Selvä humoristi. Ragnar Kjartanssonin videoteos Vene (The Boat) kuvaa samaa kohtausta uudelleen ja uudelleen. Miehinen mies ja naisellinen nainen saapuvat veneellä laituriin, nousevat paatista, suutelevat, lähtevät omille teilleen.
Nainen kävelee keikistellen kameran ohi, pois kuvasta. Mies starttaa veneensä ja kurvaa yksin ulapalle. Pari minuuttia katsotaan tyhjää järvenselkää, kunnes maisemaan ilmestyy taas sama vene ja samat ihmiset. Tuttu kohtaus alkaa alusta lähes identtisenä. Tätä jatkuu noin kaksi ja puoli tuntia.
– Leikittelen teoksessa kliseellä, täydellisen brutaalilla kliseellä: valkoinen heteroseksuaalinen pariskunta sveitsiläisellä järvellä. Minusta kuva on kaikessa sovinnaisuudessaan suorastaan perverssi, Ragnar Kjartansson sanoo.
Voittoisa projekti vaati säätöä kulisseissa
Kun tarkkaan katsoo, huomaa, että kohtaukset eivät ole täysin identtisiä. Yhdellä kerroista mies ottaa naisesta kuvan, seuraavalla nainen miehestä. Hypnoottista menoa seuratessa huomaa miettivänsä ulkotaiteellisia asioita: miten ihmeessä tämä on tehty? Yhdellä otollako muka?
– Kyllä. Se on tehty yhdellä otolla Kjartansson sanoo ylpeän kuuloisena.
Ei ollut helppo homma. Naista näyttelemään tarvittiin kaksoset. Sillä aikaa, kun toinen naisista matkasi miehen mukana laituriin, toista kuljetettiin autolla paikkaan, josta miehen vene poimi hänet hetken kuluttua uudelle kierrokselle.
– Kesken kaiken vene hajosi ja se piti vaihtaa. Yhdessä vaiheessa kuvaan ajoi toinen vene. Siellä on tällaisia yksityiskohtia ja joitain eroja, mutta pohjimmiltaan kyse on monotonisesta tapahtumasta, Kjartansson sanoo ja nauraa päälle.
Minimalistinen kujeilu toi Ars Fennica -voiton
Kjartanssonin Vene-video ja tapa tehdä taidetta vakuuttivat tämänvuotisen Ars Fennica -diktaattorin, museonjohtaja Roland Wetzelin. Wetzel valitsi Kjartanssonin Suomen suurimman kuvataidepalkinnon, 40 000 euron Ars Fennican saajaksi.
Palkintoperusteluissa Kjartanssonia kiitetään hänen tavastaan muokata vakiintuneita esittämisen tapoja. Kjartansson yhdistelee eri taiteenlajeja, tekee maalauksista performatiivisia ja elokuvista eläviä asetelmia, tableaux vivanteja.
– Kjartanssonin tuotannon keskiössä on minimalistinen kujeilu. Hän esittää itsensä ja muut epäonnistumista uhmaavina, haavoittuvaisina olentoina. Hänellä on taipumus nostalgiaan ja romantisointiin, mikä heijastelee myötäelävää rajankäyntiä esittämisen ja olemisen välillä, Wetzel kiittää perusteluissa.
Paitsi videotaidetta Kjartansson tekee myös performansseja, installaatioita ja maalauksia. Monissa teoksissa keskeistä on juuri toisto.
Halu toistaa tarttui teatterista
Yksi selitys taiteilijan kiinnostukselle toistoon löytyy hänen lapsuudenkodistaan. Kjartanssonin äiti on näyttelijä ja isä näyttelijä-ohjaaja. Kjartansson kasvoi teatterissa. Harjoituksissa hän seurasi, miten sama kohtaus tehtiin uudestaan ja uudestaan.
– Se oli kiehtovaa. Muistan kuitenkin ajatelleeni, että jotain katosi, kun mukaan tuli kertomus, narratiivi. Huomasin, että kaipaan yhden ja saman kohtauksen kertausta, Kjartansson sanoo.
Taiteilija muistuttaa, että monet uskonnot perustuvat toistoon, että uskontojen olemus piilee toistossa.
– Lapsena lauloin kuorossa. Siellä toistetaan samaa tuhansia vuosia vanhaa kirkolllista liturgiaa. Toistoa pidetään tylsänä, mutta omasta mielestäni se on lohdun lähde. Oli kyse sitten kristinuskosta, buddhalaisuudesta, islamista tai joogasta, me etsimme henkisyyttä toistosta, Kjartansson väittää.
Syyttäkää läntistä kulttuuria
Vene kuuluu yhdeksänosaiseen teossarjaan nimeltä Kohtauksia länsimaisesta kulttuurista (Scenes from Western Culture, 2015). Muissa osissa seurataan muun muassa elämää uima-altaalla, varakkaiden lasten leikkiä ja pariskuntaa illallisella.
Länsimainen kulttuuri ja sen sovinnaisuus alkoivat kiinnostaa Kjartanssonia jo opiskeluaikana.
– Läntinen kulttuuri on valtava ja alistava. Se on ihana, rakastettava, mutta se on kuin marmorijärkäle, joka roikkuu meidän yllämme. Se luikertelee kaikkialle ja se on perimmäinen syy meidän kriiseihimme kuten ilmastonmuutokseen, taiteilija tykittää.
Nationalismi on paha maku suussa
Kjartansson asuu ja työskentelee Reykjavikissa. Omasta mielestään hän on islantilaisuutena vuoksi pystynyt katsomaan läntistä kulttuuria eräällä tapaa ulkopuolisena.
– Ja heti kaduttaa, että puhuin ulkopuolisuudesta. Ei islantilainen ole ulkopuolinen. Ei islantilaisuus ole vaikea, vaan helppo identiteetti. Meitä kohdellaan kaikkialla hyvin: me tulemme rauhalliselta saarelta, jossa on valkoisia ihmisiä.
Kjartansson korostaa, että Islanti on hänelle inspiraation lähde, mutta hän ei halua tulla määritellyksi islantilaiseksi taiteilijaksi.
– Elämme aikoja, jolloin kaikki vähänkään nationalististiselta kuulostava muuttuu helvetin ärsyttäväksi. Siitä jää paha maku suuhun. Minusta on kiinnostavaa, että oikean laidan ihmiset ovat onnistuneet tuhoamaan kansallisen identiteetin idean.
Rahat menevät remonttiin
Kjartansson on kuuma nimi maailmalla. Pelkällä cv:llä on mittaa lähes parikymmentä sivua. The Guardian -lehden mielestä Kjartansson on tämän hetken kirkkaimpia taiteilijoita.
New Yorkin MET, eli the Metropolitan Museum of Art, esitteli Kjartanssonin kesällä yhdeksi oman sukupolvensa merkittävimmäksi video- ja performanssitaiteilijoista.
Vientiä tuntuu nytkin olevan. Ars Fennica -palkinto jaetaan keskiviikkona Helsingissä, jonne voittaja laskeutuu vain paria tuntia ennen tilaisuuden alkua.
Tätä haastattelua tehdään tiistaina puhelimitse samalla, kun taiteilija ajaa jossain Reykjavikin ulkopuolella.
Kjartansson kertoo olevansa Ars Fennica -palkinnosta onnellinen ja nöyrä. Rahat uppoavat remonttiin.
– Minulla on talo, joka rapistuu ja yritän saada sinne itselleni studiota. Se on nyt työn alla.
Ars Fennica -ehdokkaiden taidetta on esillä 8.9. asti Amos Rex -museossa Helsingissä. Kiasmassa avautuu 11.10. Ragnar Kjartanssonin näyttely The Visitors.
Artikkelin keskustelumahdollisuus on auki klo 22.00 saakka.