Suonenjoen Onkilammella ui vielä keväällä kaksi valkoista laulujoutsenta. Luontokuvaaja Olli Korhonen kävi kuvaamassa lammella usein, sillä se on hyvin kaunis paikka.
Ensin kaikki vaikutti olevan kunnossa. Linnut söivät ja liikkuivat normaalisti.
– Seurasin niiden elämää. Loppu oli aika surullinen, Korhonen sanoo.
Vähitellen naarasjoutsen alkoi ravistella päätään oudosti. Sitten se lopetti syömisen.
– Pää alkoi nuokkumaan. Lintu ei pystynyt pitämään sitä ylhäällä, vaikka se yritti ilmeisesti juoda vettä, Korhonen sanoo.
Lopulta naaras löytyi kuolleena rannalta, missä se nojasi päällään mättääseen.
Korhonen toimitti linnun Ruokaviraston tutkittavaksi Ouluun. Hänelle kerrottiin, että lintu oli kuollut lyijymyrkytykseen. Epäselväksi jäi, oliko lintu syönyt hauleja, vai saanut lyijyn ravinnostaan.
Ely-keskukset eri mieltä tilanteen vakavuudesta
Ruokavirasto sai tutkittavakseen ensimmäisen Onkilammella oudosti kuolleen joutsenen vuonna 2015 ja toisen heti seuraavana vuonna. Molempien joutsenten kuolinsyy oli lyijymyrkytys.
Syykin on selvillä; Suonenjoen Onkilammen rannalla ja Lintharjun pohjavesialueella sijaitsi haulikkoammuntarata vuosina 1964–2008.
Suonenjoen kaupunki ja Pirkanmaan ely-keskus selvittivät alueen ympäristöriskejä ja puhdistustarvetta syksyllä 2017. Tutkimuksissa otettiin näytteitä maaperästä, vesikasvillisuudesta ja vedestä.
Tutkimuksen lopputulema oli, että vanhasta haulikkoampumaradasta ei aiheudu merkittäviä ympäristö- tai terveysriskejä. Vettä voi juoda ja lammen kaloja syödä turvallisesti. Alueella ei myöskään tarvitse tehdä kunnostustöitä.
Pohjois-Savon ely-keskus on joutsenten osalta toista mieltä.
– Meidän mielestämme ei pitäisi puhua riskienhallinnasta vaan todetun haitan hallinnasta, sanoo ympäristönsuojelun erityisasiantuntija Jorma Lappalainen.
Onkilampi on vaarallinen vain joutsenille
Pohjois-Savon ely-keskus otti alueella omat näytteet vesikasveista, joita joutsenet käyttävät ravinnokseen.
– Yllätyksemme oli suunnaton, koska kasvien juurissa oli jopa 5 grammaa lyijyä kiloa kohti. Se on aika huikea pitoisuus, Lappalainen sanoo.
Lappalaisen mukaan juuressa oleva lyijy selittää, miksi muut alueen linnut tai kalat eivät saa myrkytysoireita. Joutsenilla on voimaa repiä juuret syvältä. Toinen vaihtoehto on, että linnut syövät löytämiään hauleja.
Lappalainen muistuttaa, että Onkilampi on pohjavettä purkava lampi. Sen vuoksi alueella ei voi tehdä massiivisia toimenpiteitä, jotka saattaisivat muuttaa pohjaveden olosuhteita. Suurin riski on, että lyijy liukenee pohjaveteen.
Yksi tapa auttaa olisi peittää osa lammesta hiekalla, jolloin joutsenet eivät enää pääsisi käsiksi kasveihin.
Ensi keväänä lammelle saattaa tulla uusi joutsenpari.
– Minä toivon, että tuleva kevät on viimeinen kevät. Asiassa tehdään ensi vuonna päätöksiä, Lappalainen sanoo.
Onkilammen joutsenista kirjoitti ensimmäisenä Suomen Luonto.
Lyijyhaulit aiheuttavat lyijymyrkytyksiä joutsenten lisäksi myös kotkille. Mitä mieltä olet lyijyhaulien käytöstä metsästyksessä ja ampumaharrastuksessa? Aiheesta voi keskustella klo 23.00 saakka.
Lue myös:
Helsingin kuolleet ja sairaat joutsenet ihmetyttivät – syyksi varmistui lyijymyrkytys
Vesilintujen metsästäjillä on edelleen lyijyhauleja käytössä
Merikotkien yleisimmät kuolinsyyt: luonnollinen kuolema ja lyijymyrkytys