Ella Junnila ylitti aloituskorkeutensa 175 heti ensimmäisellään, mutta oli vaikeuksissa korkeudesta 180. Sen hän ylitti vasta viimeisellään.
Junnilan sai pronssia tuloksella 192, jonka hän ylitti ensimmäisellään. Junnila yritti vielä kolme kertaa korkeudesta 195, joka on tämän hetkinen SE-korkeus ja jonka Junnila ylitti heinäkuun alussa.
Hopeaa sai Christina Honsel, joka ylitti Junnilan taboin myös 192. Tämä oli saksalaisen ennätyskorkeus. Mestaruuden on varmistanut kisan suurimpiin ennakkosuosikkeihin kuulunut Ukrainan Julija Levtshenko, joka yritti kolme kertaa kakhdesta metristä, mutta pokkasi kultaa tuloksella 197.
Junioreiden maailmanmestari ja kahden vuoden takainen junioreiden EM-hopeamitalisti Karina Taranda jätettiin tällä kertaa ilman mitalia ja neljänneksi. Tällä kaudella Valko-Venäjän ennätyksen eli kaksi metriä ylittänyt Taranda ylitti myös korkeuden 192, mutta vasta toisellaan, kun Honsel ja Junnila ylittivät sen ensimmäisellään.
– Olen koko päivän jännittänyt tätä, katsomossa kisaa seurannut äiti Ringa Ropo kertoi Yle Urheilulle tuoreeltaan.
– Kyllä tuosta huomaa, että alakorkeudet ovat hänelle vaikeita. Ella on korkeiden korkeuksien tyttö selvästi myös teknisesti.
Ringa Ropoa haastatteli Janne Isaksson.
Päivitetty 14.7. klo 14.16: Lisätty Karina Tarandan tulos.
Lue myös:
Tässä Suomen mitaliehdokkaat nuorten EM-yleisurheiluun – “Iso ja iskukykyinen joukkue”