Fuengirolan rantakadulla kohoaa vieriviereen rakennettujen hotellien rivistö. Hannu Hallamaa kaartaa Rafaelin aukion lähettyville ja huikkaa paikallisille taksikuskeille tervehdyksen: buenos días. Hallamaa on nähnyt hotellien rakentumisen ja sen, kuinka turistit alkoivat hiljalleen löytää aurinkoisen Andalusian.
– Ai mikä on muuttunut? Ihan kaikki!
Mies katsoo lapsuudesta tuttua maisemaa. Hän aloittaa uskomattoman tarinansa. Miten ihmeessä suomalainen perhe löysi tiensä Espanjan aurinkoisimpaan ja vielä tuntemattomaan kolkkaan 1940-luvun lopussa?
Syksyllä 1944 kotimaan hylkääminen oli ainoa vaihtoehto. Isä ja yli 700 muuta tiesivät liikaa.
Aamuhämärän turvin Pohjanlahden yli
Hannu Hallamaan isä, eversti Reino Hallamaa ja hänen kollegansa Aladár Paasonen olivat keskeisessä roolissa, kun radiotiedustelu aloitettiin Suomessa vuonna 1927.
Reino Hallamaan kehittämä tiedustelutaito antoi Suomelle etulyöntiaseman talvisodan mottitaisteluissa Laatokan Karjalassa ja Raatteentiellä. Olipa hänellä näppinsä pelissä myös siinä, että saksalaiset saivat syyskuussa 1942 tiedon liittoutuneiden suursaattueesta ja upottivat 13 rahtilaivaa, joiden lastina oli muun muassa panssarivaunuja ja lentokoneita.
Syyskuussa tuli tarkalleen 75 vuotta siitä, kun Hallamaat siirtyivät Ruotsiin osana Stella Polaris -operaatiota. Suomen tiedustelukalustoa vietiin turvaan tiedustelun jatkamiseksi siltä varalta, että Suomi miehitettäisiin.
Reino Hallamaan raskaana oleva Brita-vaimo haettiin pariskunnan vuokra-asunnosta kapsäkkiensä kera autolla Närpiöön, josta hän matkasi aamupimeän turvin laivalla Pohjanlahden yli länsinaapuriin. Vain pari päivää aiemmin Suomi oli allekirjoittanut Moskovassa rauhanehdot ja jatkosota päättyi.
Hallamaat eivät olleet ainoita lähtijöitä. Puulaatikoihin pakatun tiedustelukaluston, koodien ja arkiston mukana laivat veivät yli 700 tiedusteluun osallistunutta perheineen. Ruotsissa oli oletettu, että maahan tulee korkeintaan muutama kymmenen tiedustelujohtajaa. Stella Polariksen väki, stellistit, eivät halunneet riskeerata jättämällä taakseen ketään panttivangiksi kelpaavaa.
Kaluston, arkiston ja tiedustelijoiden avulla vastarintatoimintaa olisi voitu sissisotatilanteessa johtaa Ruotsista käsin. Niin ei kuitenkaan käynyt.
Neuvostoliiton vakoilun jatkaminen Ruotsin maaperältä käsin kiellettiin, koska maan puolueettomuutta ei haluttu vaarantaa.
Ruotsin tiedustelu (FRA) palkkasi pienen joukon suomalaisia radiotiedustelijoita, jotka saivat Ruotsin passit ja uudet identiteetit. Sota- ja ilmailuhistorian asiantuntija Carl-Fredrik Geust kertoo, että suomalaisilta vaadittiin työaikana ruotsin puhumista, sillä sen uskottiin ehkäisevän polemiikkia suomalaisten ja ruotsalaisten välillä.
Kaikki eivät joko saaneet tai suostuneet ottamaan vastaan Ruotsin passia.
Suurin osa stellisteistä palasi takaisin kotiin kaikessa hiljaisuudessa talvella 1944–1945.
Johtohahmoille se ei ollut vaihtoehto.
Valtiollinen poliisi ja Neuvostoliiton tiedustelupalvelu kintereillä
Hallamaa ja Aladár Paasonen kävivät kauppaa Aston-hotelliin piilotetuista tiedustelulaitteistoista ja -aineistosta muun muassa Ruotsin, Yhdysvaltojen, Saksan, Japanin ja Iso-Britannian kanssa. Aineistoa mikrofilmattiin hotellin kellarissa.
Kaupankäynnin tarkoituksena oli aluksi rahoittaa lähes tuhannen stellistin oleilu vieraassa maassa ja mahdolliset jatkotoimet, jos Ruotsin kanta stellistien piilotteluun muuttuisi.
Tieto Ruotsissa piilottelevista karkulaisista levisi suusta suuhun, mutta myös lehdissä.
Tuli meren yli matkanneen Brita Hallamaan aika synnyttää. Hannu Hallamaa syntyi Tukholmassa toukokuussa 1945 autuaan tietämättömänä siitä, että perheen tulevaisuus oli jälleen vaarassa. Neuvostoliitto hiillosti Ruotsia palauttamaan stellistit kotimaahansa.
Hallamaan ja Paasosen kaupankäynti kuumensi tunteita Suomessa, koska sen nähtiin vahingoittavan Suomen etuja.
Robert Brantberg kertoo kirjassaan Tiedustelueversti Hallamaa – Voiton avaimet, että toiminnan arvioitiin myös vaarantavan Suomen ja Ruotsin suhteet ja olevan samalla poliittista toimintaa. Myös amerikkalaisten kerrottiin raivostuneen stellistien yhteydenpidosta japanilaisiin. Pian kävi selväksi, ettei enää Ruotsikaan ollut stellisteille turvallinen.
Kommunistinen valtiollinen poliisi ja Neuvostoliiton tiedustelupalvelu olivat operaatioon osallistuneiden kintereillä. Tiedustelijoiden palauttaminen Suomeen ja sitä kautta Neuvostoliiton armoille oli todellinen uhka.
Molotovin uhkaus
Hallamaat päätyivät Ruotsista Ranskaan Châteu de Belloy -linnan suojiin ja Ranskan tiedustelun palvelukseen.
Sinä aikana Hallamaan perheeseen syntyi toinen poika, Patrik. Perhe ehti viettää Ranskassa lähes kaksi vuotta ennen kuin Neuvostoliiton ulkoministeri Vjatšeslav Molotov esitti ranskalaisille vaatimuksen suomalaisten sotilaiden palauttamisesta.
Neuvostoliitossa oli saatu vihiä, että Ranskan viranomaiset piilottelevat suomalaisia sotarikollisia.
– Siksi meidät lähetettiin ranskalaisten miehittämään saksalaiseen kaupunkiin. Siten Ranskassa pystyttiin vastaamaan Molotoville, että stellistit, suomalaiset sotarikolliset, eivät enää ole Ranskanmaalla, Hannu Hallamaa kertoo.
Stellistejä perheineen painostettiin silti jatkamaan edelleen matkaansa. Heidän turvallisuudestaan ei ollut vieläkään takeita.
Paasosen ja Reino Hallamaan tiet erosivat ja Paasonen jatkoi työtään Yhdysvaltain tiedustelupalvelun palveluksessa ja muun muassa haastattelemalla Länsi-Saksan loikkareita.
Ei sanaakaan sodasta
Hallamaat saivat tiedon Espanjan diktaattorin Francisco Francon aikeesta avata kulkuyhteydet Espanjan ja muun Euroopan välille. Perhe muutti Andalusiaan loka–marraskuussa 1947.
– Paikallisen attasean, eli lähetystöavustajan, mukaan Madrid oli maailmansodan ja sisällissodan jälkeen poliittisesti hyvin epävakaa paikka asua. Hän ehdotti, että siirtyisimme etelään – Málagaan. Se oli attasea Unto Ivaskan mukaan rauhallinen kolkka, jossa oli maailman paras ilmasto, Hannu Hallamaa kertoo.
Rauhaa kaipasi myös sotaisat ruuhkavuodet elänyt Reino Hallamaa.
Hallamaat asettuivat aloilleen ensin Marbellaan ja sitten pidemmäksi aikaa Torremolinoksen kylään vasta valmistuneeseen taloon. Brittiläiset ja ranskalaiset matkailijat löysivät kylän lomakohteekseen vasta 50-luvulle käännyttäessä, joten kalastajakylä oli vielä köyhä ja hiljainen.
Espanjassa Hannu ja Patrik saivat vielä pikkusiskon sekä -veljen.
– Tuossa vaiheessa elämää en tietenkään tajunnut, millaista kiertolaiselämää se oli. Ei silloin ollut tajua siitä, että olemme vieraassa maassa ja erikoisissa olosuhteissa. Se oli meille normaalia. Aina kun tulimme jonnekin, niin se oli meidän kotimme. Sillä siisti, Hallamaa sanoo.
Kotona ei puhuttu sanaakaan sodasta, tiedustelusta saati pakomatkasta. Kotikielenä puhuttiin suomea.
– Isä seurasi vanhoja perinnetietoja, joiden mukaan uuteen paikkaan saapuessa pitää hankkia maata viljelyyn tai karjanhoitoon. Torremolinoksessa oli talvisin paljon suolasumua, eikä se siksi se ollut maanviljelijän kannalta hyvä alue.
Hän osti maatilan Churrianan kylästä, joka sijaitsee Málagan lentokentän ja Torremolinoksen välimaastossa.
– Tänä päivänä se on ihan lähellä lentokentän kiitorataa, Hannu Hallamaa kertoo.
Pelto täynnä neilikoita
Entisestä everstistä tuli perunaa, maissia ja salaattia kasvattava maanviljelijä.
Myöhemmin hän matkusti Hollantiin, tutustui neilikanviljelyyn ja hankki pistokkaita. Viljelyn päästyä vauhtiin kauppa kävi hyvin ja Hallamaat perustivat oman kukkakaupan.
Kirjassa Tiedustelueversti Hallamaa – Voiton avaimet kerrotaan, että perheen neilikat saivat kunniamaininnan Madridin suuressa kukkanäyttelyssä 1950-luvun puolivälissä. Kun Etelä-Ranskaan iski halla ja alueen neilikkaviljelmät tuhoutuivat, Hallamaiden kukat tekivät kauppansa Ranskaa myöten.
Koko lapsuutensa ajan Hannu Hallamaa kuvitteli isänsä olevan maanviljelijä. Totuus oli toinen, sillä 16-vuotiaasta saakka armeijan harmaissa palvellut Reino Hallamaa opetteli viljelyn kantapään kautta alkuvuosinaan Espanjassa.
Hallamaat myivät neilikoita siihen saakka, kun kukat olivat kuluttaneet maan ja köyhdyttäneet sen luonnollisista ravinteista. Kun viljelyä ei voitu enää jatkaa, isä alkoi rakentaa taloja. Niistä ensimmäisiä oli perheen vuonna 1962 valmistunut uusi kotitalo.
Sen rakentamisen aikaan Hannu Hallamaa oli Suomessa käymässä koulua, sillä vuodet espanjalaisessa nunnaluostarissa ja sittemmin munkkien opetuksessa eivät olleet sitä, mitä perhe toivoi.
– Kävi ilmi, että munkkien pääasiallinen tehtävä minun kohdallani oli käännyttää minut protestanttisesta uskonnosta katolilaiseksi. Silloin vanhemmat tulivat tulokseen, että jos he eivät tee jotain, meistä kaikista lapsista tulee espanjalaisia ja unohdamme Suomen.
Hallamaa lähti Suomeen sisaruksista ensimmäisenä, vuonna 1955.
Ikimuistoinen lentomatka ja chateubriand
Hän ja Reino-isä lensivät Málagan sotilaskentältä Madridiin ja sieltä edelleen Barcelonaan.
Mallorcalla vastassa oli jyväskyläläisten Karhumäen veljesten, KAR-AIRIN, ensimmäinen turistilento, joka toi suomalaisia lomailemaan Espanjan saaristoon. Isä hyvästeli poikansa ja luotti hänet ystäviensä mukaan. Ennen Suomea oli vielä kaksi etappia.
Ranskassa Marseillessa 9-vuotiaan pojan lautasella köllötti chateubriand, mehukkain sisäfilepihvi, jota hän oli siihenastisen elämänsä aikana maistanut.
Koulupoika istui satamaravintolassa lentohenkilökunnan pöydässä ja ihmetteli kaikkea matkalla kokemaansa: Miltä tuntuikaan lentää vuoristojen solissa, istua turistikoneen ohjaimissa ja hyppiä tyhjän DC3-lentokoneen penkiltä toiselle! Nähdä Hampuri!
Matkanteko oli hidasta, koska kone ei jaksanut nousta Alppien yli ja polttoaine ei riittänyt pitkälle rupeamalle.
Koneen laskeutuessa Suomen kamaralle Hannu Hallamaa puristi kädessään tätinsä kuvaa. Hänet oli helppo tunnistaa. Kentällä ei ollut ketään muuta vastassa tyhjää konetta. Iltateellä hän kuuli tarinan, joka selitti sen, miksi poika oli syntymänsä jälkeen asunut neljässä maassa.
– Tätini mies tiedusteli, mitä everstille kuuluu. Minä en edes tiennyt, mitä sana eversti tarkoittaa.
Suomen sukulaiset kertoivat koko tarinan.
Hannu matkasi Helsingistä Sysmään, jossa hän vietti aluksi neljä talvea tätinsä hoivissa ja matkasi kesäksi Espanjaan. Perheen muiden sisarusten koulunkäynnin alkaessa Hallamaat ostivat Sysmästä talon, johon äiti Brita muutti lasten kanssa.
1960-luvulla Reino Hallamaan sotarikossyytteet kumottin ja hän pystyi vierailemaan Suomessa aina kun rakennustoiminnaltaan ehti.
Karhumäen veljesten lentotoiminta Suomen ja Espanjan välillä mahdollisti perheen liikkumisen pohjoisesta etelän lämpöön kesäksi.
Vuonna 1964 Hannu Hallamaa aloitti armeijan Lappeenrannassa ja sen jälkeen vuoteen 1968 hän opiskeli virvoitusjuomien tekemistä ja markkinointia Mallasjuoman tehtaalla.
Elokuussa 1968 Hallamaa palasi takaisin Espanjaan auttamaan isäänsä rakennustyössä.
Matkailu kasvoi ja Keihänen loi imperiuminsa yöelämään
Suomi-turismi alkoi kasvaa räjähdysmäisesti 70-luvulla ja Aurinkomatkat tarvitsi kielitaitoisia oppaita, joilla oli paikallistuntemusta.
– Äijällä kuin äijällä oli taloudelliset mahdollisuudet matkustaa Espanjaan, Italiaan, Kreikkaan ja tällä tavalla tutustua Välimeren maihin.
Vielä 1970-luvun alussa diktaattori Francisco Francon kädenjälki näkyi Espanjassa voimakkaasti. Francon valtakausi Espanjassa kesti lähes 40 vuotta ja häntä pidetään yhä yhtenä Euroopan historian raakalaismaisimmista yksinvaltiaista.
Hallamaa sen sijaan arvioi Francoa myönteisesti.
– Vaikka poliitikot tänä päivänä haukkuvat häntä pahaksi mieheksi, hän teki Espanjasta poliittisesti rauhallisen maan. Siksi turistit uskalsivat tulla tänne: ruoka oli hyvää ja halpaa, aurinko paistoi ja varsinkin 70-luvulla ihmiset tykkäsivät Espanjan yöelämästä, johon Keihäsmatkojen Kalevi Keihänen loi imperiuminsa.
Hallamaan mukaan ne olivat turismin osalta Espanjan kultavuosia. Suomalaisten rohkaistuminen matkailuun oli huikeaa seurattavaa.
Myös Reino Hallamaa ahersi turistien viihtymisen eteen ja sai samalla kaivattuja terveisiä Suomesta.
– Kun lennolla tuli vanhoja sotakavereita, eläkkeellä olevia upseereita, isä kävi hotellissa tapaamassa heitä.
Siten hän päivitti puuttuvat tiedot siitä, miten Suomi oli sodan jälkeen kehittynyt.
– Postin kulku oli niihin aikoihin varsin huonoa, mutta Karhumäen veljesten koneessa tulivat aina Helsingin Sanomat ja Uusi Suomi. Niiden kautta isä pysyi kartalla Suomen uutisista, Hannu Hallamaa kertoo.
Piipahtipa Andalusiassa myös vanhoja stellistejä.
"Ei ole syytä lähteä kotoaan pois"
Reino Hallamaa kuoli vuonna 1979 ja Brita Hallamaa 10 vuotta sitten, vuonna 2009.
Lapset perivät isänsä aloittaman yritystoiminnan ja rakensivat, myivät ja välittivät 25 vuoden aikana satoja koteja uusille omistajille. Aurinkorannikolle muuttaneet suomalaiset tarvitsivat myös saunoja.
Nykyään turismi on vakiintunut. Ihmisiä tulee ja menee joka viikko tuhansittain.
Aurinkorannikolla vakituisesti asuvien suomalaisten tarkistettu määrä oli vuonna 2017 noin 20 500.
Suomesta Espanjan Aurinkorannikolle muuttaa vuosittain noin 100 henkilöä, joista puolet kirjautuu asumaan Espanjaan pysyvästi. Palvelut hammaslääkäristä kouluun ja kampaamosta kahvilaan löytyvät suomen kielellä. Lisäksi suomalaisväestöllä on omia kerhoja, yhdistyksiä, harrasteseuroja, kuoroja ja kaikkea, mitä kuvitella saattaa.
Eivätkä suomalaiset ole ainoita auringon perässä muuttavia.
Hannu Hallamaa on yksi alueen pitkäaikaisimmista suomalaisasukkaista. Hän ymmärtää niitä, jotka innostuvat tänäkin päivänä pakkaamaan laukkunsa ja rakentamaan elämänsä auringon alle. Vaikka perheen kohtalo oli kova, se kuljetti Hallamaat sinne, missä he viimein saivat rakentaa arkensa uudelleen – rauhassa.
Kaikki sisarukset asuvat edelleen Espanjassa.
– Täällä on tullut oltua yli 70 vuotta, eikä ole syytä lähteä kotoaan pois. Minulla on hyvät kontaktit suomalaiseen siirtokuntaan ja espanjalaisia ystäviä.
Aurinkorannikon suomalaiset ovat oppineet kääntymään Hannu Hallamaan puoleen remontti- ja rakennusasioissa, työntekijöiden hankinnassa tai kun kielitaitoa tarvitaan juristin kanssa asioimiseen.
– Tartun helposti pieniin projekteihin, jottei tarvitsisi vain makoilla sohvan pohjalla, Hallamaa kertoo.
Stella Polariksen ja tiedustelueverstin muisto
Osa Stella Polariksen materiaalista on edelleen kateissa tai tuhoutunut.
Mutta tuhosivatko ruotsalaiset materiaalin? Saatiinko se kuvattua ennen tuhoamista? Nämä kysymykset ovat edelleen avoinna, eikä niihin ole saatu varmaa vastausta.
Kiistatonta on se, että Neuvostoliittoa koskevaa arvokasta tietoa päätyi 75 vuotta sitten Stella Polariksen kautta Ranskan, Britannian, Yhdysvaltain sekä Japanin haltuun.
Sota- ja ilmailuhistorian asiantuntija Carl-Fredrik Geust kertoo, että sotien jälkeen suomalaiset yrittivät aktiivisesti unohtaa kokemansa ja näin ollen painaa myös koko salaisen tiedusteluoperaation ja siihen osallistuneet maamiehensä unholaan.
– Aluksi vasemmistolehdet kirjoittivat stellisteistä paenneina sotarikollisina, Carl-Fredrik Geust sanoo.
Monet ulkomaille asumaan päätyneet stellistiperheet eivät uskaltaneet käydä operaation jälkeen Suomessa vielä pitkään aikaan.
Tieto lisäsi kansan ymmärrystä siitä, millaisen urakan radiotiedustelijat sodan aikana ja taisteluiden jälkeen tekivät. Ymmärrettävästi kaikkea ei voitu heti tuoreeltaan kertoa koko kansalle.
– Pikkuhiljaa suurempi yleisö sai kuulla koodien murtamisesta ja salaisista operaatioista sekä siitä, että radiotiedustelu voi antaa ratkaisevan avun esimerkiksi mottitaisteluissa. Myös ilmavoimien lentäjille pystyttiin antamaan tiedustelun avulla tarkempia koordinaatteja, Carl-Fredrik Geust sanoo.
Operaatio Stella Polariksesta ja Reino Hallamaan vaikutuksesta Suomen tiedustelun kehitykseen on kirjoitettu vuosikymmenten aikana lukuisia teoksia.
Toimittaja ja kirjailija Johanna Parikka Altenstedt on tutkinut kirjassaan Operaatio Stella Polaris – Suuri suomalainen vakoilutarina paitsi itse operaatiota, myös perheiden kohtaloita.
Kirjassa esiintynyt Pertti Hänninen kertoi tarinansa myös Yle Vegalle. Ruotsissa kasvanut stellisti Einar Hännisen poika kiinnostui isänsä salatusta menneisyydestä ja alkoi selvittää hänen vaiheitaan Stella Polariksessa sekä FRA:n palveluksessa. Hänkin oli luullut isänsä olleen pelkkä vahtimestari (Ilta-Sanomat).
Liikkeellä on myös väärää tai muistinvaraista tietoa.
Viimeisin teos Stella Polariksen perintö (Docendo) julkaistiin lokakuun lopussa. Luettuaan opuksen, Carl-Fredrik Geust joutui puuttumaan hänen silmiinsä pompanneeseen tietoon (Helsingin Sanomat), jonka mukaan muumien äiti Tove Jansson olisi työskennellyt Suomen salaisessa tiedustelussa. Helsingin Sanomat uutisoi 4. marraskuuta Greustin huomiosta ja julkaisi kirjailijoiden kommentit kömmähdykseen. Kyseessä oli aivan toinen Tove Jansson. Kustantamo on sittemmin ottanut kirjasta toisen painoksen, jossa virhe on korjattu.
Hannu Hallamaa on lukenut kaiken käsiinsä saaman materiaalin isänsä vaiheista.
– Kaikki se mitä lehdissä ja kirjoissa on kirjoitettu isän vaikutuksesta itsenäisyyteen, on aivan sanoinkuvaamattoman hienoa.
Carl-Fredrik Geust tuntee myös Reino Hallamaan ansiot.
– Hän oli erittäin merkittävä henkilö, sillä hänen ansiostaan Suomen radiotiedustelu kehittyi ja oli kansainvälisesti erittäin tasokasta, Carl-Fredrik Geust sanoo.
Vuonna 1970 Reino Hallamaalle myönnettiin Puolustusvoimien kultainen ansiomitali.
Robert Brantberg kertoo kirjassaan, että eversti itse arvosti sitä vieläkin enemmän kuin muita kotimaassaan ja ulkomailla saamiaan kunniamerkkejä.
Eversti palasi pitkältä matkaltaan
Reino Hallamaa ehti olla haudattuna Espanjassa yli 30 vuotta. Ennen kuolemaansa Brita Hallamaa esitti toiveen. Hän halusi tulla haudatuksi kotimaansa multiin.
Lapset päättivät, että isä ja äiti ansaitsevat yhteisen viimeisen leposijan. He olivat pitäneet yhtä läpi hurjien koettelemusten. Monen mutkan kautta isän hauta avattiin, ruumis tuhkattiin ja tuhkat siirrettiin Sysmään.
– Tiedusteluosasto sai vihiä, että tuhkat ollaan tuomassa Suomeen. Puolustusvoimat osallistui isoon muistotilaisuuteen.
Upseerit osoittivat kunnioitusta pitkän matkan jälkeen takaisin Suomen maaperälle palanneelle everstille ja myös Tikkakosken Viestikoelaitos oli mukana siunaustilaisuuden järjestelyissä.
– Se vahvisti meidän tietoamme siitä, millainen arvostus puolustusvoimilla ja Suomella on ollut isää ja hänen työtään kohtaan. Se lämmitti sydäntä, Hannu Hallamaa sanoo.
Syksy on saapunut Espanjaan. Mies katsoo taas merelle, joka aaltoilee navakan tuulen voimasta ja vaahtopäät iskeytyvät rantaan. Pian on itsenäisyyspäivä, jota espanjansuomalaiset juhlivat joka vuosi näyttävästi – Hallamaan sisarukset joukossaan. Jaettu juhla vahvistaa sidettä pohjoisiin juuriin.
– Sisimmässäni olen ehdottomasti – ja sataprosenttisesti – enemmän suomalainen kuin espanjalainen.
Lue lisää elämästä Aurinkorannikolla:
Lue lisää Suomen radiotiedustelusta:
Kaukopartiomiehiä, kapinaan nostattajia ja Naton vakoilijoita – tiesitkö tämän Suomen tiedustelusta?