Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati järjestettiin tänä vuonna Tampereella.
Juhlallisuudet alkoivat jo aamulla Kalevankankaan hautausmaalla.
Tampereen pormestari Lauri Lyly laski sankarihaudalle seppeleen seuranaan sotaveteraani Risto Kiiskilä ja kenraalimajuri Timo Kakkola.
Ratinan stadionin vieressä järjestetty Puolustusvoimien kalustonäyttely sai ihmiset liikkeelle heti aamusta.
Vaikka sää oli sateinen ja viileä, mahdollisuus tutustua tankkeihin ja tykkeihin kiinnosti yleisöä tuttuun tapaan.
Kaisa ja Anni Lehto tulivat paikalle Nokialta. Molemmat olivat kalustonäyttelyssä ensimmäistä kertaa.
– Tankit ovat kiinnostavia, koska ne ovat isoja, painavia ja niillä voi saada paljon tuhoa aikaan, tuumasi Anni Lehto.
Tihkusade ei haitannut yleisöä, joka kiersi aamusta alkaen ihmettelemässä Ratinanniemeen tuotua modernia ja historiallista sotakalustoa.
Sotilaskoti huolehti panssarivaunuja ja muuta kalustoa ihmettelevien vieraiden viihtyvyydestä. Kankaanpäästä saapuneille Neea ja Leevi Haapaselle maistuivat munkit.
Itsenäisyyspäivän paraatiin osallistui yhteensä noin 1 300 henkilöä, 50 ajoneuvoa, 12 ilma-alusta ja noin 30 hevosta.
Paraatijoukkojen katselmus suoritettiin Ratinan stadionilla. Ylläolevaa kuvaa klikkaamalla voit katsoa tallenteen tapahtumasta.
Päivä huipentui paraatijoukkojen ohimarssiin, jonka vastaanotti Puolustusvoimien sotatalouspäällikkö, kenraaliluutnantti Timo Rotonen seurassaan pormestari Lauri Lyly ja sotaveteraani Timo Salokannel.
Ohimarssi houkutteli paikalle tuhansia ihmisiä. Kadunvarsien lisäksi myös Ratinan stadionin ylälehterit olivat ahkerassa käytössä.
Paraatijoukot kulkivat pitkin Tampereen valtatietä ennen poistumista takaisin omiin varuskuntiinsa. Klikkaamalla allaolevaa kuvaa voit katsoa tallenteen ohimarssista.
Ohimarssin aikana tehtiin myös ylilentoja. Päivä oli tosin sen verran pilvinen, ettei 300 metrin korkeudessa lentäneistä hävittäjistä saatu muita havaintoja kuin ääni. Helikopterit sen sijaan näkyivät myös katutasolle.
Lue myös:
Itsenäisyyspäivän juhlinta käynnissä, Yle seuraa päivän tapahtumia hetki hetkeltä