Laulaja Frederik eli Ilkka Sysimetsä lopettaa uransa. Hän aikoo ensi vuoden syksynä tehdä jäähyväiskiertueen.
Hän on tullut tunnetuksi monista hittibiiseistään, joita on ovat muun muassa Titanic, Kolmekymppinen ja Harva meistä on rautaa.
Ensimmäisen kultalevynsä hän sai 40 vuotta sitten julkaistusta Tsingis Khan -levystään.
Frederikin ura alkoi 1960-luvulla, jolloin hän esiintyi esimerkiksi Tapani Kansan taustayhtyeessä. Läpimurron hän teki vuonna 1970 Syksyn sävel -kilpailussa Kari Kuuvan sävelmällä Jos jotain yrittää. Kappale tunnetaan paremmin nimellä Harva meistä on rautaa. Kilpailun voitti tuolloin Irwin ja Frederik jäi kolmanneksi.
Sittemmin Frederik on ansainnut pitkällä urallaan kuusitoista kultalevyä ja viisi timanttilevyä.
74-vuotias artisti on kutsunut itseään "junttidiscon kuninkaaksi". Aiemmin hänellä oli machompi maine. Frederik on kertonut, että machon maine oli aikoinaan levy-yhtiön toive ja tekemällä tehty.
- Olen keventänyt machoilua ja siirtynyt junttidiskon kuninkaaksi. Laulan dance- ja diskokappaleita, joissa on hauskoja sanoituksia. Olen rillumareikulttuurin viimeinen mohikaani, Frederik kertoi Ylen haastattelussa vuonna 2010.
Keskustele aiheesta kello 22:een saakka.
Lue lisää