Suomalainen koulu on maailman paras. Suomalainen koulu on tasa-arvoinen. Kaikkia Suomessa asuvia kouluikäisiä lapsia koskee oppivelvollisuus ja usein meillä Suomessa mennään lähikouluun. Ulkomailta Suomessa vierailevat kysyvät usein juuri koulusta. Suomalainen koulu on myös vientituote, joka on brändätty menestyksekkäästi.
Tämä tarina on vahva ja elää omaa elämäänsä niin Suomessa kuin ulkomailla.
Kaikkien kohdalla tämä tarina ei kuitenkaan toteudu ja kokemus koulusta jää kauas ideaalista.
Olen suomalaisen koulun kasvatti. Omat lapseni käyvät suomalaista koulua. Vanhempainillassa jokunen opettaja saattaa muistaa muistuttaa vanhempia, ettei omia kouluaikaisia traumoja kannata lapsille välittää. Varmasti hyvä neuvo, jos traumat liittyvät oppiaineisiin tai epämukavuuteen, joka liittyy ‘siihen vanhaan aikaan’ kun suomalainen koulu ei ollut kaikkea sitä, mitä sen luvataan olevan tänään.
Omat kokemukseni suomalaisessa koulussa ovat monipuoliset. En muista kaikkea koulussa oppimaani, kuten geometrian laskukaavoja, mutta muistan yllättävän hyvin tunteet joita koulun aikuiset tai eri tilanteet herättivät. Koulun aikuisilla tuntui usein olevan oletuksia suhteeni. Ne oletukset eivät liittyneet minuun vaan heidän mielikuviinsa ‘somalitytöstä’. Erilaisuuteni oli minun vikani.
Useimmille olen edustanut kulttuuria tai uskontoa, jota he ovat selkeästi vieroksuneet.
Olen onnekas, että olen ollut myös sellaisten opettajien opetettavana, joille olen ollut ensisijaisesti oppilas tai opiskelija. Olin heille vain ihan tavallinen ihminen, jonka kasvussa osaksi yhteiskuntaa heillä oli osansa. Olen onnekas, sillä normi johon totuin, oli että ihmisyyteni oli monelle asia, jonka käsittelyyn heillä ei ollut työkaluja. Useimmille olen edustanut kulttuuria tai uskontoa, jota he ovat selkeästi vieroksuneet. Tämän vuoksi he eivät osanneet suhtautua minuun kuten muihin oppilaisiin tai opiskelijoihin.
Lapsena epämukavuutta tuotti myös sellaisen katseen kohteena oleminen, mitä en ymmärtänyt. Kokemukseni on ollut, että vastuu opettajien sivistämisestä suhteessa omaan ihmisyyteeni oli minulla, ei heillä. Itsehän olin se erilainen.
Toivon, että tässä kehutussa uuden ajan koulussa, yhä enemmän panostetaan myös siihen, että koulu olisivat miellyttävää kaikille, ei ainoastaan osalle. Koulussa kenenkään identiteetti ei voi olla ongelma, joka vaatii korjausta tai suvaitsemista.
Kohtaamiset ovat tärkeitä. Se miten kohtaamme toisiamme vaikuttaa meihin. Opettajien valta on kiistämätön. He voivat valaa meihin opin ohella uskoa itseemme ja yhtä hyvin he voivat nakertaa sitä.
Koulurauhasta puhuttaessa, tulisi korostaa myös identiteetin kehittymistä vailla pelkoa hyväksynnän puutteesta ja empatiataitoja, nuorille, mutta ennen kaikkea opettajanhuoneen väelle. Mahdollisesti paljon vaadittu aikuisilta, samalla se on minimivaatimus; katsoa ja kuunnella, hyväksyen toisen olevan erilainen ja silti yhtä arvokas.
Maryan Abdulkarim
Kirjoittaja on tamperelaistaustainen kulttuurin ja median sekatyöläinen, joka asuu Helsingissä.
Aiheesta voi keskustella 02.10. klo 16.00 asti.
Lue myös:
Maryan Abdulkarimin kolumni: Somali
Tommi Kinnusen kolumni: Jokainen meistä on yhtä jännittävää kuin kaurapuuro
Reetta Rädyn kolumni: Mikään ei muutu, jos pitää koko ajan olla kiitollinen