Kuten olette ehkä kuulleet, Suomessa on nyt liberaali hallitus, jonka kaikkia puolueita johtaa nainen. Nimitysuutiset tarjosivat kauan kaivattua lohtua niille, joita perussuomalaisten nousu ahdistaa.
Ja ymmärtäähän sen, poliittinen polarisaatio ahdistaa minuakin. Ei tosin siksi, että pelkäisin kaikkien perussuomalaisten olevan kiilusilmäisiä natseja vaan siksi, että polarisaatio voi johtaa siihen, että liberaalit alkavat konservatiivien pelossa tehdä huonoja päätöksiä.
Mahdollisuutta maalittamisen kriminalisoimisesta on viimeksi "väläytellyt" esimerkiksi vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo.
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) on sen sijaan sanonut kannattavansa, että virkamiehiin kohdistuvan maalittamisen tulisi olla virallisen syytteen alaista. Oikeusministeriössä valmistellaankin syyteoikeuden laajentamista.
Aikeet ovat tietenkin hyvät: turvata viranomaisten, toimittajien ja muiden julkista työtä tekevien työrauha. En vain ole lainkaan vakuuttunut siitä, että juuri maalittamisen kriminalisointi on siihen paras keino. Sillä voi olla jopa päinvastaisia seurauksia.
En tiedä miten painokkaasti tämä pitäisi sanoa, ettei joku voi väittää, että vähättelen uhrien kokemuksia, mutta: en vähättele uhrien kokemuksia.
Sananvapauden rajoitusten tarkoitus on turvata muiden perusoikeuksien toteutuminen. Lainsäädännön ytimen muodostavat tällä hetkellä kunnianloukkaus, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, uskonrauhan rikkominen ja yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen. Vuoden 2014 alussa rikoslakiin lisättiin vainoaminen ja viestintärauhan rikkominen.
Maalittamisella tarkoitetaan internetin välityksellä tapahtuvaa systemaattista kiusaamista ja häiriköintiä. Se kohdistuu usein yksittäiseen ihmiseen ja sen tarkoitus on yleensä tavalla tai toisella estää työn tekeminen.
Siihen yleisesti hyväksytyt määreet sitten loppuvatkin. Maalittaminen on sisällöltään lähes yhtä epämääräinen termi kuin vihapuhe, mutta siitä huolimatta sen kriminalisointia tuetaan varsin laajasti ja sitä pidetään isona yhteiskunnallisena ongelmana. Hanke on saanut paljon julkisuutta, eikä varmastikaan vähiten siksi, että monet maalittamisen uhreista ovat toimittajia.
Kriittisiä puheenvuoroja on kuultu lähinnä perussuomalaisilta. Ja koska kunnon liberaali vastustaa perussuomalaisia, hän vastustaa lähes automaattisesti myös kaikkia heidän ajatuksiaan. On tavallaan ulkoistanut ajattelunsa idiooteille, niin kuin Ihmisten puolueen Topi-Petteri.
Toinen syy kritiikin puutteeseen on uskoakseni se, että kriminalisoinnin kritisoiminen tulkitaan helposti uhrien kokemusten vähättelemiseksi. Ja kuten hyvin tiedämme, tunteiden vähätteleminen on nykyaikana suurin mahdollinen loukkaus.
En tiedä miten painokkaasti tämä pitäisi sanoa, ettei joku voi väittää, että vähättelen uhrien kokemuksia, mutta: en vähättele uhrien kokemuksia.
Kriminalisoinnin edistäjät näyttävät kuitenkin unohtaneen, että laki on sama hyville ja pahoille. Se ei suojele vain aktivisteja, journalisteja ja hyväntekijöitä, vaan myös natseja, fasisteja, rasisteja ja ääliöitä.
Viime huhtikuussa toimittaja Johanna Vehkoo tuomittiin sakkoihin kunnianloukkauksesta, kun hän oli Facebook-sivullaan kutsunut oululaista kaupunginvaltuutettua Junes Lokkaa "natsipelleksi". Lokka on tunnettu maahanmuuttokriitikko, ja tuomiota pidettiin järkyttävänä ja kohtuuttomana. Se ei kuitenkaan saanut liberaaleja vaatimaan rajoitteiden purkamista, päinvastoin. He haluavat niitä lisää.
Maalittaminen ei myöskään ole vain pahojen ihmisten harrastus.
Heinäkuussa Twitterin transaktivistit ottivat yhteyttä huuhaa-hoidoistaan tunnetun Maria Nordinin yhteistyökumppaniin BookBeatiin, koska Nordin oli aktivistien mielestä tehnyt transfobisen postauksen. BookBeat lopetti yhteistyön.
Kesäkuussa Facebookin raivostuneet väkijoukot jalkautuivat Kallion kaduille etsimään Boris-kissan varastajaa, marraskuussa kuolemaa toivottiin teinitytölle, joka laittoi mäyräkoiran mikroon. Aikuiset ihmiset julkaisivat "epäiltyjen" henkilötiedot netissä ja kirjoittivat omilla nimillään Facebookin täyteen laittoman uhkauksen tunnusmerkit täyttäviä viestejä.
Jos lakia kiristetään, muutama häirikkö jää ehkä nalkkiin, mutta yhtä lailla Maria Nordin voi haastaa transaktivistit oikeuteen ja uusnatsit vaatia korvauksia antifasisteilta. Entä voiko kielteisen julkisuuden kohteeksi joutunut poliitikko haastaa toimittajan oikeuteen "maalittamisesta"?
Toivottavasti myös näitä kysymyksiä punnitaan, ennen kuin laki nuijitaan läpi.
Ja ehkä aikuiset ihmiset voisivat käsitellä edes joitain sanaharkkojaan jossain muualla kuin oikeussaleissa.
Tuija Siltamäki on toimittaja, joka kirjoittaa työryhmän kanssa tietokirjaa sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta.
Muokattu 19.12. Poistettu lause: "Todennäköiseltä näyttää esimerkiksi se, että hallitus päätyy rajoittamaan sananvapautta kriminalisoimalla maalittamisen", ja täydennetty tieto oikeusministerin näkemyksestä ja siitä, että oikeusministeriössä valmistellaan syyteoikeuden laajentamista.