Keminmaalaisten Parhaaksi -ryhmä on eronnut Hjallis Harkimon perustamasta Liike Nytistä. Ryhmällä on kuusi valtuutettua Keminmaan kunnanvaltuustossa.
Ryhmä jätti Harkimon liikkeen, koska Liike Nyt aikoo rekisteröityä puolueeksi.
– Se ei ole enää sitoutumattomien ryhmien verkosto, sanoo Keminmaalaisten Parhaaksi -ryhmän varapuheenjohtaja Auli Tasala.
Ryhmä ei myöskään hyväksy puolueelle ehdotettuja sääntöjä, joiden mukaan esimerkiksi edes kuntavaalien ehdokkaista ei voitaisi enää päättää paikallisesti.
Keminmaalaisten Parhaaksi -ryhmä on ottanut käyttöön vanhan nimensä.
Puolueisiin sitoutumaton ryhmä on vaikuttanut Keminmaassa syksystä 2004 asti.