Suomen dartsin ykköspelaaja Marko Kantele oli hyvässä vedossa viikonlopun PDC Nordic & Baltic Tourin kilpailuissa.
Islannin Keflavikissa käydyssä kaksipäiväisessä turnauksessa heitettiin Tourin osakilpailut viisi ja kuusi. Kantele oli jo lauantaina välierissä asti, mutta hävisi Latvian Madars Razmalle 4–6. Lauantain kilpailun voitti Liettuan Darius Labanauskas.
Kantele vietti lauantaina syntymäpäiviään ja juhlisti tapahtumaa heittämällä puolivälierän 6–2-voitossa maanmies Ulf Cederiä vastaan komealla 105,8 pisteen keskiarvolla. Kyseessä on Kanteleen oma keskiarvoennätys. Mukana oli 11- ja 12-tikkaiset legit ja huonoinkin voitettu legi päättyi 15 tikalla.
Sunnuntain välierässä Kantele sai revanssin Razmasta 6–0-voitolla latvialaisen luovutettua ottelun 5–0-tilanteessa. Kantele heitti edelleen hyvällä 98,9 pisteen keskiarvolla ja kirjautti ottelussa yhden 11-tikkaisen legin ja 170-poikkaisun.
Hyvä vire jatkui finaalissa, jossa kaatui Ruotsin Dennis Nilsson legein 6–4. Kantele otti näin ensimmäisen voittonsa tämän vuoden Tourilla.
PDC Nordic & Baltic Tourilla ennen kahta viimeistä osakilpailua Kantele on kolmantena Razman ja Labanauskasin jälkeen. Lokakuussa Touria heitetään Suomessa Vääksyssä ja marraskuussa Riiassa.
Lue myös:
Darts-tähti Peter Wright hurjassa kesäkunnossa – Marko Kantele oli yllättää ranking-kolmosen