalla: yksi kaappaa syliinsä, toinen vie käsillään, kolmannen kanssa tanssi sujuu helposti ja ollaan samalla aaltopituudella. Seuraaminen on välillä vaikeaa.
Kipinnöinnistä ei ole ollut tietoakaan, sen sijaan olen tuntenut vilpitöntä iloa. En edelleenkään osaa kummoisesti tanssia mutta näillä taidoilla saatan uskaltautua lavalle, kenties jo juhannuksena.
Onko lavatansseissa sitten jotain erityistä taikaa? Juha Järvinen ei kauaa vastaustaan mieti.
– Olisihan tämä aika kylmä harrastus ilman romantiikkaa.
Tanssin aikaansaamaa kokonaisvaltaista hyvää oloa voi tuntea vaikkei osaisi paljoa. Joskus taito kuitenkin ratkaisee.
– Kun tulee oikein hieno kappale, haen sellaista naista jonka kanssa tiedän tanssin sujuvan. Summanmutikassa hakeminen on sellaisessa tilanteessa riski.
Tällainen kappale on esimerkiksi Markuksen vanha klassikko Jos vielä oot vapaa.
Lue myös: