VUOKATTI. Vielä ennen edelliskauden alkua Anita Korva sai kilpailla rauhassa eikä mediassa kohistu teinihiihtäjästä juuri laisinkaan. Kaikki muuttui, kun hiihtäjä nappasi vuoden alussa nuorten MM-kisoissa kolme pronssia.
Yhtäkkiä Korvasta tuli hiihtokansan tuntema orastava tähti, joka on ottanut paikkansa parrasvaloissa vastaan rennosti ja luonnollisesti, myös somessa.
Ensin täytyy kuitenkin palata ajassa taaksepäin, jotta voidaan ymmärtää, miksi erään pohjoisen tytön Instagram-kanavan julkaisut ovat kertomisen arvoisia.
Tammikuussa 2019 Korva pusersi itsensä koko kansan tietoisuuteen. Hän hän otti paikkansa maailman nuorten kolmen kärjestä viiden kilometrin vapaalla hiihtotavalla sekä perinteisen hiihtotavan sprinttikilpailussa ja 15 kilometrin yhteislähdössä, vieläpä kotikisoissa Lahdessa. Läpimurto oli taputeltu.
Tuolloin 19-vuotias hiihtäjä sai osansa median pyörityksestä.
– Se yllättää, kun en nostanut tasoa älyttömästi viime vuodelle. Tiesin itse tasoni ja sen, että oli mahdollisuudet hiihtää kovaa. Tuntuu hullulle, että media saattoi nostaa esiin yhden kisan, vaikka se ei ollut sen parempi kuin muutkaan, Korva kertoo Yle Urheilun haastattelussa Vuokatissa.
Läpimurtokausi valmisti tulevaan
Korva myöntää, että aiemmin hän ei ollut pitänyt ylimääräisestä huomiosta. Tärkeä kausi kasvatti ja kehitti monellakin tapaa.
– Tosi äkkiä siihen tottui ja asennoitui, että se kuuluu tähän eikä siitä tarvitse vetää stressiä. Siitä tuli oikeastaan aika luonnollista minulle ja yllätin itsenikin, kun haastattelujen antaminen ei enää ahdistanut. Nyt niitä pystyy antaa aivan luonnollisesti ja se on jopa ihan mukavaa, Korva nauraa.
Uusi kausi on alkamaisillaan, ja Korva jutteleekin jo tottuneesti tulevaisuuden suunnitelmistaan Vuokatin harjoittelumaisemissa.
Nuorelle hiihtäjälle kaudesta on tulossa selvästi aiempia erilaisempi. Korva aloitti keväällä yhteistyön Iivo Niskastakin valmentavan Olli Ohtosen kanssa. Parasta aikaa Korvalla on käynnissä vuoden mittainen varusmiespalvelus Kainuun prikaatissa.
Siinä, jos missä, on muutosta huhtikuussa 20 vuotta täyttäneelle Korvalle, jonka tavoitteena on tulevalla kaudella puhkoa itsensä mukaan maailmancupin kiertueelle.
Anita Korva treenaa armeijan tyyliin:
Komppaniassa herätys
Asepalveluksensa Korva suorittaa prikaatin erikoisjoukoissa, joka kouluttaa lumilajien huippu-urheilijoita. Urheilijoiden treeniin onkin uhrattu tavallista enemmän aikaa. Korvan palvelukseen kuuluvat esimerkiksi lenkit, joita saa tehdä yhdessä komppaniassa olevien lukioaikaisten hiihtäjätuttujen kanssa.
Komppaniassa kuitenkin kajahtaa herätys aamulla aivan kuten muillakin palvelustaan suorittavilla. Se sopii Korvalle, joka kertoo kaipaavansa arkeen rytmiä. Toiveena on, että palveluksen jälkeen Korva saisi Puolustusvoimilta määräaikaisen liikunta-aliupseerin pestin.
Viran tehtävänkuvasta korkeintaan kaksi kolmasosaa on valmentautumista ja omassa lajissa kilpailemista. Hiihtäjäkollega Ristomatti Hakola on yksi maan yhdeksästä liikunta-aliupseerista.
– Armeijaan tulossa taustalla oli oma halu ja luonne, mutta myös työmahdollisuus kuulosti hyvältä. Silloin saisi tuloja useamman vuoden ajan. En tykkää olla tyhjän päällä ja tekemättä mitään. Sen takia siellä olen, että pääsisin töihin, Korva kertoo.
Metsäleirit sanelevat treenit
Olli Ohtosen kanssa yhteistyö alkoi juuri ennen kuin Korva astui palvelukseen huhtikuussa. Ohtonen huomasi heti, että Korva on armeijan käymiseen sitoutunut ja motivaatio oli korkealla. Oli selvää, että harjoittelu piti suunnitella uudella tavalla vuoden kestävän palveluksen ajaksi.
– Normiarki kasarmilla ei vaikuta, kun pystyy treenaamaan ja ehtii palautua. Mutta metsäleireillä ei kyllä harjoitella yhtään ja siellä ei saa nukkuakaan. Se pitää ottaa harjoittelussa huomioon, Korva selventää naureskellen.
Valmennuksen suurista linjoista – kokonaisuudesta, erityisosaamisalueiden harjoittamisesta sekä kokonaiskuormasta ja palautumisesta – Ohtonen kantaa edelleen päävastuun, mutta arjessa Korvaa harjoittaa kaksi muutakin tahoa. Prikaatilla päivittäisvalmennuksesta vastaa Jussi Piirainen ja maastohiihdon naisten A-maajoukkueessa vastuunkantajia ovat Ville Oksanen ja Ilkka Jarva.
– Heti alkuvaiheessa tiedostimme, että näen tosi vähän harjoituksia armeijan vuoksi. Pyrimme yhteisharjoituksissa saamaan laadun mahdollisimman ylös mattohiihtoharjoituksilla ja salilla tehtävillä kontrolliharjoituksilla, Ohtonen kertoo kaksikon suunnitelmista.
Katso Yle Sportenin minidokkari Anita Korvan muutosten vuodesta:
Valmentajia lähes joka sormelle
Tähtivalmentaja on ollut tyytyväinen eri tahojen yhteistyöhön. Prikaatin ja A-maajoukkueen välinen kommunikaatio on toiminut, ja esimerkiksi maajoukkueleirien aikoja ja paikkoja on suunniteltu asepalveluksen ehdoilla.
Isoin rooli valmennuksessa on tällä hetkellä Piiraisella, sillä iso osa Korvan ajasta kuluu kasarmilla. Se oli tärkeä syy, miksi Ohtonen päätti ottaa Korvan talliinsa.
– Harkitsin aika pitkään, onko ajankäytöllisesti mahdollista valmentaa kolmea urheilijaa. Tiesin, että armeija vie Anitalla ison osan ajasta ja energiasta, ja se vaikutti yhteistyön aloittamiseen. Askel kerrallaan valmennusta varmasti tiivistetään jatkossa.
Vähän kuin Krista Pärmäkoski
Korvan ominaisuudet ovat valmentaja Ohtosen mukaan suomalaishiihtäjälle jopa poikkeukselliset. Vain Krista Pärmäkoskella on suomalaishiihtäjistä valmentajan mukaan samanlaisia nopeusominaisuuksia.
Siksi tulevalla kaudella kaksikko Korva–Ohtonen laittaa suurimmat paukut juuri sprinttiin. Korva ei kuitenkaan ole erikoistumassa tiettyyn matkaan tai tiettyyn hiihtotapaankaan.
– Sprintti on väylä, josta maailmancupiin voi päästä mittaamaan omaa kansainvälistä tasoaan. Olemme Anitan uralla siinä vaiheessa, että lahjakkuus ja potentiaali on jo osoitettu ja nyt katsotaan, mihin vauhti ja tukiryhmän osaaminen riittää. Tulevalla kaudella pyritään tekemään tulosta juuri nopeusvahvuuksilla, Ohtonen kertoo.
Myös kauden tavoitteet on asetettu armeija mielessä.
– Anitalla on isoja muutoksia ensi kaudelle. Tavoitteena on, että hän pystyy säilyttämään vauhtinsa ja vakiinnuttamaan paikkansa maajoukkueessa, Ohtonen avaa.
Treenipainotteinen kausi sopii ajankohtaan hyvin, sillä ensi talvena ei mitellä lainkaan aikuisten arvokisoja.
Sprinttitähdeksi tuoreilla opeilla
Sprinttiominaisuuksien kehittäminen olikin Korvalle suurin syy hakeutua Ohtosen valmennukseen. Korvan pitkäaikaisen valmentajan Esko Paavolan opissa hiihtäjät treenasivat saman lukio-ohjelman pohjalta.
– Lukion loputtua tunsin, että tarvitsen spesifimpää valmennusta omille ominaisuuksilleni. Tiesin, että Olli valmentaa tarkasti ja miettii paljon asioita. Hän on sen tyyppinen valmentaja, jota voisin tarvita. Esko ei perustanut sprinttipuolesta ja koin, että Ollilla olisi sille puolelle annettavaa. Olli tietää, mitä hiihto on nyt ja mitä se tulee olemaan parin vuoden päästä, Korva toteaa.
Korvan suorituskykyä Ohtonen kehuu, mutta tietää, että kehittymisen varaa on vielä varsinkin aerobisella puolella. Siitäkin huolimatta, että nuorten MM-kisoissa Korva osoitti pysyvänsä kovien tahdissa niin sprintissä kuin 15 kilometrin matkallakin.
– Iänkin puolesta minulla on haasteita kestävyyden ja huippuihin verrattuna lihaskestävyyden puolella. Vauhdikas hiihtäminen on taas ollut tämän vuoden tavoite. Minulla on ominaisuuksia ja kaikki edellytykset siihen, mutta se pitäisi saada vielä kilpailuissa jalostettua sukselle, Korva toteaa.
"Ihan sama, mitä muut ajattelevat"
Palataan sitten nuoreen naiseen, jonka haastatteluissa rentoutunut olemus paistaa myös sosiaalisessa mediassa.
Alkuun somejulkaiseminen on Korvalle vierasta ja postaus Instagramiin syntyi vain harvoin. Yhteistyökumppaneiden kanssa tehdyt sopimukset kuitenkin velvoittivat myös someaktiivisuuteen. Se lähtikin sujumaan kuin itsestään.
– Olen saanut positiivista palautetta, että erotun joukosta, mutta en todellakaan yritä sitä mitenkään tarkoituksella. Se on ehkä ihmetyttänyt itseä, että miten olen muka erilainen, Korva nauraa.
Näin Korvalta sujuu tanssi rullasuksilla:
Harkittua tai ei, Korvan luonnollisuus on kiinnostanut tavallisen yleisön lisäksi tukijoita. Varsinkin rennon letkeät tanssivideot ovat keränneet paljon kehuja.
– Olen sellainen ihminen, että en hirveästi aina mieti. Jos tuntuu joltain, niin menen ja teen. Saatan sitten jälkeen päin miettiä, että olikohan tuo hyvä juttu vai ei, Korva nauraa.
– Mutta en jaksa hirveästi stressata niistä. Jos olen tällainen ja haluan tehdä näin, niin ihan sama, mitä muut ajattelevat, Korva päättää.
Ja niistä tanssivideoista: niitä on todennäköisesti tulossa lisää.
Lue myös:
Huippuvireinen Anita Korva hiihti jo kolmannen MM-pronssinsa Lahdessa: "Kyllähän tämä yllätys on"
Anita Korva saa uuden valmentajan – Iivo Niskasen luotsi Olli Ohtonen suomalaislupauksen tueksi
Suomen hiihtomaajoukkue nimettiin – Krista Pärmäkosken tilalle nostettu nuoria lupauksia