Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Elokuvamoguli Robert Evans on kuollut

Evans muistetaan useista hittielokuvista.

Robert Evans kuvattuna vuonna 2010.
Tuottaja Robert Evans kuvattuna vuonna 2010. Hän kuoli 89-vuotiaana. Kuva: Paul Buck / EPA
  • Ismo Savolainen

Legendaarinen elokuvatuottaja Robert Evans on kuollut 89-vuotiaana. Evans muistetaan erityisesti hittielokuvien tuottajana, joka niillä pelasti Paramount Pictures -elokuvayhtiön. Hänet nimitettiin 36-vuotiaana Paramountin päätuottajaksi.

Näitä hittielokuvia olivat esimerkiksi Roman Polanskin ohjaama Rosemaryn painajainen vuodelta 1968 ja Francis Ford Coppolan ohjaamat kaksi ensimmäistä Kummisetä -elokuvaa.

– Evansilla oli voimakas vaisto, josta osoituksena on pitkä lista menestyselokuvia, totesi Coppola kuultuaan Evansin kuolleen.

Coppola korosti myös Evansin suurta oivallusta, että Kummisetä voi olla jopa 2 tuntia 45 minuuttia pitkä.

Evans sai ainoan Oscar-ehdokkuutensa tuottamastaan elokuvasta Chinatown, joka oli jälleen Polanskin ohjaama.