Taina Rantala laskee keskiviikkona illalla punaisen ruusun Kauhavanjokeen tyttärensä Niinan muistoksi. Rantalan tytär on yksi Kauhajoen koulusurmien uhreista. Jo 11 vuotta suru on pitänyt äitiä otteessaan.
– Suru pitää otteessaan. Välillä on ollut huonompia päiviä, välillä parempia.
Ruusun heittäminen veteen symboloi Rantalalle kahta asiaa – rakkautta ja irti päästämistä.
– Irti päästäminen on ollut minulle vaikeaa. Olen halunnut pitää lapseni täällä turvassa – tai ehkä olen pitänyt hänestä kiinni itseni takia, sanoo Rantala ja painaa kädellä rintaansa.
Ruusujen laskemisen jälkeen pidetään hiljainen hetki, missä muistetaan myös eilisen Kuopion koulusurman uhria ja loukkaantuneita.
– Oli se aivan järkyttävä tapahtuma ja muistamme sen tilaisuudessa aivan varmasti, Rantala sanoo.
Ensimmäinen vuosi vuonna 2008 tapahtuneen Kauhajoen kouluammuskelun jälkeen on jäänyt Rantalan muistikuvissa sumun peittoon.
Myös seuraavat vuodet olivat rankkoja. Vasta viime vuosina suru on asettunut jotenkin uomiinsa. Rantala on joutunut jäämään pois työelämästä. Selviytymisestään hän kiittää perhettään ja lastenlapsiaan.
– Ehkä nyt voi jollakin tasolla sanoa, että olen selviytynyt, mutta lunnaatkin siitä on maksettu.
Vertaistuki korvaamatonta
Kauhajoen kouluammuskelussa menehtyi ampujan lisäksi yhdeksän oppilasta ja yksi opettaja. Niina-Emilia Rantala oli kuollessaan 20-vuotias.
Uhrien omaiset pitivät varsinkin alkuvuosina tiiviisti yhteyttä ja pitävät melko paljon edelleen.
– Facebookissa meitä on aika monta ja olemme toisiimme yhteydessä. Soittelemme myös ja hyviä ystäviäkin olemme siitä joukosta saaneet.
Edellisen kerran Kauhajoen uhrien omaisilla ja läheisillä oli yhteinen tapaaminen vuosi sitten, kun ampumavälikohtauksesta tuli 10 vuotta.
Taina Rantala korostaa vertaistuen merkitystä. Hän on miehensä Seppo Rantalan kanssa osallistunut useisiin HUOMA ry:n vertaistukitapahtumiin. HUOMA on henkirikosten uhrien läheisten oma yhditys.
– Kun ei ole itse menettänyt läheistään henkirikoksen seurauksena, ei voi koskaan ymmärtää täysin, mitä se on.
Kysymyksiä ilman vastauksia
Rantala sanoo, että henkirikoksen jälkeen läheiset jäävät loppuelämäksi kysymään: miksi, miksi.
– Kuolema on aina samalla tavalla lopullista ja peruuttamatonta, mutta kun läheinen kuolee sairauden tai onnettomuuden seurauksena, se on jotenkin mahdollista järjellä käsittää.
Rantalan mieltä piinaavat edelleen monet kysymykset eikä hän pysty hyväksymään tapahtunutta.
– Miksi Jokelan kouluampumisesta ei otettu opiksi? Miksi Kauhajoen tapahtumia ei estetty? Miksi?
– Minulta on myös kysytty, olenko antanut tekijälle anteeksi. Olen vastannut, että en ole antanut. Se – anteeksi antaminen – on Jumalan tehtävä.
Ruusutapahtuma
Viime päivät Taina Rantalan on pitänyt liikkeellä ruusutapahtuma, jonka järjestämisestä hän vastaa HUOMA ry:n vapaaehtoisena Kauhavalla.
Ruusu henkirikoksen uhrille -tapahtuma järjestetään vuosittain YK:n väkivallattomuuden päivänä eri paikkakunnilla. Tänä vuonna ruusuja lasketaan veteen Kauhavan lisäksi Tampereella. Tiistaiset tapahtumat Kuopiossa tekevät tämän vuoden muistotapahtumasta poikkeuksellisen ajankohtaisen.
Rantala on varannut kirkkosillalle 70 ruusua. Hän on varma, että yhteen kokoontuminen tuo suuria menetyksiä kokeneille ihmisille lohtua.
– Sen tietää, että tunteet nousevat taas pintaan, mutta kun itku tulee, sen on vain annettava tulla.
Lue myös: