Etelämantereesta on irronnut suuri jäävuori. Sitä suurempi irtosi toissavuonna, noin kuuden tuhannen neliökilometrin suuruinen pala.
D28-jäävuoreksi nimetyn jättijäämöykyn koko on 1 636 neliökilometriä. Se on lähes saman kokoinen kuin Skotlannin isoin saari Skye.
Jäämöykyn valtava koko merkitsee, että sitä on tulevaisuudessa seurattava jatkuvasti, koska se saattaa aiheuttaa vaaraa laivaliikenteelle.
Jäävuori irtosi Ameryn hyllystä, joka on Etelämantereen kolmanneksi suurin jäähylly.
D28 jäi kuitenkin vielä kauaksi 1960-luvulla Ameryn hyllystä irronneesta jäävuoresta, jonka koko oli peräti 9 000 neliökilometriä.
Tutkijat ovat pitkään tarkkailleet Ameryn hyllyä ja sanoneet, että siitä pian irtoava jäävuori muistuttaa lapsen "heiluvaa hammasta".
BBC:n tiedetoimittaja Jonathan Amos kirjoittaa Twitterissä, että nyt irronnut jäävuori on pikemminkin "poskihammas" verrattuna ""heiluvaan hampaaseen".
Tutkijoiden mukaan jäävuoren irtoaminen oli odotettavissa, eikä se suoraan liity ilmastonmuutokseen.
Jäävuoresta kertoi Suomessa aiemmin Iltalehti.
Korjattu klo 10.01: tviitissä puhutaan poski-, ei kulmahampaasta. Korjattu klo 10.50: BBC väittää nyt irronneen jäävuoren olleen suurin Ameryn jäähyllystä irronnut 50 vuoteen, mutta Antarktiksella toissa vuonna irronnut lohkare oli isompi.