27-vuotias Viljo Lähteenmäki oli syyskuussa 1929 astumassa laivaan Kurussa. Hän oli matkalla Poikeluksen kylästä Tampereelle vaimonsa Helmin kanssa. Vaimo odotti pariskunnan esikoista ja oli viimeisillään raskaana.
Yhtäkkiä lapsi alkoi myllertää äitinsä mahassa. Helmi tunnusteli vointiaan ja totesi, ettei uskalla laivan kyytiin. Synnytys oli alkamassa.
Viljon oli lähdettävä matkaan, sillä kaupungissa piti selvitettää pariskunnan tulevaisuudensuunnitelmiin liittyviä tärkeitä rakennusasioita. Tuleva isä hyvästeli vaimonsa ja nousi laivaan.
Kun alus lipui pois näkyvistä, vauva lakkasi potkimasta.
– Minä pelastin äidin ja itseni. Se on aivan ihmeellistä, mutta niin se meni, sanoo vanha mies pöytänsä ääressä nyt.
Hän on Viljo Lähteenmäki, isänsä mukaan nimetty, isättömänä syntynyt poika. Isä hukkui palatessaan Tampereelta yhdessä sisarensa ja veljensä kanssa. He matkustivat höyrylaiva Kurulla, joka vei syysmyrskyssä mukanaan Näsijärven pohjaan lähes 140 ihmistä.
Sisarusten kuolinilmoitus julkaistiin Aamulehdessä kymmenen päivää myöhemmin. Samana päivänä Helmi synnytti pojan, jolle antoi nimen Viljo Mainio Muisto.
Äiti ja poika opettelivat elämää Poikeluksessa kahdestaan. Kohtalotovereita löytyi, sillä Kurun haaksirikko oli koskettanut paikkakunnalla monia. Erityisesti Lähteenmäen perheelle kolmen lapsen menettäminen oli ollut kova isku.
Paikkakuntalaiset muistelivat kohtalokasta syysmyrskyä usein, ja Helmikin kertoi onnettomuudesta pojalleen.
– Se oli ollut ihan kauhea paikka. Kyllä äiti siitä paljon puhui. Kurun haaksirikko on ollut tapetilla koko minun elämäni ajan, Viljo Lähteenmäki sanoo.
Viljo Lähteenmäki astelee ikkunan ääreen. Koivujen takana välkkyy Näsijärvi, ja lehtien pudottua aukeaa esteetön näkymä suoraan paikkaan, jossa isän elämä päättyi.
– Olen jotenkin tykännyt siitä, että joka aamu näen Näsijärven, mies pohtii.
Jossain saman järven rannalla tasan 90 vuotta sitten vauva potki äitinsä mahassa tietämättä lainkaan, miten tärkeistä potkuista oli kyse.
– Kyllä minä sitä olen ajatellut monet kerrat.