Innokas ruuanlaittaja ja pizzaholisti. Leppoisa koiranomistaja. Huumorintajuinen heittäytyjä. Sitkeä shortsimies. Psykologisesti taitava, omistautunut ja intohimoinen pesäpallovalmentaja. Jyväskylän Kirittärien 49-vuotias pelinjohtaja Jussi “Nalle” Viljanen on kaikkea tätä ja paljon muuta.
Seitsenkertainen Suomen mestari ja kahdeksan Itä–Länsi-ottelun pelinjohtaja Viljanen saa tänään rakkaalla kotistadionilla Jyväskylän Hippoksella 500 naisten Superpesis-ottelua täyteen ykköspelinjohtajana. Se on lukema, jota muut voivat katsella kaukaa ihaillen, sillä toisena tilastossa olevalla ja Viljasen kakkosmiehenä Kirittärissä toimivalla Petri Kaijansinkolla otteluita on 361.
Voittoprosentti 499 ottelussa on muhkea 76, joten yli kolme neljännestä peleistä on päättynyt voittoihin. Viljanen myöntää, että komea rajapyykki lämmittää mieltä.
– Onhan se iso lukema ja kyllä se hienolta tuntuu. Tilanteesta tekee erityisemmän vielä se, että peli on nimenomaan Poria vastaan. Sielläkin on tullut peliä johdettua, Pesäkarhut seurahistorian ainoaan mestaruuteen syksyllä 2002 luotsannut jyväskyläläinen toteaa.
Taktista intohimoa
Jotta näin pitkälle on päästy, moni asia on mennyt nappiin. Nuorempana jääkiekkoa ja pesäpalloa C-junioreihin asti pelannut Viljanen on aina ollut kiinnostunut pelistä, ja vuonna 1986 hän oli 16-vuotiaana johdattamassa Kirin D-pojat Suomen mestaruuteen. Saman joukkueen kanssa hän jatkoikin vuoteen 1992 saakka, jolloin voimat olivat ehtyä.
– Pesiksessä olin sellainen pelaaja, joka heitti valmentajille omia ideoita aika suoraankin. Pesäpallo on taktinen peli, ja intohimoa tätä lajia on kohtaan on aina ollut paljon. Olin aika lahjakas molemmissa lajeissa, mutta lätkä jäi, kun fysiikkaharjoittelua kohtaan ei ollut tarvittavaa kiimaa.
– Vuonna 1992 oli lähellä, että homma olisi loppunut, sillä vedin A- ja B-poikia sekä miesten Suomensarjan joukkuetta. Oli tosi raskas vuosi, ja kauden jälkeen oli puhti poissa. Minut saatiin kuitenkin puhuttua Kirin naisten joukkueenjohtajaksi seuraavalle vuodelle, ja sen jälkeen jatkoin vuonna 1994 pelinjohtajaksi.
Viljasen ensimmäisellä kaudella vasta 24-vuotiasta viuhkamiestä kohtaan riitti epäilijöitä.
– Katsomossa vaimo ja anoppi kuulivat, kun vanhemmat herrat katsomossa pohtivat jo ensimmäisessä pelissä Ylihärmää vastaan, että mitenköhän tuolle nuorelle Viljaselle käy. Sinä vuonna jäimme viidenneksi, ja osa johtokunnasta halusi antaa minulle potkut. Sain pelaajilta tukea ja mandaatin jatkaa, saimme pronssia ja seuraavina vuosina sitten kaksi kultaa.
– On siis ollut monia paikkoja, joissa homma on ollut pienestä kiinni. Pysyin kuitenkin lajissa mukana, ja siitä se sitten lähti eteenpäin, Viljanen muistelee 1990-luvun puolivälin tapahtumia.
Otteluun Ylihärmää vastaan liittyy myös yksi Viljaseen aina liitetty tavaramerkki: shortsit säällä kuin säällä.
– Sain seurajohdolta noottia, että ei Superpesiksessä voi peliä johtaa shortsit jalassa. Sen jälkeen on sitten aika monta peliä vedetty shortseissa.
– Pesäpallo on kesäpeli, ja kesällä ollaan shortseissa. Nyt tosin tällä kaudella Tampereella oli niin sateinen ja kylmä sää, että muutaman kuumepäivän jälkeen piti ottaa järki käteen, Viljanen naurahtaa.
Mestaruustarinoita
Viljasen ensimmäiset mestaruudet silloin vielä Jyväskylän Kirin nimellä kulkeneessa naisjoukkueessa tulivat 1996 ja 1997. Sen jälkeen hän kerrytti kokemusta miesten puolella Pattijoen Urheilijoiden pelinjohtajana. Raahelaisten sekä Kirin miesten pelinjohtajana tilastoihin on kertynyt 67 Superpesiksen ja 43 Ykköspesiksen ottelua.
Kolmas mestaruus tuli Pesäkarhuissa 2002, ja Kirittärien pelinjohtajana Viljanen on päässyt juhlimaan vuosina 2009, 2010, 2016 ja 2018. Tittelien laittaminen järjestykseen on mahdoton tehtävä.
– Jokaisella on se oma tarinansa. Ensimmäinen tuli viidennessä finaalissa Oulun Lippoa vastaan, toisella mestaruuskaudella hävisimme vain yhden pelin koko vuonna. Porissa mestaruus oli sen ainoa toistaiseksi, ja viime vuoden projekti taas kesti yli vuoden. Se oli aika hulluakin, kuinka paljon me harjoittelimme.
2010-luvulla Kirittärien avainpelaajiin kuulunut Marjukka Urpelainen on kulkenut Viljasen kanssa pitkän tien, ja hän nostaa esiin valmentajansa kyvyn kaivaa jokaisesta parhaat ominaisuudet esiin.
– Hän on hyvin omistautunut ja nauttii lajista sekä sen johtamisesta todella paljon. Hän on taktisesti tosi taitava ja monesti monta askelta vastustajia jo edellä. Nalle on sellainen valmentaja, joka näkee pelaajan vahvuudet ja osaa tuoda niitä esille.
– Kyllä Nalle on yksi syy sille, että edelleen pelaan. Kun hän on pelinjohtajana ja joukkue on hyvä, aina on mahdollisuus menestyä, 30 vuotta viime kuussa täyttänyt Urpelainen toteaa.
Viljanen sanoo, että oman työn arvioiminen on hankalaa, mutta hän on aina nähnyt pelaajissa sellaisia mahdollisuuksia, mitä muut eivät ehkä ole nähneet. Piilevä potentiaali on löydetty.
– On pystytty kehittämään hyviä pelaajia, ja meillä on aina ollut valmennustiimeissä se visio, mitä kenestäkin voi tulla. Monista Jyväskylään opiskelemaan tulleista pelaajista on sanottu minulle, että ei ole järkeä ottaa rinkiin, ja osasta on kuitenkin tullut Itä–Länsi-tason pelaajia.
– Olen vaativa ja välillä sanotaan suoraan. Kaikkien pelaajien kanssa ei ole onnistuttu, mutta pääasiassa on mennyt ihan hyvin.
Viljasen avoimuutta korostaa myös Urpelainen.
– Välillä tulee sanottua aika tiukastikin, mutta se kuuluu urheiluun ja asiat käydään kuitenkin läpi rakentavasti. Hän on sopivan vaativa, mutta osaa kuitenkin heittäytyä aina huumorilla juttuihin.
Psykologinen peluri
Vuoden pelinjohtajaksi Viljanen on kruunattu naisten Superpesiksessä neljästi. Yksi titteli enemmän on Lapuan Virkiää pitkään menestyksekkäästi luotsanneella Jukka Liikalalla, joka onkin ollut kuluneella vuosikymmenellä Viljasen kova kilpakumppani Kirittärien ja Virkiän syksyisissä kultakamppailuissa.
Syksyllä 2017 pelinjohtajan viuhkan Lapualla Tomi Niskaselle jättänyt Liikala muistelee yhteisistä vuosista etenkin Viljasen psykologista pelisilmää.
– Kaikkihan siinä aina syksyisin tekevät kaikkensa oman joukkueen puolesta, eikä Nalle siinä kivien ja kantojen kääntelyssä ole ainakaan kakkoseksi jäänyt. Muistan, että aina hän löysi lukkarista viallisen syöttöasennon tai jotain sellaista, mikä on mennyt koko vuoden läpi. Se kuuluu siihen pudotuspelimaailmaan, että kaikki on käytössä.
– Hänellä on sellainen taktinen silmä näihin asioihin, ja pitkä kokemus tietysti auttaa siinä, että hän tunnistaa niitä asioita, mitä pitääkin tunnistaa. Jos vastustaja alkaa tekemään liikaa juoksuja, herkästi Nallella on sormi pystyssä ja hän pyrkii keskeyttämään pelin jollain tuomaripalaverilla, jotta vastustajan fiilis katkeaisi. Melkein joka pelistä muistan sellaisen tilanteen, Liikala hymähtää.
Viljasen kahden vuoden jatkosopimus Kirittärien kanssa julkaistiin alkuviikosta, joten otteluita on tulossa vielä tilastosarakkeeseen paljon lisää tulevaisuudessa. Liekki roihuaa edelleen.
– Niin pitkään kuin on intohimoa ja virtaa, olen mukana. Koimme seuran kanssa, että tämä kahden vuoden jatko on nyt paras ratkaisu ja sillä saadaan taas seuraa vietyä eteenpäin. Olen aika kova tekemään töitä, mutta nyt olen hiljalleen oppinut, että osaan myös levätä muutaman päivän aina silloin tällöin.
– Olen saanut tehdä hyvien joukkueiden ja pelaajien kanssa, ja voittamisen lisäksi tässä kiehtoo se matka joukkueen kanssa. Vuodessa on aina ilon, juhlan ja arjen lisäksi niitä hetkiä, kun on vaikeaa. Ne kaikki hetket kiehtovat ja ajavat eteenpäin yhdessä yksilöiden kehittämisen ja kehittymisen kanssa.
Pizzaa ja etanoita
Silloin harvoin, kun Viljanen ei mieti pesäpalloa, hän katselee historiallisia tv-sarjoja, kokkaa ja lenkkeilee 10-vuotiaan Ruffe-koiransa kanssa. Innokas kotikokki on etenkin italialaisen ruuan ystävä.
– Olen pizzaholisti, ja olen yrittänyt vähän vähentää niiden syömistä. Pahimpina viikkoina on tullut syötyä joka päivä. Suosikkipizzan nimeäminen on ihan mahdotonta, sillä se riippuu niin päivästä. Kun lasagnen tekee kotona alusta loppuun itse, siitä tulee erittäin hyvää. Tykkään kokeilla kaikenlaista, mutta leipomisen jätän vaimolle.
– Joka vuosi tulee kokattua myös joukkueelle, ja viimeksi taisi olla jotain possua. Olen yleensä halunnut tuoda jotain erilaisia makuja, ja kaikkien pelaajien on pitänyt vähintään maistaa. Kerran oli muun muassa chorizovalkosipulietanoita.
Etanat ovat jääneet myös Marjukka Urpelaisen mieleen.
– Nalle on tosi intohimoinen kokkaaja, ja etanat ovat ainakin sellainen bravuuri, mitä hän tykkää tehdä. Tänä vuonna syötiin jo pihvejä. Kaikki aina maistelevat, vaikka vähän erikoisempia ruokia olisikin, Urpelainen naurahtaa.
Kokkailun lomassa Viljanen virittää joukkuettaan jälleen kohti syksyn mitalipelejä naisten Superpesiksessä. Kirittäret on tällä hetkellä sarjassa kolmantena. Sen edellä ovat Lapuan Virkiä ja Porin Pesäkarhut, jotka ovat napsineet enemmän täysiä kolmen pisteen potteja.
Tänään Viljasen juhlaottelussa Kirittäret iskee yhteen porilaisten kanssa, ja ottelulla on suuri merkitys jo runkosarjan loppuasetelmiakin ajatellen.
– Joitakin pinnoja olemme jättäneet matkan varrelle, ja jos haluamme pysyä runkosarjan voittokamppailussa, pitäisi pystyä mielellään kolmen pinnan voitto ottamaan. Nollille jos jäädään, olemme aika kaukana kärkikaksikosta ja keskitymme pitämään kolmossijan.
– Kausi on mennyt ihan hyvin, mutta tärkeintä on se, missä olemme sarjan päätteeksi. Ihan mielenkiintoinen syksy on tulossa.
Lue myös: