Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Suomenpystykorvien sukutaulut selvitettiin 1800-luvulle saakka – tietokannasta löytyy yli 78 000 kansalliskoiran tiedot

Luonnonkannasta syntynyt suomenpystykorva kulki muinaisten suomalaisten rinnalla jo ennen vaellusta nykyisen Suomen alueelle.

Suomenpystykorva
Suomenpystykorva kuvattuna Lapissa. Kuva: AOP
  • Mikko Leppänen

Suomalaiset koira-asiantuntijat ovat selvittäneet suomenpystykorvien sukutaulut 1800-luvulle asti, kertoo Suomen Kennelliitto.

Kennelliitto sanoo tiedotteessaan, että monivuotinen projekti on tuottanut kansainvälisesti merkittäviä tuloksia.

Liiton ylläpitämässä Jalostustietojärjestelmässä on yhteensä yli 78 000 suomenpystykorvan varmistetut sukutaulut, jotka yltävät parhaimmillaan 1800-luvulle saakka. Projektissa sukutauluihin lisätyt, virallisesti rekisteröimättömät koirat, on merkitty sukupuukoiriksi.

Kennelliiton mukaan missään muualla maailmassa ei ole koottu näin kattavasti tietoja yksittäisestä koirarodusta.

Suomenpystykorva on maamme kansalliskoira. Alkuperäinen rotu on syntynyt luonnonkannasta ilman risteytyksiä. Kennelliiton mukaan suomenpystykorva on kuulunut kantasuomalaisten elämään jo ennen vaellusta nykyisen Suomen alueelle.

Haukkuvasta lintukoirasta pystykorvaksi

Historiallisesti suomenpystykorva on auttanut suomalaisia ravinnon ja turkisten hankinnassa sekä toiminut vahtikoirana. Rotu on esiintynyt luolamaalauksissa, Kalevalassa, saduissa sekä käsityöesineissä.

Suomen Kennelklubin rotukirjaan merkittiin "suomalainen haukkuva lintukoira" vuonna 1892. Uusittu rotumääritelmä hyväksyttiin vuonna 1897. Tuolloin koirarodun nimeksi muutettiin suomalainen pystykorva.

Jo 1930-luvulla suomenpystykorvaa voitiin pitää vakiintuneena rotuna. Siitä tehtiin Suomen kansalliskoira vuonna 1979.

Suomen Kennelliitto, Suomen Metsästäjäliitto ja Suomen Pystykorvajärjestö pyrkivät saamaan pystykorvalla metsästyksen Unescon aineettomien kulttuuriperintöjen luetteloon.