Kela kertoo, että sen rekisteritietojen mukaan noin 15 000 pienituloista eläkeläistä voisi saada takuueläkettä.
Kela selvittää tarkemmin näiden asiakkaiden oikeuden takuueläkkeeseen. Tarvittaessa Kela ottaa heihin yhteyttä, joten asiakkaiden ei tarvitse itse tehdä mitään.
Jos Suomessa asuvalla henkilöllä ei ole muita eläketuloja tai niiden määrä on enintään vajaat 780 euroa, niin takuueläke takaa hänelle vähimmäiseläkkeen, joka on tänä vuonna 784,52 euroa kuukaudessa.
Takuueläkkeen hakijan pitää hakea Suomesta ja muista maista kaikki eläkkeet, joihin hänellä on oikeus.
Tämän vuoden elokuun lopussa takuueläkettä sai noin 103 500 henkilöä. Heistä noin satatuhatta sai myös kansaneläkettä. Kelan mukaan keskimääräinen takuueläke oli 179 euroa kuukaudessa.
Takuueläkettä voi hakea Kelan nettipalvelussa, suullisesti tai paperilomakkeella. Takuueläkkeellä on kuuden kuukauden takautuva hakuaika.