Antti Rinne on kääntänyt Suomen talouspolitiikan suuntaa vasemmalle, kirjoittaa politiikan toimittaja Pekka Kinnunen.
Ylen vaalikoneessa ennen viime kevään eduskuntavaaleja Rinne nimesi poliittisiksi esikuvikseen Rafael Paasion ja Olof Palmen.
Tänään julkaistussa Matti Mörttisen ja Lauri Nurmen kirjoittamassa Antti Rinne – koko tarina -kirjassa kerrotaan, että Rinteen poliittista ajattelua hallitsee historiatietoisuus. Hän analysoi päivittäisessä arjessaan, mitä poliittisen työväenliikkeen on tehtävä menestyäkseen tulevaisuudessa.
Mieluisin hallituspohja näkyi Ylen vaalikoneessa
Rinteen kotimainen esikuva, Rafael Paasio (1903–80), johti SDP:tä vuosina 1963–75. Hän yhdisti Väinö Tannerin (1881–1966) puheenjohtajakaudella (1957–1963) kahtia jakautuneen SDP:n ja palautti demarit pääministeripuolueeksi vuonna 1966.
Puoluejohtajana Rafael Paasio linjasi SDP:tä "pari piirua vasemmalle". Tämä SDP:n sisäisessä keskustelussa usein käytetty määritelmä kuvaa hyvin myös Rinteen tuomaa muutosta SDP:n politiikkaan.
Ylen vaalikoneessa Rinteen vastaukset olivat SDP:n lisäksi lähimpänä vihreiden, vasemmistoliiton, keskustan, SKP:n (Suomen kommunistinen puolue) ja RKP:n ehdokkaiden vastauksia.
Kokoomus löytyy vertailussa sijalta 14 ja perussuomalaiset sijalta 19, joten Rinteen mieluisimman hallituspohjan voi nähdä jo viime kevään vaalikonevastauksista.
– Alkiolainen maalaisliitto on ollut lähellä työväenliikkeen ajattelua, mikä on auttanut hyvinvointivaltion rakentamisessa. Ensimmäisen kerran sotien jälkeen keskustasta tuli oikeistopuolue Juha Sipilän aikana, Rinne arvioi Mörttisen ja Nurmen kirjassa.
Muutos alkoi kevään 2014 puoluekokouksesta
Antti Rinne – koko tarina -kirjassa kerrotaan, miten Rinne nousi toukokuussa 2014 SDP:n puheenjohtajaksi.
Rinne haastoi puoluejohtajana ja valtiovarainministerinä toimineen Jutta Urpilaisen ja kukisti hänet Seinäjoen puoluekokouksen äänestyksessä niukasti äänin 257–243.
Puheenjohtajakisassa Rinne ja hänen tukijansa halusivat muutosta SDP:n talouspoliittiseen linjaan, jonka katsottiin myötäilevän liikaa kokoomuksen näkemyksiä. Urpilaisen linjaan tyytymättömät halusivat pääministerin, joka ei pelkäisi haastaa kokoomuslaista taloushegemoniaa.
– Jonkun helvetti piti antautua kilpailemaan puheenjohtajan paikasta, jotta muutos oli mahdollinen, Rinne kuvailee talven 2014 tunnelmia.
Erkki Tuomiojasta ei tullut koskaan puoluejohtajaa
Rinne ei ollut keväällä 2014 ensimmäistä kertaa liikkeellä demareiden suuntataistossa.
Rinne ja Mäntsälän demarit kannustivat SDP:n vasemman laidan suosikkia Erkki Tuomiojaa haastamaan Paavo Lipposen oikeistolinjaa toukokuun 1999 puoluekokouksessa. Tuomioja väisti sillä kertaa kisan, kun SDP voitti niukasti eduskuntavaalit ja Lipponen sai jatkaa pääministerinä.
Kolme vuotta myöhemmin Tuomioja haastoi Lipposen, mutta Erityisalojen toimihenkilöliiton (Erton) puheenjohtajaksi valittu Rinne oli omaksunut ammattiyhdistysjohtajan roolin eikä hän enää puuttunut puolueen linjariitoihin.
Kevään 2002 puoluekokouksessa Rinne äänesti lopulta Lipposta.
Puoluekokousedustajana Rinne oli seuraavan kerran vasta kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 2012, jolloin hän oli myös ehdolla varapuheenjohtajaksi, mutta kannatus jäi vielä silloin heikoksi.
Rinteen poliittinen linja: "Köyhät kyykystä"
Jutta Urpilainen oli noussut SDP:n johtoon keväällä 2008. Hän veti hajurakoa ammattiyhdistysliikkeeseen ja korosti, että SDP ei ole SAK.
Demarit jäivät kevään 2011 eduskuntavaaleissa kokoomuksen jälkeen kakkoseksi ja Urpilaisen toiminta Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen valtiovarainministerinä herätti arvostelua SDP:n sisällä.
Antti Rinne oli käynyt vuoden 1999 eduskuntavaaleissa kampanjaa tunnuksella: "köyhät kyykystä". 2010-luvun alussa hän seurasi SDP:n tapahtumia puolueen ay-toimikunnassa ja talouspoliittisessa työryhmässä.
– Minusta näytti siltä, että puolueessa kamppailivat vanhoillinen mutta vasemmistolainen suunta ja liberaali mutta hyvin oikeistolainen suuntaus, Rinne kertoo.
Antti Rinteen kolmas tie näkyy hallituksessa
SDP:n sisäinen kamppailu kulminoitui Rinteen mukaan talouspolitiikassa ja suhtautumisessa hyvinvointivaltioon.
– Toinen porukka uskoi järjestelmään ja piti kiinni siitä, mitä oli joskus luotu näkemättä sitä, että maailma muuttuu ympärillä ja pitää uudistua. Toisen porukan voi kiteyttää siten, että Jutta puhui hyvinvointivaltion harvennushakkuista tilanteessa, jossa työttömien ja heikosti toimeentulevien ihmisten määrä kasvoi, Rinne kiteyttää linjaerot.
Rinteen kampanjapäällikkö, puolueen ja ammattiyhdistysliikkeen monissa tehtävissä vaikuttanut Vesa Mauriala arvioi, että ammattiyhdistysliikkeessä toimiva demari sijoittuu lipposlaisten oikeistodemareiden ja tuomiojalaisten vasemmistodemareiden välille.
– Hän ymmärtää talouspolitiikassa elinkeinoelämän tarpeita, mutta seisoo sosiaalipolitiikassa keskilinjasta vasemmalla, Mauriala määrittelee.
SDP:n sisäisessä väännössä Rinne hahmotteli puolueelle omaa vaihtoehtoaan, jossa yhdistyisivät hyvinvointivaltion kunnianpalautus ja arvoliberaali uudistuspolitiikka. Tämän linjan voi nähdä jatkuvan myös Rinteen hallituksen ohjelmassa.
Antti Rinne – koko tarina -kirjan kustantaja on Into Kustannus.
Lue myös: