Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Seinäjoki halajaa myös datakeskusta

Seinäjoki kaavoittaa tilaa mahdolliselle datakeskukselle Itäväylän varteen.

Seinäjoen itäinen ohikulkutie itäväylä
Seinäjoen itäinen ohikulkutie eli itäväylä. Kuva: Liikennevirasto
  • Elina Niemistö

Seinäjoki varautuu kaupunkien väliseen kilpailuun datakeskusten suhteen. Kaupunki on kaavoittanut yhdeksän hehtaarin alueen Itäväylän Eskoon liittymän eteläpuolelle. Kaava mahdollistaisi data-centerin sijoittumisen alueelle, jossa on jo valmiina Seinäjoen Energian muuntoasema. Lisäksi sinne voitaisiin rakentaa aurinkovoimaa.

Into Seinäjoki markkinoi jatkuvasti kaupunkia myös datatoimintojen sijoittamisen edesauttamiseksi.

– Datan määrä lisääntyy koko ajan. Google investoi Haminaan, mutta on paljon muitakin toimijoita, sanoo Pekka Hunnakko Into Seinäjoesta.

Viime viikolla Google kertoi uusista investoinneista Suomeen. Noin vuosi sitten uutisoitiin, että neljän yhtiön muodostama yhdysvaltalainen yhteenliittymä Silent Partner Group of Companies suunnittelee rakentavansa Pohjoismaihin kuusi jättikokoista datakeskusta, joista kolme tulisi Suomeen.

Hunnakon mukaan myös monia muita toimijoita voi tulla markkinoille. Myös keskenään kilpailevia suomalaiskaupunkeja on kymmeniä.

Kaava on tänään Seinäjoen valtuuston päätettävänä.