Kun Otso Kauton nimitys Tampereen Työväen Teatterin johtoon julkistettiin viime vuoden helmikuussa, läikytti moni teatteri-ihminen aamukahvinsa rinnuksille.
Vapaalla kentällä kannuksensa ansainnut Kautto oli vähintään yllättävä kipparivalinta kansallisnäyttämön asemastaan kamppailleen, Suomen kolmanneksi suurimman teatterin ruoriin.
Boheemi ohjaaja-kirjailija on tunnettu laitosteatterin kriitikko – tai kuten hän itse kuvailee, sen suuri vihollinen.
Nyt hän sanoo suhtautuvansa instituutioon lenseämmin.
Kauton mielestä laitosteatterin rakenne kuitenkin kaipaa jatkuvaa pöllyttämistä; pitää kehittää sitä, mikä on hyvää ja poistaa se, mikä on turhaa. Hänet palkattiin tekemään muutos, ja se on ainakin aluillaan.
– Suomalainen laitosteatterijärjestelmä on maailman mittakaavassa ainutlaatuinen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi valmis.
Vuoden alussa pestissään aloittanut Kautto on jo taistellut rahoituksesta, tehnyt nuorennusleikkauksen ja käynnistänyt koko talon kokoisen livelaboratorion, jossa kehitetään uutta mallia yhteistuotantojen toteuttamiselle.
Yleisön kannalta olennaisin muutos on uusi ohjelmisto.
– Meidän päämäärämme on korkealla: olla lumoavan yhteiskunnallisen teatteritaiteen ja kansainvälisen tason kansanteatterin johtava teatteri.
Mitä yhteiskunnallinen teatteritaide oikein on, ja mitä on kansanteatteri? Miten ne yhdistetään 2020-lukulaisessa laitosteatterissa?
Mikä on Otso Kauton linja ja näkyykö se jo?
Vastaus on monisanainen. Sitä rytmittää suurten sormusten ja pronssiriipuksen kolahtelu pöytää vasten.
Lenin perustelee Poikabändin
“Me olemme vieneet kansalta Jumalan ja uskonnon. Meidän pitäisi antaa heille jotain tilalle. Voisiko se olla teatteri?”
Otso Kautto siteeraa vapaasti Leninin kirjeitä teatterintekijä Nikolai Jevreinoville, joka viestin saatuaan ryhtyi kehittämään näyttäviä teatteritapahtumia massoille.
Kautto ryydittää sitaatilla näkemystään siitä, miten keinotekoinen taiteen ja viihteen vastakkainasettelu on.
Ajatuksen valossa on ymmärrettävää, että suuren näyttämön syyskauden vetonaula on musikaalikomedia Poikabändi. Sen on valinnut ohjelmistoon Kauton edeltäjä Maarit Pyökäri.
Vaikka Kautto itse sanoo viihtyvänsä parhaiten vaarallisten ja huimapäisten ajatusten parissa, hän ylistää Poikabändiä oivana esimerkkinä modernista kansanteatterista. Sen lonkerot ulottuvat Kauton mukaan myös yhteiskunnallisen teatterin alueelle.
Poikabändi kertoo 1990-luvun laman aiheuttamasta taloudellisesta ahdingosta ja ihmisten tuotteistamisesta ToiBoys-yhtyeen kertomuksen kautta.
– Kansanteatteri syntyi osin vastalauseena hoviteatterille ja ylettömän viihteelliselle porvariston operettiteatterille. Siinä on aina ollut taiteellisen teatterin elementti mukana, Kautto luennoi.
Esityksen suosio ei kuitenkaan perustu sanomaan.
– Poikabändi on häpeämättömän viihteellinen, ja sen kuuluukin olla. Sen taiteellinen arvo on jossain muualla kuin siinä, että se artikuloisi yhteiskunnallisia asioita. En näe viihtymisessä mitään pahaa, tai naurussa mitään pinnallista. Nauruhan on välillä suunnattoman syvä voima.
Esityksissä ei säästellä pyrotekniikkaa tai poikabändikliseitä. Katsomossa tanssitaan mukana ja heilutetaan fanilakanoita, näyttämölle lentää villeimpinä iltoina jopa pikkuhousuja.
– Esitystaiteena Poikabändi tekee jotain, missä moni kokeellinen immersiivisen taiteen esitys on komeasti epäonnistunut. Esityksen supervoima on, että katsoja saa luvan leikkiä olevansa joku muu; hän saa lomaa elämästään ja itsestään.
Muussa ohjelmistossa näkyy Kauton kädenjälki, ja se on huomattavasti painavampi.
Nuoret ohjaajat isolle näyttämölle
TTT polkaisi syksyn käyntiin Linda Wallgrenin Juhannustansseilla, Sirkku Peltolan ihmisarvoa puolustavalla Koiran morsiamilla ja Tiina Puumalaisen Antigonella.
Nissä sukelletaan altaan syvään päähän vastapainona Poikabändin keveydelle.
– Antigonessa oli halu haastaa Poikabändi; siiinä on hyviä, vahvoja naisrooleja. Vähän arvelutti, että uskaltaako antiikin tragediaa enää tehdä, mutta yhtäkkiä se näyttäytyi todella ajankohtaisena tyttö vastaan patriarkka -asetelman takia.
Kauton aikaansaannosta on myös kolmekymppisten teatterintekijöiden vahva marssi suurelle näyttämölle.
Juhannustansseja seuraa keväällä Akse Petterssonin ohjaama Jeppe Niilonpoika. Pettersson ampaisi ohjaajasukupolvensa supertähdeksi viisi vuotta sitten Q-teatterin Kaspar Hauserilla.
Kauton mielestä TTT:n kaltaiset laitokset ovat tähän asti olleet turhan jähmeitä reagoimaan siihen, mitä alalla tapahtuu – on sitten kyse kotimaisesta vapaasta kentästä tai maailman merkittävistä näyttämöistä.
– Jeppe Niilonpojan myötä ohjelmistossa alkaa jo haiskahtaa jokin linja. Mulle on erittäin tärkeää, että nuoret ohjaajat pääsevät suurelle näyttämölle, ja heidän laatunsa tunnistetaan.
Juutalaisnainen Hitlerinä
Mitä pidemmälle kevääseen ohjelmiston esittelyssä mennään, sitä kovemmaksi Kauton vauhti kiihtyy. Pitkät kädet viuhtovat, ja hän kuulostaa vanhan ajan markkinoiden kauppamieheltä.
– Kun tuohon päälle laitetaan vielä David Mamet'n Karvas pala; #metoo-näytelmä, jota maailmalla on rakastettu vihata, niin alkaa selvitä, että taiteellinen taso on aika kova. Meillä on komediallinen kattaus hyvin ankarista aiheista.
Karvas pala on pohjoismainen kantaesitys Lontoossa viime kesänä päivänvalon saaneesta farssista, jossa fiktiivinen mediamoguli Barney Fein öykkäröi sarvikuonona #metoo-posliinikaupassa.
– Siinä on paljon kysymyksiä, jotka kannattaa kohdata. Toinen vaihtoehto olisi se, että tämä on vähän arveluttava esitys, josta jollekin tulee ehkä paha mieli, ja olisi turvallisempaa jättää tekemättä.
Kauton mielestä Karvas pala on hyvä esimerkki siitä, että hänellä ei ole aikomustakaan mielistellä tamperelaista teatteriyleisöä.
– Meidän pitää pystyä olemaan poliittisesti epäkorrekteja jopa suhteessa vakikatsojiimme. Meidän pitää olla viejänä näissä tansseissa.
Karvas pala voisi ilman vastapainoa haiskahtaa lausunnolle. Sen takia TTT:n keväässä nähdään myös Michael Baranin Hitler ja blondi. Siinä diktaattoria näyttelee Seela Sella. Blondi on hänen saksanpaimenkoiransa.
– Kuka muu pystyisi esittämään Hitleriä niin, että siihen tulee syvyyttä, eikä siitä tule parodiaa, kuin vanha juutalainen nainen?
Yhteistuotannoilla saadaan sitä, mitä ei itse osata tai ehditä
Ennen valintaansa Otso Kautto lupasi lisätä yhteistyötä vapaiden ryhmien kanssa. Sen lupauksen hän on lunastanut.
Suuri osa ensi-illoista on yhteistuotantoja, eikä ainoastaan pienten ryhmien, vaan myös suurten laitosten kanssa.
– Kansallisteatterin kanssa teemme Hitlerin ja Blondin. Kansallisteatteri muuten on valtionosuusjärjestelmän ulkopuolinen ryhmä.
Jänteen toisessa päässä on Teatteri Takomon kanssa tehtävä Ruusuruoska, joka pyörii jo Helsingissä. Esa Kirkkopellon ohjaus perustuu Alpo Jaakolan kulttisarjakuvaan.
– Esa on jalostanut parikymmentä vuotta kehollisuuden tutkimustaan, ja se materialisoituu esityksenä joka on ristiriidattomasti viihdyttävä ja taiteellisesti äärimmilleen viety. Ruusuruoskan tekeminen pelkästään TTT:hen olisi ollut jo yksin tuotantoaikataulujen takia hankalaa.
Yhteistuonnoilla taloon saadaan osaamista, jota siellä ei omasta takaa ole. Kautto itse on ohjannut Red Nose Companyn koomikoiden esittämän Don Quijoten, joka on yhteistuotanto Kauton aiemmin luotsaaman Quo Vadiksen sekä Turun ja Kuopion kaupunginteattereiden kanssa.
– Red Nose Companyn Mike ja Zin ovat vieneet draamaklovnerian niin pitkälle, ettei sellaista opita yhdessä tuotannossa. He kantavat mukanaan kokonaista esitystraditiota.
Yhteistyö tuo teatterin lavoille myös tähtiä, joita ihmiset haluavat nähdä.
– Marc Gassot esimerkiksi edustaa sellaista virtuositeettia, jota ei tarjoa kuin Marc Gassot.
On selvää, mitä Tampereen Työväen Teatteri yhteistuotannoista saa, mutta mitä se antaa vaihdossa?
Ainakin ison talon isot resurssit ryhmille, joiden työolosuhteita Kautto kuvailee enimmäkseen käsittämättömän kurjiksi.
– Vapaalla kentällä tehdään töitä usein ilman palkkaa, tai uskomattoman huonosti palkattuina, rakkaudesta lajiin. On mukavaa, jos voimme hetkellisesti auttaa.
Hetken helpotus ei kuitenkaan Kauton mielestä riitä.
Vapaiden ryhmien kurjuuteen helpotusta
Yhteistuotannot kuormittavat tällä hetkellä teatteria. Ne vievät aikaa ja resursseja suhteessa paljon, sillä niitä tehdään normaalin toiminnan rinnalla, eikä niiden toteuttamiseen ole toimivaa rakennetta.
Kauton kunnianhimoinen tavoite on luoda sellainen. Asia on työn alla. Kokemukset yhdessä tekemisestä kirjataan ja analysoidaan.
– Meidän on tehtävä tämä livelaboratorion kautta, koska meiltä puuttuu dataa. Me törmätään koko ajan ongelmiin ja ihmeellisiin hienouksiin, joita yhdessä tekeminen tuottaa.
Yhteistuotannoissa suuren talon suuret resurssit hyödyttävät olemassaolostaan kamppailevaa vapaata kenttää vain hetkellisesti.
– Laitosteattereiden ulkopuolella tehdään 80 prosenttia teatterista.
Varsinainen verkonpaikkaus ja toimeentulon turvaaminen on valtion tehtävä, Kautto huomauttaa.
– Meidän lähtökohtamme on taiteellinen. Voimme kuitenkin omalla panoksellamme vaikuttaa siihen, että systeemi kehittyy.
"Rahan ajattelusta tulee liian helposti yhteisön huoli"
Muutokseen tarvitaan paitsi rohkeaa ohjelmistoajattelua, yhteistyötä ja yhteistuotantoja, niin myös raakaa rahaa, Kautto summaa.
Viime vuosien loputon säästösavotta on lamaannuttanut ajattelua ja jäädyttänyt investoinnit pitkäksi aikaa. TTT:n valtionosuuksia leikattiin 800 000 eurolla vajaat neljä vuotta sitten. Talouskurimuksesta seurasi irtisanomisia, osa-aikaistamisia ja koko henkilökunnan lomautus.
Kautto toivoo, että nälkävuodet olisivat viimein taaksejäänyttä elämää.
– Ei voida kehittää, jos jatkuvasti näivetetään, Kautto puuskahtaa.
Tulevaisuushuoli elää TTT:n käytävillä edelleen, vaikka pahin on ohi. Luovuus ei siitä Kauton mielestä ole kärsinyt, mutta onni onnistumisista kyllä.
– Rakenteiden kehittäminen on tähän asti tapahtunut ainoastaan selviytymisen ehdoilla. Liian moni miettii, tuleeko taas yyteet, jos joku juttu ei myy. Rahan ajattelusta tulee helposti koko yhteisön huoli, eikä vain niiden, joille siitä maksetaan.
"Taiteen tukemisen pitää perustua laatuun"
TTT:n ahdinkoa syvensi pitkään ilmassa leijunut uhka talon valtionosuuksien yli kahden miljoonan euron leikkauksista. Se on nyt vältetty.
Uusi hallitus kirjasi ohjelmaansa TTT:n aseman ja rahoituksen turvaamisen yhtenä kansallisista päänäyttämöistä. Kautto huomauttaa, että kirjaus ei näy vielä varmistettuna rahoituksena.
– Ei sitä leikkausten Pandoran lipasta ole lopullisesti suljettu. Meidän pitää perustella jatkuvasti, miksi tällaista taloa pitää tukea. Minusta se on ihan oikein.
Olemassaolon oikeutus, valtionavut ja asema kansallisnäyttämönä pitää Kauton mielestä ansaita ennen kaikkea tekemällä tasokasta teatteria.
– Taiteen tukeminen vain koska se on taidetta ei ole perusteltua. Sen pitää lähteä laadusta ja siitä, että me pystymme näyttämään millaista teatteria tästä rakennetaan.
Valtion pitää panostaa Tampereen Työväen Teatteriin paitsi kovan taiteellisen tason niin myös talon ainutlaatuisen tehtävän takia, Kautto huomauttaa.
– Kun uhka valtionosuuksien leikkauksista räjähti silmille, meillä oli ohjelmistossa teatterin kotikirjailijan, Sirkku Peltolan Tytöt 1918. Sillä oli suuri painoarvo; pystyimme näyttämään, että yhteiskunnallinen teatteritaide voi olla myös myyvää.
.
"Ohjelmiston teko on nuorallakävelyä rasvatulla vaijerilla"
Kunnianhimoisesta ohjelmistosta huolimatta TTT:stä ei ole tarkoitus tehdä valistuneen etujoukon eksklusiivista kerhoa. Kansanteatteri tarkoittaa monipuolista ja monimielistä teatteria, Kautto maalailee.
– Ihmisillehän me tehdään, ja jossain mielessä ihmisten ehdoilla, vaikka emme kysykään, mitä saisi olla. Meidän pitää jatkuvasti etsiä sitä pistettä, jossa tekemisen intohimot ja katsojien kiinnostus kohtaavat.
Kautto kuvailee ohjelmiston rakentamista nuorallakävelyksi rasvatulla vaijerilla.
On löydettävä täydellinen voimasuhde taiteen ja viihteen välille, on tarjottava sopivasti tuttua ja vierasta. On tasapainoiltava sen välillä, että pidetään huolta varttuneesta yleisöstä, ja saadaan samalla uutta.
– Varmasti tulee horjahduksia, ja silloin voi lipsahtaa kahareisin sen vaijerin päälle. Toivottavasti siitä ei tule pysyviä vammoja.
Isot porukat elättävät etenkin suurta näyttämöä. Ne varaavat teatterireissunsa usein siltä pohjalta, ettei kukaan pahoita mieltään. Ryhmänjohtaja valitsee herkästi esityksen, joka eniten muistuttaa sitä, mistä viimeksi tykättiin. Muuten paluubussissa maakuntaan voi olla ikävä tunnelma.
Otso Kautto ei näe varman päälle pelaamisessa mitään pahaa. Pettymyksen pelossa uudet elämykset voivat kuitenkin jäädä kokematta. Siksi Kautto rohkaisee katsojia loikkaamaan kohti tuntematonta.
– Kun haetaan toisintoa jo koetulle, katsotaan tavallaan taaksepäin. Kun presidentti Tarja Halonen näki tulevan ohjelmistomme, hän sanoi, että tässä on paljon sellaista, mihin ihmiset eivät ole välttämättä tottuneet. Sitten hän ehdotti meille mainoslausetta.
Mikä se on?
– Maista edes!