Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Minimani-ketjun perustaja Juhani Metsäranta on kuollut

Poikkeuksellisen kauppiasuran luonut Metsäranta kuoli 84 vuoden ikäisenä.

Kauppias Juhani Metsäranta pilkkoo edelleen puuklapeja myyntiin Minimani-ketjun marketteihin.
Juhani Metsäranta teki vielä pari vuotta sitten itse Minimaneissa myytävät klapit. Kuva: Päivi Rautanen/Yle
  • Ari Vihanta

Kauppias Juhani Metsäranta, syntynyt 1935, menehtyi viikonloppuna.

Juhani Metsäranta perusti Suomeen Minimani-ketjun vuonna 1986. Ensimmäinen myymälä valmistui Seinäjoelle. Sitten tulivat Vaasan, Jyväskylän, Kokkolan, Espoon ja Lempäälän Minimanit.

Metsärannan ura kauppiaana alkoi jo 14-vuotiaana kun hän sai hoitaakseen Itikan Ruukintien myymälän Seinäjoella.

Kun tuli aika perustaa se ikioma myymälä, Juhanista tuli sattumalta kahden kaupan omistaja lähes samaan aikaan vuonna 1959.

– Ostin tontin Seinäjoen Alakylästä ja ryhdyin rakentamaan kauppaa. Rakentaminen kesti kolme vuotta, kun tein sitä pääasiassa yksin. Samoihin aikoihin Seinäjoella lopetettiin meijerin myymälä Ruukintiellä. Sain kuulla, että siellä on hyvä paikka. Vuokrasin myymälän ja siitä lähti ensimmäinen oma kauppa vauhtiin ja puolen vuoden kuluttua sitten jo valmistui Alakylänkin omat kauppatilat, muisteli Metsäranta kaksi vuotta sitten Ylen haastattelussa.

Metsäranta toimi edelleenkin Minimanin hallituksen jäsenenä, tosin viimeisen vuoden aikana hän osallistui vähemmän perheyhtiön toimintaan sairautensa takia. Vielä kaksi vuotta sitten Yle kertoi, miten Metsäranta 82 vuoden ikäisenä pilkkoi marketeissaan myytävät puuklapit itse.

– Meillä on paljon pitkään häneen kanssaan työskennelleitä työntekijöitä, joten tämä kosketti meitä syvästi, kertoo ketjun toimitusjohtaja Heikki Tynjälä.

Minimani-ketjun myymälöissä oli lauantaina suruliputus ja maanantaina pidettiin hiljaisia hetkiä kauppiaan muistolle.

Suru-uutisen kertoi ensimmäisenä Ilkka-lehti (maksumuuri).

Lue tästä Juhani Metsärannan haastattelu (2017): Juhani, 82, pilkkoo yhä puuklapit myyntiin kauppaketjunsa marketteihin