Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Risto Siilasmaa jättää Nokian hallituksen – Sari Baldauf nousee uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi

Siilasmaa oli Nokian hallituksessa 12 vuotta, joista kahdeksan puheenjohtajana.

Risto Siilasmaa tittar åt sidan.
Risto Siilasmaa ei asetu enää ehdolle Nokian hallitukseen ensi vuonna. Kuva: Lehtikuva
  • Jari Strömberg

Verkkolaiteyhtiö Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa ei aio jatkaa enää Nokian hallituksessa. Nokian pörssitiedotteen mukaan Siilasmaa jättää paikkansa ensi vuoden varsinaisessa yhtiökokouksessa, joka on määrä pitää 8. huhtikuuta 2020. Siilasmaa on ilmoittanut, että hän ei enää asetu ehdolle hallituksen jäseneksi Nokian vuoden 2020 varsinaisessa yhtiökokouksessa.

Samalla Nokia tiedottaa, että Siilasmaan sijalle nousee Sari Baldauf. Nokian mukaan hallituksen nimitysvaliokunta ehdottaa Baldaufia. Yhtiökokous päättää Baldaufin nimittämisestä.

Siilasmaa valittiin Nokian hallitukseen vuonna 2008 ja hänet nimitettiin hallituksen puheenjohtajaksi vuonna 2012. Hän toimi Nokian väliaikaisena pääjohtajana vuodesta 2013 vuoteen 2014.

Baldauf liittyi Nokian hallitukseen riippumattomana hallituksen jäsenenä vuonna 2018. Hän on myös Daimler AG:n hallintoneuvoston ja nimitysvaliokunnan jäsen sekä Aalto yliopiston hallituksen jäsen. Baldauf oli Nokian verkkoliiketoiminnan johtaja vuosina 1998-2005 ja sitä ennen hän toimi useissa Nokian johtotehtävissä Suomessa ja Yhdysvalloissa. Baldauf oli vuoteen 2018 saakka Fortum Oyj:n hallituksen puheenjohtaja sekä Deutsche Telecomin hallintoneuvoston jäsen.

Nokian hallituksen nimitysvaliokunta esittää uudeksi hallituksen varapuheenjohtajaksi hallituksen jäsentä Kari Stadighia.