Itä-Suomen yliopiston ruokaloissa ei olla luopumassa täysin naudanlihasta.
Helsingin yliopiston ravintolat ovat päättäneet lopettaa naudanlihan käytön ja korvata sen jatkossa yhä enemmän esimerkiksi kasviksilla.
Itä-Suomen yliopiston ruokailuista vastaavaasta Fazer Food Service Oy:stä kerrotaan, että punaisen lihan käyttö vähenee, mutta naudasta ei luovuta.
Kasvisruoan osuus lisääntyy ja myös kaurapohjaisia tuotteita tulee tarjolle koko ajan enemmän.
Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella Helsingin yliopiston ravintoloiden päätös luopua naudanlihasta ei herättänyt suuria tunteita.
– Minusta täällä on tarjolla tosi hyviä kasvisruokia, että en ole ajatellut, että tarjonta jotenkin radikaalisti muuttuisi siitä, sanoo Tiina.
– Eipä tuo minussa mitään erityisiä ajatuksia herätä. Syön lihaa, mutta myös kasvisruokaa. Ainahan sitä on syöty, mitä on tarjottu, tuumaa Susanna.