Viranomaisten viimeisin yritys rajoittaa sähkötupakan käyttöä on jäänyt toistaiseksi tehottomaksi.
Vuoden 2017 alussa voimaan tullut laki kielsi esimerkiksi mentholin, vaniljan tai hedelmän makuisten makutiivisteiden myymisen sähkösavukkeella höyrystettäväksi. Muutoksella haluttiin vähentää sähkötupakan houkuttelevuutta lapsille ja nuorille. Toisaalta höyrytettyjä makunesteitä pidetään mahdollisesti haitallisena terveydelle, ja lisätutkimuksia tehdään koko ajan.
Kaksi ja puoli vuotta lain voimaantulon jälkeen makunesteitä on saatavilla käytännössä yhtä laajasti kuin ennenkin. Niitä saa sähkösavukeliikkeistä ja suomenkielisistä verkkokaupoista, mutta periaatteessa myös marketeista ja kioskeista.
Makunesteissä ei ole nikotiinia, vaan ne ovat elintarvikkeita, joita voi halutessaan käyttää vaikkapa leivontaan. Tämän vuoksi edes viranomaiset eivät ole aina varmoja siitä, miten myyntikieltoa tulisi tulkita.
Tuorein esimerkki tästä on oikeusjuttu, jossa kotkalainen sähkösavukekauppias valitti saamastaan myyntikiellostaan hallinto-oikeuteen.
Sama tuote oli yhdelle kaupalle laiton, toiselle laillinen
Ylen tietojen mukaan makunesteiden myyntikielloista on käynnissä peräti yhdeksän juttua hallinto-oikeuksissa ympäri maan. Tiettävästi ensimmäisenä ratkaistiin Itä-Suomen hallinto-oikeuden juttu Kotkan Puff-myymälän tapauksesta.
Kotkassa kaupunki uhkasi Puffin paikallista franchise-yrittäjää 10 000 euron uhkasakolla, ellei tämä poistaisi makunesteitä myynnistä. Yrittäjä valitti oikeuteen ja vetosi muun muassa siihen, että samoja makunesteitä on ollut myynnissä ruokakaupoissa. Niissä tuotteiden myyntiin ei ole puututtu.
Yrittäjä toi valituksensa tueksi jopa kauppakuitin supermarketista, josta oli ostettu samalla kertaa tunnetun sähkötupakkafirman valmistamia makuaineita, nikotiininesteitä ja sähkösavuke. Lisäksi hän puolustautui sillä, että hänen liikkeessään oli myynnissä myös limonadia ja maustekastikkeita.
Nämäkään keinot eivät auttaneet, sillä oikeus ratkaisi asian Kotkan kaupungin eduksi. Oikeuden tulkinnan mukaan savukekaupassa makunesteitä myytiin höyrystettäväksi, mutta ruokakaupassa samat tuotteet oli tarkoitettu elintarvikkeiksi.
Sama kuin jos Alkoa kiellettäisiin myymästä limonadia, koska joku käyttää sitä alkoholin kanssa.
Panu Koivumäki
Oikeuden päätös syntyi äänin 2-1. Eri mieltä ollut tuomari olisi kumonnut myyntikiellon muun muassa sen vuoksi, että tuoteselosteissa ja markkinoinnissa makunesteitä ei suositeltu höyrystettäviksi. Käytännössä se on kuitenkin niiden käyttötarkoitus.
Päätös tuli toukokuussa, mutta makunesteet ovat kaupan hyllyssä edelleen. Yrittäjä on hakenut valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta, ja kaupunki on jäänyt odottamaan lainvoimaista päätöstä.
– Myyntikielto perustuu epäselvään laintulkintaan. Se on myös syrjivä, koska sähkösavukeliikkeet olisivat Suomessa ainoita liikkeitä, joissa makunesteitä ei saisi myydä, perustelee sähkösavukekauppiaita edustava Panu Koivumäki.
Koivumäki omistaa Puff-ketjun ja on hoitanut myös valitusta oikeudessa ketjun puolesta. Hänen mukaansa makunesteiden myynti tuo kaupoille 5–10 prosenttia niiden kokonaismyynnistä. Oikeusjutussa onkin kyse enemmän periaatteesta kuin rahasta.
– Tämä on sama kuin jos Alkoa kiellettäisiin myymästä limonadia, koska joku käyttää sitä alkoholin kanssa.
"Myyntikielto oli erinomaisen fiksu päätös"
Oikeuskäsittelyn venyminen tarkoittaa sitä, että sähkösavukekauppiaat voivat toistaiseksi jatkaa makunesteiden myymistä. Suomen Syöpäyhdistyksen ylilääkäri Eeva Ollila on tähän pettynyt.
– Makunesteiden myyntikielto oli minusta erinomaisen fiksu päätös. On hankalaa, että sen toteuttaminen kestää näin älyttömän kauan. Näin pitkään jatkunut epäselvyys normalisoi käytännön, joka ei ole lain hengen mukainen.
Hänen mukaansa makunesteiden kielto ei ole mitään viranomaisten kiusantekoa kauppiaita kohtaan, vaan sille on montakin kansanterveydellistä perustetta.
– Nikotiini on haitallista ja aiheuttaa riippuvuutta, maut ja hajut houkuttelevat nuoria tutkitusti ja makunesteiden terveysvaikutuksista tiedetään hirveän vähän. Olemassa oleva vähäinen tutkimustieto kertoo maku- ja hajuaineiden haitoista etenkin keuhkoille.
Makunesteet eivät ainakaan aluksi katoa mihinkään, vaikka niiden myynti kielletään savukekauppiailta. Niiden kauppa siirtyy Suomessa yhä enemmän nettiin. Periaatteessa niitä saa ostaa myös ruokakaupassa tai kioskissa, kunhan niitä myydään elintarvikkeina.
– Periaatteessa näin, mutta valvonnassa kertynyt kokemus osoittaa, että tuotemerkit yleensä poikkeavat. Kirjaimellisesti samoihin tuotteisiin en ole törmännyt, sanoo Valviran ylitarkastaja Isabella Lencioni.
Ainakin SOK vahvistaa ylitarkastajan tulkinnan: heillä myynnissä on ainoastaan mauton ja nikotiinin makuinen makuneste. Ne ovat laillisia, sillä tupakkalaki puuttuu ainoastaan sähkösavukenesteisiin, joissa on "tunnusomainen maku". Myös oikeusjutussa esillä ollut menthol-makunestettä myynyt elintarvikeliike on Ylen tietojen mukaan vetänyt tuotteet myynnistä.
Suurempi kysymys on verkkokauppa. Nopea Google-haku löytää seitsemän suomenkielistä sivustoa, joilla makunesteitä myydään. Yleensä niissä annetaan selvästi ymmärtää, että tuotteet on tarkoitettu sähkösavukkeisiin – mitä Suomen uusi tupakkalaki ei siis hyväksy.
– Kivijalkamyymälöiden valvominen on tietenkin vain ensimmäinen askel. Kyllä verkkokauppoihinkin puututaan prioriteetin mukaisessa järjestyksessä ja valvonnan voimavarojen mukaan, jos se on lain puitteissa mahdollista, Valviran Lencioni jatkaa.
Leikki ei voi jatkua loputtomiin
Loputtomiin viranomaisten ja tupakkakauppiaiden kissa ja hiiri -leikki ei voi jatkua. Suomen laissa on vahvistettu tavoite, jonka mukaan nikotiinipitoisten tuotteiden käyttö lopetetaan kokonaan vuoteen 2030 mennessä.
Sähkösavukekauppiaiden puolesta puhuva Panu Koivumäki ei pyrkimystä ymmärrä, ainakaan sähkötupakan osalta. Oululaisesta yrittäjästä tuli sähkösavukekauppias, kun oli itse päässyt eroon tupakasta sähkötupakan avulla. Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös tutkimuksissa.
– Mitä huonompi sähkösavukkeiden saatavuus on, sitä suurempi osa käyttäjistä siirtyy mahdollisesti polttamaan tavallisia savukkeita, hän varoittaa.
Koivumäki perustaa arvionsa siihen, "mitä myymälässä päivittäin näkee". Lencionin mukaan ilmiöstä ei kuitenkaan ole tutkimusnäyttöä.
Suomen tupakkalait pohjautuvat EU:n tupakkatuotedirektiiviin. Makunesteitä koskeva kysymys on kuitenkin jätetty jäsenvaltioiden päätettäväksi, minkä vuoksi asia on ratkaistu eri maissa eri tavoin.
Syöpäyhdistyksen Eeva Ollilan mukaan sähkösavukkeiden myynnin rajoituksia harkitaan Suomen lisäksi myös muun muassa Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Intiassa. Yhdysvaltojen San Francisco on ilmoittanut ensimmäisenä kaupunkina aikovansa kieltää sähkötupakoiden valmistamisen ja myynnin.
Lue myös: