Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Ranska ryhtyy verottamaan yhdysvaltalaisia digijättejä – Facebookin ja Amazonin maksettava jatkossa kolme prosenttia liikevaihdostaan

Päätös hiertää Yhdysvaltaina ja Ranskan suhteita.

Emmanuel Macron nostaa Amazonin paketin liukuhihnalle.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron vieraili Amazonin liukuhihnalla Bovesissa lokakuussa 2017. Kuva: Yoan Valat / EPA
  • STT

Ranskan parlamentti on hyväksynyt uuden veron digitaalisten palveluiden suuryhtiöille. Yhdysvaltalaisyhtiöiden Googlen, Applen, Facebookin ja Amazonin mukaan nimetty GAFA-vero on voimaantullessaan kolme prosenttia yhtiöiden vuosittaisesta liikevaihdosta.

Veron kohteeksi joutuu yhtiö, jonka liikevaihto on yli 750 miljoonaa euroa ja josta ainakin 25 miljoonaa on tehty Ranskassa.

Verolla yritetään rajoittaa yritysten mahdollisuutta tehdä voittoja Ranskassa ilman, että yritykset maksavat juurikaan veroja maassa. Myös useat muut Euroopan maat ovat pohtineet vastaavanlaisen veron käyttöönottoa, koska teknologiajättien on katsottu maksavan Eurooppaan vähän veroja.

Vero kiristää Ranskan ja Yhdysvaltojen suhteita

Yhdysvallat on kertonut olevansa huolissaan verosta ja ilmoittanut käynnistävänsä tutkinnan asiasta. Presidentti Donald Trumpin hallinto käynnisti aiemmin samantyyppisen, Kiinaan kohdistuvan tutkinnan. Sen seurauksena Yhdysvallat lätkäisi Kiinalle tullimaksuja viime vuonna.

Ranskan suunnitelmiin kohdistuvan tutkinnan pelätäänkin nyt kiristävän Euroopan maiden ja Yhdysvaltojen välejä. Ranskan valtiovarainministeri Bruno Le Maire kommentoi tutkinnan olevan ennennäkemätön tapahtuma maiden suhteissa.

Hänen mielestään tällaiset uhkaukset eivät ole oikea tapa selvittää riitoja liittolaisten välillä.

– Ranska on itsenäinen valtio ja se yksin päättää verotusmenettelystään, Le Maire totesi.

Yhdysvallat tahtoisi, että asiasta päästäisiin laajempaan sopuun suurten maiden G20-ryhmässä. Teknologiajäteistä ainakin Google on tukenut kyseistä väylää.

G20-maiden valtiovarainministerit näyttivät viime kuussa vihreää valoa teollisuusmaiden talousjärjestön OECD:n ehdotuksille, joiden tarkoitus on rukata kansainvälisen yritysverotuksen sääntöjä. Ministerit sanoivat lausunnossaan, että ratkaisua tavoitellaan vuoteen 2020 mennessä.