Korkea virkamieslähde vahvistaa Ylelle, että al-Holin leiriläisten siirtäminen Suomeen charter-lennolla tällä viikolla on ollut yksi vaihtoehdoista. Lähteen mukaan vaihtoehto ei kuitenkaan olisi enää todennäköinen. Lähde kertoi tietonsa tiistaina iltapäivällä.
Tieto mahdollisesta siirrosta tuli julkisuuteen aiemmin tiistaina, kun perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoi Uutissuomalaiselle, että al-Holin leiriltä oltaisiin tuomassa jo tällä viikolla kotiin kaikki lähtöhalukkaat leirillä olevat suomalaiset.
Yle kysyi Halla-aholta, mihin hän perustaa tietonsa.
– Epämuodollisia kanavia liikkuviin tietoihin, joiden todenperäisyyttä en voi varmistaa, kuten Uutissuomalaiselle tänään kerroin.
Ulkoministeriö tyrmää Halla-ahon väitteet al-Holin leirin tämänviikkoisista palautuksista. STT:n mukaan ministeriö selvittää eri skenaarioita osana virkamiesvalmisteluita, kuten julkisuudessa on kerrottu. Mitään ei kuitenkaan ole nyt tapahtumassa, ministeriöstä sanotaan.
Poliisi ei vahvista tietoa siitä, että Suomeen olisi tulossa charter-lennolla Syyriasta al-Holin leiriltä Isis-taistelijoiden omaisia.
– Minulla ei ole tällaista tietoa, että jonain tiettynä päivänä olisi Suomeen tulossa, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sanoo.
Kolehmaisen mukaan poliisilla on rooli, jos Suomeen tulee ihmisiä. Jos taas poliiseja pyydetään virka-avuksi Suomen ulkopuolella, siitä pitäisi esittää pyyntö. Kolehmaisen mukaan hänellä ei ole tietoa myöskään mahdollisesta virka-apupyynnöstä.
Kolehmaisen mukaan keskustelua on käyty koko syksy, kun on varauduttu Syyriasta mahdollisesta palaaviin ihmisiin. Kolehmainen sanoo, ettei hän ole nähnyt riviäkään suunnitelmista, joissa Ylen tietojen mukaan valmistaudutaan siirtämään leiriläisiä Suomeen.
Perussuomalaisten puheenjohtaja arvioi, että ulkoministeriö on kiistänyt hänen tietonsa poliittisista syistä.
– Varmasti siksi, että tämä on poliittisesti vaikea kysymys etenkin SDP:lle ja keskustalle. Vihreät tekisivät varmasti mielellään julkisestikin tätä operaatiota. Tästä ei ole olemassa mitään virallista poliittista päätöstä ja sellainen mielestäni pitäisi olla, Halla-aho.
Hallitus ei ole vahvistanut, että sillä olisi suunnitelma omaisten siirtämisestä.
– Jos hallitus on sitä mieltä, että on oikea teko tuoda isis-taistelijoiden perheenjäseniä Suomeen, en näe mitään syytä, miksi sitä pitäisi salailla, Halla-aho sanoo.
Yle kertoi aiemmin, että Suomi on käynyt kurdihallinnon kanssa keskustelua äitien ja lasten tilanteesta.
Lue myös:
Näin kiista al-Holin suomalaisista on edennyt – Tämän kaiken tiedämme kohun vaiheista