Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Viisivuotisraportti kertoo karua kieltään: Maailman suurin koralliriutta erittäin huonossa kunnossa

Australiassa sijaitseva Iso Valliriutta on niin huonossa kunnossa, että myös sen asema Unescon maailman perintökohteiden listalla on uhattuna.

senaattorit
Australialaissenaattorit Pauline Hanson ja Malcolm Roberts tutustuivat koralliriuttaan vuonna 2016. Vasemmalla opas, tieteilijä Alison Jones. Kuva: EPA
  • Risto Mattila

Korallimeressä Queenslandin rannikolla Koillis-Australiassa sijaitsevan Ison Valliriutan tilanne on huonontunut viidessä vuodessa entisestään, kertoo tuore raportti.

Maailman suurimman koralliriutan kuntoa arvioitiin edellisen kerran vuonna 2014. Nyt sen kunto on rankattu alimmalle tasolle.

valliriutta
Monien lajien elämä Isolla valliriutalla on uhattuna lmastonmuutoksen ja muiden ihmisten toimien vuoksi. Kuva koralliriutalta vuodelta 2016. Kuva: EPA

Ilmastonmuutos on arvioiden mukaan yksi syy koralliriutan tilanteen heikkenemiseen. Mutta siihen on myös vaikuttanut ihmisen välitön oma toiminta: liikakalastus, maan raivaus ja pilaantunut vesi.

Näin arvioi koralliriutan meripuiston johtava tiedemies David Wachenfeld perjantaina Sydneyssä.

Mutta mitään peruuttamatonta ei hänen mukaansa vielä ole tapahtunut.

– Sopivalla sekoituksella paikallisia ja maailmanlaajuisia tehokkaita ja pikaisia toimia suunta on vielä mahdollista muuttaa.

Iso koralliriutta on ainutlaatuinen, 2 300 kilometrin pituinen kotipaikka 400 eri korallille, 1 500 eri kalalajille ja 4 000 nilviäiselle.

kala
Iso valliriutta on 1 500 eri kalalajin koti. Kuva: EPA

Osa riutasta on hyvässä kunnossa, mutta esimerkiksi delfiinien, haiden ja kilpikonnien elinolot ovat vakavasti uhattuina.

Unescon maailmanperintökomitea peräänkuulutti viime vuonna maailmanlaajuisia toimia, jotta viisi suurta koralliriuttaa mukaanlukien Iso Valliriutta saataisiin suojeltua.

Koralliriutan tila on niin huono, että se on vaarassa pudota Unescon maailman perintökohteiden listalta. Se olisi erittäin huonoa mainosta poliitikoille, mutta tietäisi menetyksiä myös matkailualalla.

Suuri laavakivilautta ajelehtii Tyynellämerellä, veneilijöiden videolla kivet aiheuttavat valtavan metelin