KANGASALA Rivitalon yläkerrassa tulee sellainen olo, että joku tuijottaa. Keskellä huonetta seisoo kattoon asti ulottuva avohylly, jossa istuu siisteissä riveissä 330 kumiankkaa. Muutamakymmentä silmäparia lisää löytyy kun avaa vaatekaapin oven.
Seinällä on kumiankkoja esittävä taulu, pöydän vieressä ankkojen kuvilla varustettu ämpäri ja yöpöydällä muun muassa kumiankan mallinen saippuapullo.
Eveliina Niskasen hyväntuulinen kokoelma on karttunut kolmentoista vuoden ajan. Kaikki sai alkunsa Tesoman uimahallista vuonna 2006.
– Uimahallissa oli äitiankka poikasineen. Tiesin heti, että sellaiset oli saatava itsellekin. Tein salapoliisityötä ja lopulta löysin ankkaperheen.
Hetken aikaa yksi perhekunta ankkoja riitti ilahduttamaan niihin ihastunutta tyttöä, mutta pian kävi ilmi, että lisää oli saatava. Eveliina Niskanen kiittelee harrastuksensa alkumetreistä hurahtajaluonteista isäänsä, joka kannusti tytärtään kartuttamaan kokoelmaa.
– Olemme isäni kanssa samanlaisia, yllytämme toisiamme. Kun kukaan ei rajoittanut minua niin keräily lähti vauhtiin.
Ensimmäiset ankat ovat sittemmin saaneet seurakseen satoja uusia uimareita. Hyllystä löytyy eri värisiä, kokoisia, ilmeisiä ja eri rekvisiitalla varustettuja ankkoja.
Kokoelman kartuttamisessa on pakko pitää tilan rajallisuus mielessä ja siksi järki päässä.
– Perinteisiä pikkuankkoja tulee vastaan kaikkialla, mutta niitä ei voi enää ostaa. Pyrin siihen, että kutakin laatua olisi vain yksi.
Perinteisiä pikkuankkoja tulee vastaan kaikkialla, mutta niitä ei voi enää ostaa.
Eveliina Niskanen
Kumiankkoja keräillään ympäri maailmaa. Varsinkin Yhdysvalloissa on Eveliina Niskasen mukaan hurahdettu hyvin ihmismäisiin ankkoihin.
– Sieltä löytyy Obamaa ja Trumpia. Minusta liian ihmismäisistä piirteistä tulee creepy olo. Pyrin pitämään ankat ankkoina.
Vaate väistää, ankka ei
Hyllyyn paraatipaikalle päässeiden ankkojen lisäksi Eveliina Niskasen kokoelma ulottuu myös vaatekaapin puolelle. Kaapissa istuvat isommat ankat sekä plastomuoviset kylpyankat, jotka eivät ole Niskasen ykköskeräilykohde.
Kun vaatekaapista pitää löytyä tilaa kymmenille kookkaammille ankoille, pysyvät nuoren naisen vaatehankinnat aisoissa.
– Ei tule hankittua ylimääräistä. Kun uutta tulee, niin vanhaa lähtee, Niskanen nauraa.
Tämä pätee toki vain vaatteisiin, ei koskaan ankkoihin.
Kumiankkaa ei voi katsoa surullisena ja ankeana.
Eveliina Niskanen
Ankkalauma on kasvanut monisatapäiseksi pikkuhiljaa. Muutaman yksilön Niskanen on saanut kyselemällä lahjoituksia esimerkiksi Facebookin roskalavaryhmistä, osa on tullut lahjoina.
Lähipiiri tietää, mitä voi aina tuoda, Niskanen sanoo ja esittelee sisarustensa tuomia ulkomaantuliaisia.
Yhdestä lahjasta on tosin aikoinaan seurannut huono omatunto.
– Ratinan suvannossa oli vuosia sitten ankanuitto. Isä ja veli osuivat paikalle pari päivää tapahtuman jälkeen ja löysivät vedestä yksinäisen kellujan ja toivat sen minulle. Olin aika pieni, ja pitkään kuumotti, että pian joku soittaa ja syyttää numeroidun ankan varastamisesta, Eveliina Niskanen nauraa.
Osuuspankin ankan numero 3610 muinoin matkaan lähettäneille kerrottakoon tässä, että uimari voi hyvin – eikä olisi voinut parempaa kotia ja kaverikuntaa saada
Kumiankka katsoo keräilijää ojasta
Kun silmät harjaantuvat katsomaan ympäristöä keräilijän silmin, alkaa keräilykohteita näkyä siellä täällä. Eveliina Niskanen kertoo löytäneensä kokoelmaansa lisää ankkoja jopa ojasta.
Miltä mahtaa tuntua kun kumiankkaentusiasti kesken päiväkävelynsä huomaa, että ojasta katsoo jonkun hylkäämä aarre?
– No onhan se vähän niin kuin olisi kutsuttu. Mielikuvaa on tosin pakko korjata: ankat eivät hylättynäkään näytä surulliselta vaan lähtevät ihan iloisina mukaan.
Toisinaan keräilijä suuntaa kultamaille tositarkoituksella. Harrastus vaikuttaa Eveliina Niskasen matkailutottumuksiin esimerkiksi länsinaapurissa.
– Aina Tukholmaan saapuessa suuntaan ensimmäisenä Södermalmgatanille. Siellä on rautakauppa, jonka ikkunalla on ankkoja. Nyt siellä käyminen on perinne. Tuttavat ja sukulaiset nauravat, että menet sitten ulkomailla ensimmäisenä kylppärikauppaan.
Hyväntuulinen kommentointi ja nauru on se tapa, jolla Eveliina Niskasen harrastukseen suhtaudutaan. Kumiankka on sympaattisuuden perikuva, eikä tämän kokoelman äärellä voi seistä kuin hymyillen.
– Kumiankkaa ei voi katsoa surullisena ja ankeana. Nämä saavat minut tosi hyvälle tuulelle ja puhun niistä mielelläni. Ihmisten reaktio on yleensä ihmetys ja hämmennys, mutta kukaan ei suutu. Tämä on harmiton win win -harrastus.