Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Monen armeija-aamut päättyvät kahden ensimmäisen viikon aikana – lue neljä faktaa varusmiespalveluksen keskeyttämisestä

Yhä harvempi jättää varusmiespalveluksen kesken.

Uusia alokkaita Santahaminassa 2018.
Uudet alokkaat tarkastivat kuitatut varusteensa Santahaminan varuskunnassa Helsingissä heinäkuussa 2018. Armeijan riveihin astui maanantaina noin 12 200 alokasta, joista lähes 600 on vapaaehtoisen asepalveluksen aloittavia naisia. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva
  • Johanna Malinen

Yli 12 000 alokasta aloitti tänään maanantaina varusmiespalveluksen. Läheskään kaikki armeijan vihreisiin sonnustautuneet alokkaat eivät kuitenkaan suorita palvelusta loppuun saakka, sillä vuosittain osa varusmiehistä jättää armeijan kesken.

Viime vuonna palveluksensa keskeytti 15,7 prosenttia varusmiehistä. Se on yli kolme prosenttiyksikköä vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten.

Aselvelvollisen henkilön palveluksen keskeyttämisen taustalla on aina jokin lääkärin toteama terveydellinen syy. Tämän syyn perusteella varusmies siirretään joko c- tai e-palvekukelpoisuusluokitukseen.

C-luokitukseen siirretty varusmies saa vapautuksen varusmiespalveluksesta rauhan ajaksi, eli hänen ei enää tarvitse palata armeijaan.

E-luokka puolestaan tarkoittaa sitä, että alokas vapautetaan palveluksesta korkeintaan kolmen vuoden määräajaksi. Määräajan umpeuduttua palveluskelpoisuus arvioidaan uudestaan.

Kokosimme neljä kiinnostavaa seikkaa varusmiespalveluksen keskeyttämisestä.

1. Ensimmäiset kaksi viikkoa kriittisintä aikaa

Osastoesiupseeri ja majuri Petteri Tammi kertoo, että kaksi ensimmäistä viikkoa ovat keskeytysten kannalta kriittisintä aikaa, sillä silloin palvelus jätetään useimmin kesken.

– Ensishokki aiheuttaa vuosittain jonkun verran keskeyttämisiä. Sitten, kun alokkaat ovat tottuneet armeijan arkeen, vähenevät myös keskeytykset, Tammi toteaa.

Esimerkiksi armeijan kurinalainen arki, fyysinen kuormitus ja hierarkkinen järjestelmä voivat olla osalle alokkaista shokki.

Varusmiesten lenkkarit tallaavat kenttää.
Naiset jättävät armeijan useimmin kesken fyysisten syiden vuoksi, kun taas miehillä palvelus keskeytyy usein mielenterveyteen liittyvien seikkojen takia. Kuva: Jenny Huttunen / Yle

2. Mielenterveyden ongelmat ovat suurin yksittäinen syy keskeyttämiseen

Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt ovat yleisin yksittäinen palveluksen keskeyttämisen syy. Kyseessä voi olla esimerkiksi sopeutumishäiriö, ahdistuneisuus, masennus tai päihteet.

– Noin puolet keskeytyksistä johtuu mielenterveyden tai keskittymisen häiriöistä, Tammi kertoo.

Muita merkittäviä keskeyttämiseen johtavia syitä ovat tuki- ja liikuntaelinten sekä kudosten sairaudet sekä erilaiset vammat. Myös aineenvaihduntasairaudet tai allergiat voivat johtaa palveluksen keskeyttämiseen. Monet fyysiset vaivat paljastuvat kuitenkin nykyään jo kutsuntavaiheessa.

Tammen mukaan keskeyttämissyissä on selvä ero naisten ja miesten välillä.

– Naisilla syyt ovat useimmin fyysisiä. Naisten paikat eivät mahdollisesti aina kestä yhtä hyvin kuin miehillä, jolloin vammat pakottavat lopettamaan palveluksen. Naiset keskeyttävät palveluksen harvemmin mielenterveyden tai käyttäytymisen häiriöiden takia, koska he tulevat palvelukseen vapaaehtoisesti, Tammi kertoo.

Lain mukaan naisilla on mahdollisuus lopettaa palvelus milloin tahansa ensimmäisen 45 päivän aikana. Naisista palveluksen keskeyttää vuosittain noin 20 prosenttia.

– Naisten keskeyttämisprosentti on vakiintunut hieman parinkymmenen prosenttin yläpuolelle. Pieniä saapumiseräkohtaisia heittelyitä lukuunottamatta siinä ei ole tapahtunut muutoksia, Tammi sanoo.

3. Keskeyttämisten määrä laskussa

Armeijan keskeyttää yhä harvempi asevelvollinen, selviää puolustusvoimien tilastosta. Vuonna 2008 palveluksen keskeytti 19 prosenttia asevelvollisista, kun taas vuonna 2018 keskeyttäneitä oli 15,7 prosenttia.

Varusmiespalveluksensa vuosina 2008-2018 keskeyttäneet
Kuva: Lasse Isokangas / Yle

Tammen mukaan keskeyttäneiden määrän laskulle on monia syitä.

– Kutsuntajärjestelmän kehittyminen on yksi merkittävä syy. Niin sanottuja joukko-osaston portilla kääntymisiä saadaan hyvin vähennettyä sillä, että terveydelliset tekijät selvitetään perusteellisemmin jo kutsuntavaiheessa.

Asevelvolliset käyvät ennen kutsuntoja kunnallisessa terveystarkastuksessa. Myös kutsunnoissa on mahdollista päästä lääkärin pakeille.

Lisäksi asevelvollisille pyritään välittämään enemmän tietoa asepalveluksesta ennen armeijan vihreisiin astumista. Puolustusvoimat on esimerkiksi viime vuosina panostanut välittänyt tietoa entistä enemmän sosiaalisen median kanavien kautta.

Lisäksi joukko-osastoilla on omat suljetut Facebook-ryhmänsä vertaistuen jakamista varten.

Keskeytykset vähenevät todennäköisesti sitä mukaa, mitä paremmin alokkaat viihtyvät armeijassa. Tämän vuoksi koko varusmiespalveluksen kehittäminen on tärkeää.

Tammen mukaan palautejärjelmään tulevat viestit antavat osviittaa siitä, kuinka motivoituneita ja tyytyväisiä varusmiehet ovat palvelukseen.

– Varusmiesajasta annetaan parempaa palautetta kuin koskaan aiemmin. Se kertoo siitä, että olemme menossa varusmiespalveluksen kehittämisessä oikeaan suuntaan, Tammi toteaa.

4. Vain harva palveluksen keskeyttänyt jatkaa palvelusta myöhemmin

Sekä C- että E-luokasta on vielä mahdollista palata palvelukseen, jos terveydentila muuttuu. Palvelukelpoisuus määritellään siinä tapauksessa uudelleen terveystarkastuksessa.

– Oman kokemukseni mukaan hyvin harva palaa myöhemmin suorittamaan palveluksen loppuun. Ne, jotka näin päätyvät tekemään, ovat yleensä keskeyttäneet palveluksen jonkin vamman vuoksi. Jos syy taas on ollut mielenterveyteen liittyvä, todella harva enää palaa suorittamaan palvelusta loppuun, Tammi toteaa.

Keskeyttämisen jälkeen on myös mahdollista hakea siviilipalvelukseen. Tammen mukaan on kuitenkin harvinaista, että palveluksen keskeyttänyt henkilö haluaisi suorittaa siviilipalveluksen.

Lue lisää:

Yli 12 000 uutta alokasta astui palvelukseen, 18-vuotias Nea Vainio on heistä yksi – katso kuvatarina ensimmäisestä päivästä kasarmilla

Varusmiesliitto esittää kaikille pakollista asevelvollisuutta: "Nykyinen malli koetaan epätasa-arvoiseksi"

Yhä useampi nuori ei kelpaa armeijaan mielenterveysongelman vuoksi: puolustusvoimien seula tiukentunut

Naisten asevelvollisuus on maailmalla harvinaista – Norjassa asevelvollisista jo joka neljäs on nainen

Inttiin lähdössä? Kysyimme, mitä kannattaa pakata mukaan – ja mitä ei