Kalle Päätalon elämästä ja tuotannosta riittää ammennettavaa yhä uusille sukupolville.
Kuluvana syksynä Päätaloa lähestytään esimerkiksi Karoliina Timosen Kirjeitä Iijoelle -teoksessa, ja Antti Heikkisen Kalliopoika -kirjassa, jonka teossa Päätalon tytär Riitta ja tyttärentytär Vilja Päätalo ovat avustaneet.
Tytär ja lapsenlapsi kokevat, että vaikka he eivät varsinaisesti tutki Päätaloa, on heidän omaksumansa tutkijan neutraali näkökulma auttanut pitämään etäisyyttä häpeän tunnetta synnyttäviin osuuksiin Päätalon teksteissä.
Esimerkiksi Kalle Päätalon avoimuus Iijoki-sarjassa käsitellyistä sukupuolitaudeista ja seksuaalisuudesta eivät erityisemmin häiritse teoksiin paneutuneita lähiomaisia.
Riitta Päätalo korostaa, että hän ei tunne Päätaloa edellä mainitun sarjan alkuvuosilta, vaan vasta omilta lapsuusvuosiltaan, jolloin hänen isänsä oli jo kirjailija. Päätalon syntymästä tulee 11. marraskuutta kuluneeksi 100 vuotta.
– Meille on nyt olemassa kolme Kalle Päätaloa: tutkimuksen Päätalo, kirjan Päätalo sekä oma isä ja vaari, Riitta Päätalo kuvailee.
Vilja Päätalo puolestaan ei ehtinyt tutustua isoisäänsä henkilökohtaisesti kovin hyvin. Häntä hieman jopa huvittaa, miksi joku vapaaehtoisesti halusi muistella kauheimpia kuppahoitoja yksityiskohtaisesti.
– Toisaalta on tärkeää pystyä puhumaan tällaisista asioista suoraan ja kaunistelematta, Vilja Päätalo toteaa.
Kirjat eivät ole päästäneet omaisia helpolla
Riitta Päätalon mukaan kodin äänimaiseman liittyi isän kirjoituskoneen naputus yläkerran huoneessa. Kirjoitustyö näkyi myös Kalle Päätalon käytöksessä ja kuului puheissa.
– Elettiin aina sitä kirjan kohtaa, mitä hän oli työstämässä. Se näkyi myös ahdistuksena joka isälle tuli, kun hän kävi läpi vanhoja asioita, Riitta Päätalo muistelee.
Vilja Päätalon elämää kirjailijan kuuluisuus on sävyttänyt monin tavoin. Pienestä pitäen hän on saanut selvitellä sukulaisuuttaan kirjailijaan sukunimensä vuoksi.
– Olin kahdeksan vanha, kun vaari kuoli. Iltapäivälehden kannessa oli kuva hautajaisista, ja minäkin esiinnyin siinä. En osannut ihmetellä, etteikö kaikkien vaarien hautajaiset olekaan lehdessä.
Peräti 26-osaisen Iijoki-sarjan Vilja luki läpi vasta yliopisto-opiskelijana joitakin vuosia sitten. Hän piti urakastaan myös julkista blogia. Luku-urakka oli hänen mukaansa rankka ja pitkä.
– Lukemiseen meni puolitoista vuotta. Kaikki pahimmat ja herkimmät asiat oli käyty läpi jo aikaisemmin kotona, mutta kerronnan tarkkuus tuntui joskus pahalta, Vilja Päätalo tunnustaa.
Riitta Päätalo kertoo jättäneensä Iijoki-sarjan lukemisen kesken kohdassa, jossa Kalle Päätalo kertoo itsemurhayrityksestään.
– Tuli sellainen tunne, että nyt riittää tätä, kiitos. En ole jatkanut siitä.
Terapiaa kovia kokeneille
Aiemmin on arvioitu, että Kalle Päätalo kirjoitti osin kostaakseen kokemiaan vääryyksiä. Omaisten mielestä kirjat ovat kuitenkin suurelta osin myös terapiaa.
Psykologikoulutuksen hankkinut Riitta Päätalo uskoo, että monet sodan ja jälleenrakennuskauden rankat ajat kokeneet naiset ja miehet ovat saaneet Päätalon kirjoista apua vaikeiden elämänvaiheiden ja traumojen käsittelyyn.
Häpeää ja syyllisyyden tunteita aiheuttaneista tapahtumista kirjoittaminen on omaisten mielestä toiminut selvästi terapiana Kalle Päätalolle itselleen.
– Ehkä ilman sitä hän ei olisi jaksanut elää niin vanhaksi, Riitta Päätalo uskoo.
Lue lisää: Päätalo, proosan puurtaja