Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Suomen bruttokansantuote tuo valoa marraskuun pimeyteen: Ekonomisti: "Kasvu on kiihtynyt huimasti"

Myös yksityinen kulutus on kasvussa Suomessa.

Ostoskeskus Iso Omena Espoossa.
Yksityinen kulutus kasvoi 2,4 prosenttia edellisestä vuodesta. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
  • STT–Yle

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan bruttokansantuotteen volyymi kasvoi heinä-syyskuussa 0,7 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna työpäiväkorjattu bkt kasvoi 2,2 prosenttia.

Volyymi tarkoittaa tietoa, josta hintojen muutosten vaikutukset on poistettu.

Yksityisen kulutuksen volyymi kasvoi kolmannella neljänneksellä 1,5 prosenttia edellisestä neljänneksestä ja 2,4 prosenttia vuodentakaisesta.

Vuoden toisella neljänneksellä tänä vuonna bruttokansantuote kasvoi tarkentuneiden tietojen mukaan 0,8 prosenttia edellisestä neljänneksestä ja 1,4 prosenttia vuodentakaisesta.

Myös ekonomistit iloitsevat suotuisasta kehityksestä. Esimerkiksi Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki hehkuttaa, että bruttokansantuotteen kasvu on tänä vuonna kiihtynyt huimasti.