Sosiaalisessa mediassa on monia ryhmiä, jotka on luotu sitä varten, että niissä annetaan käytettyjä tavaroita eteenpäin ilmaiseksi. Facebookin Roskalava-yhteisöt ovat näistä hyvä esimerkki.
Vaikka maksua ei peritä, silti tavaroiden pyytely herättää ärtymystä.
Tämäkin ryhmä on mennyt enemmän kerjäämisen puolelle kuin antamisen. (Roskalava Pietarsaari)
Ahkeralta Roskalava-käyttäjältä, pietarsaarelaiselta Anna Hautalalta, ei heru ymmärrystä hermostujille.
– Mielestäni ei ole fiksua tulla huutelemaan pyyntöihin sopimattomia, koska kukaan ei voi tietää, minkälainen elämäntilanne toisella on. Suomessa on paljon köyhyyttä, Hautala sanoo.
Hän itse ei ole saanut osakseen huonoa kohtelua, vaikka on pyytänyt tavaroita lyhdystä astianpesukoneeseen.
Psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen on Hautalan kanssa samoilla linjoilla, eikä ymmärrä ärsyyntymistä. Hän miettii, onko kyse enemmän tavasta pyytää kuin pyytämisestä.
– Vaatien pyytäminen ärsyttää. On tärkeää, että pyytäjä tajuaa asemansa pyytäjänä, eikä ole ylimielinen tai pidä tavaroiden saamista itsestään selvänä.
Kuka saa pyytää ja mitä?
Miksi toinen saa pyytää ja toinen ei?
Opiskelijan tavarapyyntöjä siedetään someryhmissä, mutta hääparin lahjalista saa myrskyn aikaan, jos listalla on vain kalliita tavaroita. Illalliskortin myynti omiin häihin repäisee lopullisesti kielenkannat.
Markku Ojanen selittää tunteita toisen asemaan asettumisella. Opiskelijan niukat rahavarat eivät yllätä ketään. Arvokkaita tavaroita lahjaksi toivovalla on aina vaara leimautua ahneeksi:
Siellä morsian on kierrellyt kalkulaattorin kanssa Stokkalla (Vauva.fi keskustelu)
– Punnitsemme pyynnön oikeutusta ja kohtuullisuutta. Jos se tuntuu oikeutetulta, emme ajattele, että kyseessä olisi oman edun tavoittelu.
Ojasen mukaan kohtuullisuuden ja oikeudenmukaisuuden periaatteet ovat ihmisissä syvällä. Esimerkiksi lapset tunnistavat tasapuolisuuden idean jo varhain ja kiukustuvat, kun sitä vastaan rikotaan. Samaa esiintyy Ojasen mukaan myös kehittyneillä apinoilla.
Ahneutta inhotaan, vaikka jokainen voi siihen sortua.
– Pitkän luettelon näkeminen ärsyttää. Haluavatko he todella noita kaikkia? Onko häät järjestetty vain tavaroiden saamista varten?
Lahjalistat ovat kuitenkin käytännöllisiä. Niillä varmistetaan, ettei hääpari saa monta samanlaista tavaraa. Ojanen uskoo monen kokevan, että lista rikkoo ikivanhoja lahjojen antamisen periaatteita vastaan.
– Parhaimmillaan lahjan valitsee antaja, jolloin se tulee yllätyksenä.
Raha on palvelusta henkilökohtaisempaa
Joulunalusaika herättää monella halun auttaa. Varsinkin lapsille suunnatut keräykset saavat suomalaisen avaamaan kukkaronsa.
Empatia herää, jos auttaja vakuuttuu siitä, että kyseessä on avunpyyntö, eikä omaan pussiin pelaaminen.
– Suora avunpyyntö on oikeastaan tavallaan aina oman edun tavoittelua, mutta jos pyydetään apua jollekin järjestölle tai muulle henkilölle kuin itselle, asia on eri. Esimerkiksi Afrikan köyhille lapsille avun pyytäminen on ymmärrettävää, koska lapset eivät voi tehdä sitä itse, Markku Ojanen sanoo.
Suomalaisten vahvasta auttamishalusta kertoo esimerkiksi perinteiseen spektaakkeliin huipentunut Nenäpäivä-keräys, joka 2019 tuotti yhteensä yli kaksi miljoonaa euroa.
Vastuullinen lahjoittaminen -yhdistyksen verkkosivulta selviää, että kolmasosa suomalaisista rahoittaa satunnaisesti rahaa lipaskeräyksiin ja saman verran antaa lahjoituksensa tavarana. Joka neljäs osallistuu katastrofikeräyksiin.
Mieluisimpia kohteita ovat sairauksien hoidon kehittäminen, sekä lasten, nuorten ja vanhusten hyväksi tehtävä työ Suomessa.
Yllättäen rahan antaminen on henkilökohtaisempaa kuin muu avuliaisuus.
Kadulla tupakkaa ja rahaa pummaavalle suomalainen antaa helpommin tupakan kuin kolikon. Myös ystäville ja tutuille tehdään emeritusprofessori Markku Ojasen mukaan mieluummin avuksi pieniä palveluksia, kuin annetaan rahaa, jonka eteen on tehty työtä.
Myös kahvipaketti on rahaa
Anna Hautala aikoo jatkossakin koluta kirppareita ja käyttää Roskalava-ryhmiä.
Hän suosii elämäntapaa, jossa kaikki mahdollinen hankitaan käytettynä. Myös omat tarpeettomiksi käyneet tavarat, esimerkiksi vaatteet ja huonekalut, päätyvät kiertoon.
Roskalava Pietarsaari -ryhmän ylläpitäjä Marjut Hepokangas kertoo, että tavaroiden kyselyä ja pyytelyä ei aiota kieltää, vaikka asia onkin viime aikoina keskusteluttanut ryhmän jäseniä.
– Enemmän tuntuu tympivän, jos samat ihmiset kyselevät kaikenlaista isoa ja pientä. Koska pyyntöjä tulee nykyään paljon, oikeat annetaan-ilmoitukset hukkuvat niiden alle, ja sekin ärsyttää, kertoo Hepokangas.
Tunteita kuohuttaa myös, jos lahjoittajan tavarat ovat myöhemmin myynnissä muualla. Rohmuamista oli Hepokankaan mukaan havaittavissa varsinkin ryhmän alkumetreillä.
Hän on ohjeistanut kirjoittamaan varauksensa yhteyteen, että tavarat saattavat mennä myyntiin. Osa jo ilmoittaa sen reilusti.
Jäseniä on myös välillä muistutettava ryhmän ideologiasta, eli tavara vaihtaa maksutta omistajaa, eikä vastinetta saa pyytää.
– Kahvipaketti ja suklaa ovat myös rahaa, mutta toisessa muodossa. Se on eri asia, jos tavaran hakija haluaa itse tuoda jotakin kivana yllätyksenä, Hepokangas miettii.
Aiheesta voi keskustella tiistaina 10. joulukuuta kello 22 asti.