Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Nuoret sotkevat ja öykkäröivät Laukaan kirjastossa

Kirjastotoimenjohtajan mukaan ongelmia ovat aiheuttaneet yläkouluikäiset.

Roskia lattialla.
Suklaakääreet eivät jaksaneet roskakoriin asti. Kuva: Laukaan kirjasto
  • Antti Seppälä

Laukaan pääkirjastossa on vahingoitettu kalusteita, roskattu, huudeltu ja nimitelty henkilökuntaa.

Laukaan kirjastotoimenjohtaja Risto Heikkisen mukaan asialla ovat olleet lähinnä yläkouluikäiset nuoret.

– Nuorille on annettu mahdollisuus nauttia eväitään aulassa. Vaikka siinä on roskikset vieressä, kummasti roskat tahtovat päätyä jonnekin muualle, Heikkinen kertoo.

Samalla on sotkettu myös kirjaston kalusteita.

Sotkettu istuin.
Kuva: Laukaan kirjasto

– Kirjasto on kunnan yhteinen olohuone, ja kyllä tämä kovasti sen viihtyisyyteen vaikuttaa. Työntekijöiden kannalta tämä on vähintään epämukavaa, ja mahdollisesti työsuojeluasia, sanoo Heikkinen.

Laukaan kirjasto on joutunut kutsumaan paikalle vartijan, ja jatkotoimet ovat pohdinnassa.

Heikkinen on kysellyt, onko vastaavaa myös muualla maakunnassa, ja ainakin Jämsässä on hänen mukaansa ollut vastaavaa ongelmaa. Jämsän Seutu kertoi ongelmista jo alkuvuodesta 2018. Uuraisilla taas on ollut ongelmaa lisääntyneen järjestelytyön kanssa.