Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Google teki sopimuksen terveysjätin kanssa ja sai pääsyn miljoonien amerikkalaisten terveystietoihin – potilaiden tietämättä

Potilaille ei sopimuksen mukaan tarvitse kertoa, että muun muassa heidän henkilötietonsa ja jopa laboratoriotuloksensa päätyvät Googlelle.

St. Johnin sairaalan leikkaushuone Detroitissa, Michiganissa.
St. Johnin sairaalan leikkaussali Detroitissa, Michiganissa. Kuva: AOP
  • Inka Haukka

Googlelle avautuu pääsy jopa 50 miljoonan yhdysvaltalaisen potilastietoihin sen jälkeen, kun yhtiö teki sopimuksen Yhdysvaltain suurimpiin terveysjätteihin kuuluvan Ascension-ketjun kanssa.

Google saa sopimuksen myötä tietoonsa potilaiden nimet, syntymäajat, osoitteet, sairaalakäynnit, laboratoriotulokset ja diagnoosit.

Potilaille ja lääkäreille ei tarvitse kertoa, että heidän tietonsa päätyvät Googlelle. Googlen mukaan kyse on ”normaalista käytännöstä.”

Projekti Nightingaleksi kutsutusta tietojenluovutussopimuksesta kirjoittavat muun muassa Wall Street Journal, BBC ja Guardian.

Wall Street Journalin mukaan potilaiden laajamittainen tietojenluovutus Googlelle käynnistyi jo viime vuonna, ja sitä on laajennettu kuluneen kesän aikana.

Kun valtava tietojensiirtourakka on saatu päätökseen ensi maaliskuussa, on Googlelle siirtynyt kaikkiaan 50 miljoonan amerikkalaisen potilastiedot 21 eri osavaltiossa. Jo tähän mennessä Ascension on antanut noin kymmenen miljoonan amerikkalaisen potilastiedot Googlelle.

"Vie potilailta määräysvallan omista terveystiedoistaan"

Google vakuuttaa, ettei potilastietoja yhdistetä yhtiön hallussa jo olevaan kuluttajadataan.

Ascension puolestaan sanoo, että sopimuksen myötä potilashoitoa voidaan tehostaa. Lisäksi lääkäreiden työ helpottuu, kun tekoälyyn liittyviä työkaluja saadaan kehitettyä, sanoo Ascension.

Ascension on Yhdysvaltain toiseksi suurin terveyspalvelujen tuottaja, joka pyörittää maassa 2 600 sairaalaa ja klinikkaa.

Projekti on saanut jo tuoreeltaan runsaasti osakseen arvostelua. Sen katsotaan vievän potilailta määräysvallan omista terveystiedoistaan.

Professori Jane Kaye Oxfordin yliopistosta sanoo, että yksityisten ja julkisten palveluntarjoajien tekemien sopimusten ongelmana on se, että niistä puuttuu läpinäkyvyys. Näin siksi, että sopimukset ovat luottamuksellisia.

– Google sanoo, etteivät he yhdistä terveystietoja yhtiön muuhun dataan. Kuitenkin yhtiö jalostaa jatkuvasti algoritmejaan ja pohtii, miten käyttää niitä markkina-asemansa parantamiseksi, muistuttaa Kaye.

Tiettävästi suurin alalla tehty tietojenluovutussopimus

Tietojenluovutussopimuksen yksityiskohtia Guardianille vuotanut ilmiantaja kuvaili, kuinka moni amerikkalainen ei haluaisi paljastaa omalle lääkärille edes painoaan.

– Haluaisitko sinä, että kaikkein henkilökohtaisimmat tietosi siirrettäisiin Googlelle? Uskon, että suuri osa ihmisistä vastustaa tätä, hän sanoi.

Terveyspalvelujen tuottajilla on kasvava paine parantaa tuottavuuttaan ja kohentaa hoidon tasoa. Moni taho hakee apua haasteisiinsa tekoälystä. Tämä kuitenkin on aiheuttanut huolta siitä, miten vastuullisesti potilaiden arkaluontoisia tietoja käsitellään.

Guardianin mukaan Googlen ja Ascension-yhtiön solmima tietojenluovutussopimus on tiettävästi suurin koskaan terveysalalla tehty. Osapuolet kertoivat siitä maanantaina.

Lue myös:

Guardian: Google's secret cache of medical data includes names and full details of millions – whistleblower

BBC: Project Nightingale: Google accesses trove of US patient data

WSJ: Google’s ‘Project Nightingale’ Gathers Personal Health Data on Millions of Americans

Korvattu sana "keinotekoinen äly" sanalla "tekoäly".