Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Finanssivalvonta antoi maksulaitoksen toimiluvan ensimmäistä kertaa kryptovaluutta-alan yritykselle

Luvan saanut yritys on ensimmäinen Suomessa ja Pohjoismaissa sekä kolmas yritys Euroopassa.

Kryptovaluutta-automaatti
Bitcoin-automaatti. Kuva: Alex Hofford / EPA
  • Viljami Vaarala

Finanssivalvonta on antanut ensimmäistä kertaa kryptovaluutta-alan yritykselle maksulaitoksen toimiluvan Suomessa.

Jyväskyläläisen Prasos Oy:n saama toimilupa mahdollistaa nyt eurojen ja kryptovaluuttojen vaivattomamman myymisen, ostamisen ja siirtämisen toisille tileille.

Suomen Pankin digitalisaation neuvonantaja Aleksi Grymin mukaan lupaa voisi verrata esimerkiksi festarien juomarannekkeeseen. Siinä asiakkaan varoja talletetaan tilille ja käyttämättömät varat voi myöhemmin muuttaa takaisin euroiksi.

– Luvassa on siis kysymys siitä, että yrityksellä on oikeus tarjota varojen talletukseen ja käsittelyyn liittyvää palveluita, Grym selventää.

– Luvan saaminen kertoo siitä, että kryptovaluuttoihin liittyviä palveluita myyvät yritykset tulevat nyt enemmän valvonnan piiriin.

Kryptovaluutat ovat tähän mennessä aiheuttaneet perinteisissä pankeissa hämmennystä. Prasos Oy:n tilejä esimerkiksi jäädytettiin, koska pankit eivät olleet varmoja, liittyivätkö yrityksen varat rahanpesuun.

Prasoksen saama lupa liittyy osittain toukokuussa voimaan tulleeseen lakiin virtuaalivaluuttojen tarjoajista. Laki on taas osa EU:n rahanpesuun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen liittyvää direktiiviä.

Prasoksella sääntelyn lisääntyminen on otettu positiivisena asiana, sillä nyt yritys näyttäytyy markkinoilla legitiimimpänä toimijana.

Lue myös:

Kryptovaluutoista kohkataan kovasti – kuka niitä oikeasti käyttää ja mihin?