Oulun Haukiputaalla toimii jo neljättä kesää kotieläinpiha, joka perustettiin yrittäjän palattua eläkeiässä sukutilalleen. Eila Hanhela haluaa yritystoiminnan myötä pitää hyvässä kunnossa niin itseään kuin perinteistä maatilaansakin.
– Vaikka kuinka kolottaa aamulla, paikat ovat kankeina ja jäsenet jumissa, niin kun pääsee vauhtiin, hyvin se menee, Hanhela selvittää.
Yrittäjän päivä kotieläintilalla alkaa varhain aamulla. Hanhela leipoo ensin lämpimäiset kahvilaansa. Sitten on vuorossa eläinten ruokinta.
– Minulla on lampaita, aasi, kolme kanaa, kaksi kukkoa ja yksi kani. Ne kaikki tulevat tervehtimään minua heti aamulla, Hanhela iloitsee.
Nyt 80-vuotias Hanhela aloitti kotieläintilan yrittäjänä poikkeuksellisen varttuneella iällä. Hän uskoo yritystoiminnan torjuvan dementiaa ja tarjoavan muun muassa runsaasti ihmiskontakteja.
Hyviä kokemuksia eläkeiässä yrittämisestä
Hanhelan kotieläinpiha Hanhenkammi esittelee pientilaa perinteisimmillään. Asiakkaat yrittäjä hankkii mahdollisimman uudenaikaisesti, eli sosiaalisen median avulla.
– Facebookit ja Instagramit, eli tämä nykymaailman some on kyllä paras. Ja puskaradio. Lehti-ilmoittelu on vähän kalliina jäänyt vähemmälle, Hanhela selvittää.
Tuhannet yrittäjät Suomessa jatkavat työtään vielä eläkeiässäkin. Sen sijaan yrityksen perustaminen eläkeiässä on varsin harvinaista. Mutta Eila Hanhela suosittelee sitä lämpimästi. Hänestä elämä on mukavampaa, kun on tekemistä ja tavoitteita jokaiselle päivälle.
– Kerran eräs minun ikäinen sanoi, että täysillä loppuun asti. Ja niin minäkin ajattelin tehdä, Hanhela pamauttaa ja nauraa iloisesti päälle.
Joka kolmas yrittäjä työskentelee vanhuuseläkkeellä
Yrittäjätaustaiset näyttäisivät jatkavan työskentelyä eläkeiässä selvästi palkansaajia yleisemmin.
Eläketurvakeskuksen tutkimuksen mukaan yrittäjätaustaisista vanhuuseläkeläisistä peräti kolmannes työskentelee eläkkeellä ainakin jonkin verran, kun rajana pidetään 2 000 euron vuosiansioita. Palkansaajissa vastaava osuus on noin kymmenesosa.
Tutkimuksen pohjana olevassa Tilastokeskuksen tulonjakoaineistossa on tiedot 58 000 vanhuuseläkeläisestä, iältään 63–74-vuotiaita. Näistä yrittäjätaustaisia oli 6 500.
Suomessa on kaikkiaan noin 1,5 miljoonaa eläkkeensaajaa. Eläketurvakeskuksen mukaan huomattava osa eläkeläisistä kokee toimeentulonsa riittämättömäksi. Vanhuuseläkeiässä työskentely on yleistynyt Suomessa kuten muissakin maissa viime vuosina.
Useissa tapauksissa yrittäjät jatkavat työskentelyä eläkeiässä siksi, että yrittäjävuosina eivät ole pystyneet maksamaan itselle riittävää yrittäjäeläketurvaa. Eläketurvakeskuksen Yrittäjien eläkeaikeet -tutkimuksen mukaan näin kokee jopa kolmannes yrittäjistä. Yrittäjät aikovat jatkaa työskentelyä eläkeiän jälkeen muita useammin.
– Osalla vanhuuseläkkeellä työssäkäyvistä voi olla taloudellinen motiivi työskentelyyn, mutta suuremmalla osalla korostuvat sosiaalisten suhteiden merkitys ja mahdollisuus mielekkääseen työskentelyyn, erikoistutkija Anu Polvinen Eläketurvakeskuksesta toteaa.
Mielekästä työtä tehdään pidempään
Yhteiskuntapolitiikka -lehden julkaisemassa Vanhuuseläkkeellä ja työssä -tutkimuksessa pohditaan, että syynä yrittäjätaustaisten työskentelylle eläkeiässä voisi todennäköisesti olla yrittäjien suuremmat mahdollisuudet vaikuttaa työn sisältöön. Tällaisten vaikutusmahdollisuuksien on muussa tutkimuksessa todettu olevan keskeinen motiivi eläkeikäiselle työnteolle.
Lisääntyisikö vastaavasti palkansaajien työskentely eläkkeellä vaikutusmahdollisuuksia parantamalla, ei tutkimuksesta suoraan selviä, korostaa Anu Polvinen.
Eläketurvakeskus aikoo lähiaikoina syventää eläkeikäisten työskentelyn tutkimusta.
Miksi työssäkäynti eläkkeellä yleistyy? Keskustele aiheesta kello 22.00 saakka!