Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Lapsen ääni pääsee erotilanteissa aiempaa paremmin kuuluviin Keski-Pohjanmaalla: "Jos lapsen mielipide ohitetaan, hän oireilee pitkään"

Kuvamanipulaatio
Vanhempien ero voi vaikuttaa esimerkiksi lapsen harrastuksiin. Kuva: Yle
  • Päivi Seeskorpi

Lapset ja nuoret aiotaan ottaa vanhempien erotilanteissa aiempaa paremmin huomioon Keski-Pohjanmaalla.

Maakunnan sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava Soite kehittää eropalvelujaan niin, että lasta kuullaan jo varhaisessa vaiheessa. Nykyään käy usein niin, että lapsi kuulee erosta vasta sitten, kun vanhemmat ovat päätöksensä jo tehneet

– Avioerossa ei ole kyse vain aikuisten asioista. Ero vaikuttaa monin tavoin myös perheen lapsiin ja nuoriin. Lapsen täytyy tietää, että hänen mielipiteensä on tärkeä ja että häntä ihan oikeasti kuullaan, Soiten perhekeskuspalveluiden palveluesimies Arja Seppälä sanoo.

Lapsen ja nuoren mielipidettä on tärkeä kysyä muun muassa siitä, missä hän haluaisi asua ja käydä kouluaan. Ero voi vaikuttaa myös lapsen harrastuksiin.

– Jos lapsen mielipide ohitetaan, hän voi oireilla tosi voimakkaasti.

Myös esimerkiksi opettajia ja päiväkotihenkilöstöä rohkaistaan tarvittaessa keskustelemaan lapsen kanssa erosta.

Keski-Pohjanmaan ero- ja perheoikeudellisista palveluista on tehty lapsi-, nuoriso- ja perhevaikutusten arviointi. Kehittämistarpeista on kysytty mielipiteitä laajalta joukolta, muun muassa vanhemmilta, nuorisovaltuustolta ja Soiten henkilöstöltä.