Porvoon saariston Sondby on osa Helsingin historiaa. Saaresta on tuotu pitkään Helsingin rakentamiseen tarvittavaa hiekkaa, ja laivaus jatkuu.
Sandmarken, Sandhöjden – vanhat nimet kertovat saaren luonnosta. Maisema on kuitenkin muuttunut ja hiekkaharjut tasoittuneet tiettävästi jo yli sata vuotta jatkuneiden kuljetusten aikana.
Nyt hiekkaa kaivetaan jo pohjaveden pinnan alapuolelta. Pinnan alle on menty senkin takia, että maisemassa on jo iso aukko. Maan suurimmalla kiviaineksen ottajalla, Ruduksella on lupa kaivaa viereisestä pohjavedenottamosta huolimatta soraa ja hiekkaa montusta koko ensi vuosikymmen.
– Veden pinnan alta tuleva sora on aivan loistavaa betonin ainesta, kehaisee projektijohtaja Ville Routama Rudukselta.
Saari on tällä hetkellä ainoa paikka, josta hiekkaa kuljetetaan isoja määriä merireittiä rakennustyömaille. Itä-Uudellamaalla on ollut myös muita vanhoja hiekan laivauspaikkoja, mutta Sandhöjden on edelleen oleellinen osa alaa. Rudus kuljettaa sieltä kiviaineksia sekä merta pitkin Helsinkiin että rekoilla Etelä-Suomen muihin kohteisiin.
Halpaa hiekkaa ei kannata kaukaa kuskata, paitsi jaalalla
Hiekan kuljetukseen käytettävät laivat eli hiekkajaalat ovat nykyään tilavuudeltaan kahden kerrostalon kokoisia.
Tarpeeksi isoilla laivoilla rahtaaminen tekee merikuljetuksista kannattavaa. Rudus ja muut kiviainesteollisuuden yritykset laskevat tarkkaan, kuinka kaukaa suhteellisen halpaa hiekkaa kannattaa rekoilla kuljettaa. Hiekkaa kuljetetaan yleensä pitkillä rekoilla.
Hiekkaa on tavattu ottaa sieltä, mistä sitä on helpoiten ja edullisimmin saatu, mieluusti läheltä rakennuskohdetta. Ruuhka-Suomessa perinteinen hiekka on käytännössä kuitenkin loppu. Uudenmaan isoimman käytössä olevan hiekkamontun pohja on jo näkyvissä Porvoon Vessölandetissa.
Toisin kuin maailmalla, jossa hiekan takia tapetaan ja sitä varastetaan, hiekkaa löytyy vielä Suomesta. Mutta ei sieltä, missä vuosittainen kysyntä on kovinta. Tällä hetkellä pääkaupunkiseudun hiekkaa tuodaan vielä jonkin verran Uudenmaan reunoilta, kuten esimerkiksi Karkkilasta ja Nummi-Pusulasta.
Pääkaupunkiseudun lisäksi savivaltaisilla Lounais- ja Länsi-Suomen alueilla hiekkaa on niukasti.
Hiekkarekkojen kuljetusmatkat saattavat olla jo lähellä sataa kilometriä. Porvoon lisäksi Ruduksen toinen isoin hiekannostopaikka on Hämeen puolella. Hämeesta on tullut Uudenmaan hiekkalaatikko.
Puute on johtanut myös siihen, että Uudellamaalla sorahiekan käyttö on korvattu pitkälti kalliomurskeella. Kiviyhtiöille on tällä hetkellä edullisinta tehdä kaikki, mikä on tehtävissä, paljon sähköä käyttävillä kalliomurskaimilla.
– Soran ja hiekan kuljetusmatkat ovat pidentyneet ja se on johtanut kalliomurskeen voimakkaaseen kasvuun, mutta myös kiviaineksen kierrättämisen yleistymiseen, kertoo geologi Jyrki Hämäläinen Geologian tutkimuskeskuksesta.
Kalliomurskeesta konehiekkaa sorahiekan tilalle
Maan suurimmalle kiviaineksen tuottajalla on tällä hetkellä kaksi vaihtoehtoa hiekkapulalle. Pidempien kuljetusmatkojen lisäksi mursketta voidaan sekoittaa enemmän myös betoniin. Hiekkaa käytetään Uudellamaalla muusta maasta poiketen sen niukkuuden takia pääsääntöisesti betoniin.
– Murskeen sekoittamista tehdään jo aika paljon. Teemme louhoksesta niin sanottua konehiekkaa, jota on murskattu jonkin verran nykyistä pienemmäksi, kertoo projektijohtaja Ville Routama Rudukselta.
Sorahiekkaa on käytetty aikaisemmin myös ruuhka-Suomessa betonin lisäksi rakennusten ja eri katettavien pintojen alla monttujen täytössä. Hiekka ei tähän enää riitä, vaan käyttöä mietitään nyt tarkemmin. Betonin lisäksi tuhansia vuotta vanhaa, veden ja jään pyöristämää hiekkaa käytetään jonkin verran myös lasten leikkipaikkojen alustoina.
Hiekkaa kyllä löytyy vielä Uudenmaan reuna-alueilta, mutta moni taajama on myös rakennettu hiekkaharjuille. Eteläisimmälle, niin sanotulle ensimmäiselle Salpausselän hiekkaharjulle, on noussut muun muassa Karjaa, Lohja ja Hyvinkää. Soranotto näiltä alueilta on nykyään kiven alla.
– Kunnilla on tiukka linja ottoluville, kertoo Uudenmaan Ely-keskuksen tarkastaja Mona Sundman.
Kun Rudus on saanut kaivettua Porvoon tyhjäksi, yhtiö ei löydä uutta vastaavan kokoista soranottoaluetta Uudeltamaalta. Sorahiekkavaroista ei ole tehty tuoreita arvioita, mutta jo vuosituhannen alussa viranomaisten ja alan yhteishankkeessa arvioitiin, että soranhiekan ottoalueet ovat ehtymässä Uudellamalla.
Tuusulan harjun kohtaloa halutaan nyt välttää
Salpausselän reuna-alueilta löytyy vielä yksittäisiä käytössä olevia hiekkamonttuja, mutta jäljelle jääneitä soraharjuja halutaan suojella ja säästää virkistys- ja maisema-arvoja takia.
Pohjavesialueiden harjuja valvotaan erityisen tarkkaan. Harjuja varjellaan ihan toisella tavalla kuin 1960- ja 70-lukujen rakentamisbuumin aikana.
– Kyllä melkein kaikki koskemattomat esiintymät nykyään pyritään säästämään, jos mitään pakottavaa syytä ei ole niitä käyttää. Näiden arvo on noussut huomattavasti, yksikön päällikkö Timo Kinnunen Uudenmaan ELY-keskuksesta.
Toisin oli ennen. Etelä-Suomen ehkä kuuluisin harjunhävitys tehtiin Tuusulassa, josta hiekkaa tuotiin lähinnä Helsingin rakentamiseen.
– Tuusulassa on ollut valtavan komea harju. Se on kaivettu aika lailla juuriaan myöden. Korkeimmillaan se oli 25–30 metriä maanpinnasta, Kinnunen muistelee.
Nykyään Tuusulan harjusta on enää pienet rippeet jäljellä.
Kalliosta otetaan enemmän irti, mahdollisesti myös merenpohjista
Pääkaupunkiseudun ja muiden isojen kaupunkiseutujen rakentamispaineet on tiedossa. Kaupunkiseuduilla käytetään jo pitkälti kalliolouhosta.
– Kiviaineksesta pitää pystyä tekemään enemmän lajikkeita. Muun muassa betoniteollisuudessa pitää varmaan kehitellä sellaisia ratkaisuja, joissa louhosmursketta voidaan käyttää betonissa, Timo Kinnunen miettiin kiviainesrakentamisen vaihtoehtoja.
Ruduksen Routama on samaa mieltä. Betonin hiekasta jo noin viidennes on Routaman mukaan kalliosta murskattua konehiekkaa. Konehiekka vähentää luonnonhiekan käyttöä, kun betoni on sen suurin käyttökohde.
Kinnunen kyseenalaistaa myös betonirakentamisen ja rakennuttaisi nykyistä enemmän puurunkoisia asuntoja. Hänen mukaan vaihtoehtoina hiekkapulaan voisivat olla myös junakuljetukset pohjoisesta tai merihiekan kuljetukset.
– Kumipyörät korvasivat Porvoon reitin santajaalat aikoinaan täysin, ja nyt pitäisi sitten luoda uudestaan laivasto soran kuljettamiseen. Markkinat eivät ole kuitenkaan kehittyneet tähän suuntaan.
Merihiekan otto on myös hankalampaa, eikä pinnanalaisia esiintymiä ole Kinnusen mukaan aivan mahdottomasti.
Geologi Jyrki Hämäläisen mukaan merihiekan käyttöä on tähän asti rajoittanut isojen rakennuskohteiden puute. Lisäksi pääkaupunkiseudun kiviainespulaa on helpottanut jonkin verran muun muassa Länsimetron jatkeen rakentamisesta syntyneet isot määrät kalliolouhosta.
Sorahiekan käytön osuus eteläisen Suomen koko kiviaineksesta on noin viidennes.
– Pääkaupunkiseudulla rakennetaan paljon rannikolle, ja merihiekan käyttökohteita varmasti löytyisi. Materiaali voitaisiin tuoda suoraan kohteeseen ja siinä vältettäisiin rekkaralli, Jyrki Hämäläinen näkee.
Kalliota on rajattomasti
Rekkarallia ei Ruduksen Routaman mukaan nykyään voi ainakaan Helsingissä välttää, sillä myös merihiekka vaatii rantaan isoja aloja varastointiin. Tilaa tähän ei ole.
Hämäläisen mukaan myös muun muassa betonin kierrätys tulee vähentämään uuden kiviaineksen käyttöä. Suhdanneherkällä alalla puolet kivistä menee tällä hetkellä erilaisiin liikennehankkeisiin.
– Silloin kun soran ja hiekan käyttö on välttämätöntä, käytetään sitä, muuten käytetään kierrätys- ja kalliomursketta tarpeen mukaan.
Timo Kinnusen arvion mukaan kivirakentaminen tulee pitämään pintansa. Rakentamisen hinta kuitenkin nousee, kun kiviainesta joudutaan käsittelemään monimutkaisemmin tai sitä pitää tuoda kaukaa.
– Kalliota on periaatteessa rajattomasti. On vain kehitettävä jalostusmenetelmiä ja tapoja, joilla ympäristöhaitat jäävät pienemmiksi.
Porvoon Sandhöjdenin monttu tyhjenee nykytahdilla noin kymmenessä vuodessa, jonka jälkeen saaren sadan vuoden napanuora Helsinkiin katkeaa.
Lue myös:
Unohtakaa öljy, nyt loppuu hiekka – hiekasta on tullut niin arvokasta, että sen vuoksi jopa tapetaan